Sivut

5.4.2012

Sisko Istanmäki : Liian paksu perhoseksi

 Tämä kai olisi pitänyt kirjata nuoruusmuistojen otsakkeen alle, sillä edellisestä lukukerrasta on ehtinyt vierähtää jo vuosi jos toinenkin. Kuuluu siis haasteeseen "omasta hyllystä".

Minulle oli jäänyt kirjasta hyvä lukumuisto. Tosin muistin kirjan ihan erilaisena. Minun muistoissani kirjassa kerrottiin tukevamman puoleisesta naisesta, joka vähitellen oppii hyväksymään rehevän ulkomuotonsa ja löytää rakkauden. Tällä lukukerralla luin tarinaa humoristisesta ja välillä traagisestakin rakkaustarinasta epätavallisen isokokoisen Kaisun ja kärpässarjalaisen Ernin välillä. Ei huono lukukokemus nytkään, mutta ihan toisenlainen.

Tarinan päähenkilönä on siis kaikin puolin suurikokoinen ja naiseksi voimakas Kaisu, joka tulee kauppa-apulaiseksi Ruutinojan sekatavaraliikkeeseen. Kauppiaana on hintelä Erni, jonka elämää kleptomaniasta kärsivä äiti ja tuhlaileva sisko määräilevät. Kaisu ja Erni "tykkäävät tehdä töitä yhdessä". Heidän tarinassaan on myötä- ja vastamäkiä, mutta lopussa saldo jää kuitenkin plussan puolelle.

Kirja kuvaa 60-luvun tapoja ja ympäristöä. Maaseudun tyhjeneminen ja pakkolähdöt Ruotsiin ovat tarinassa arkipäivää. Sellaista se kai olikin siihen maailmanaikaan. Henkilöitä on kuvattu lempeästi ymmärtäen. Aina välillä ärsytti Ernin saamattomuus äitiään ja siskoaan kohtaan, mutta niinhän se ärsytti Kaisuakin. Kaisu taas oli välillä vähän liiankin äkkinäinen ja herkkä toimimaan. Toisinaan teki mieli patistaa molempia avaamaan suunsa ja kertomaan tunnoistaan. Ei siis mikään malliesimerkki nykyajan parisuhdeoppaiden opeista, mutta varmasti suhteellisen tarkka kuvaus 60-luvun tavasta olla ja elää. Tosin välillä Kaisu tuntui hyvinkin modernilta, varsinkin lähtiessään pois. En usko, että tuohon aikaan avioliitosta ulos käveleminen oli niinkään mahdollista monellekaan naiselle.

Kaikkiaan jäi kuitenkin hyvä jälkimaku, enkä ihmettele, että kirja oli aikoinaan Finlandia-ehdokkaana ja siitä tehtiin elokuvakin.  Herttaista luettavaa.

5 kommenttia:

  1. Olen nähnyt tämän elokuvan, ja sen jälkeen olen ostanut kirjan omaan hyllyyn. Se kuuluu vielä niiden lukemattomien joukkoon ;-)... Nyt alkoi houkuttaa taas lukeminenkin eri tavalla, kun luin kirjoituksesi. Minullakin on elokuvasta tietyt mielikuvat siitä, miten tarina etenee. Miten lukisin sen nyt ja vielä kirjasta käsin?

    Elokuvassa on muuten hyvät näyttelijävalinnat. Hyvä on siis leffakin!

    VastaaPoista
  2. Lukenut ja elokuvan katsonut, mutta aikaa kummastakin on vierähtänyt. Mitään herttaisen kirjan muistikuvaa mulle ei tästä jäänyt. Kaisun keskenmenon kuvaus on karu! Hullu anoppi ja miehen sisko! Ja alusta muistan, että kun Kaisu oli voittanut jonkun paikallisen mestarin kuulantyönnössä, mies teki itsarin. Meniköhän se niin? Mutta Istanmäen kerronnasta pidän, ja kirja oli kyllä hyvä! Eikä edes liian paksu :)

    VastaaPoista
  3. Paula : oli tosiaan jännä huomata, miten eri tavalla kirjaa luki nyt.

    Kirsi : Monessa kohtaa aika karu tarina. Yleensä reagoin vahvasti kaikkeen lapsiin liittyvään (hoitovapaalaisen "kirous"), mutta tällä kertaa tuo keskenmeno vaan jotenkin meni osana tarinaa. Ehkä siksi, että kuvaus on jotenkin osuva. Noin se itselläkin meni - kova paikka, mutta eteenpäin oli mentävä. Tietysti oma osa on siten erilainen, että noita lapsia on siunaantunut sentään kolme... Ja joo, ihan oikein muistit tuon alun tragedian, joka vaikutti Kaisun minäkuvaan koko loppuelämän ajan.
    Kaikesta traagisuudesta huolimatta tästä jäi minulle edelleen jotenkin sellainen lempeän optimistinen olo. Ehkä tarinan lopun ansiosta.

    VastaaPoista
  4. Minäkin luin tämän vuosia sitten ja lukisin mielelläni uudestaan, kirjasta jäi positiivinen mielikuva vaikken mitään enää kovin tarkasti muistakaan. Elokuvakin oli hyvä, Kaarina Hazard jäi mieleen.

    VastaaPoista