Voihan vatsatauti - niin, ja Susipalatsista

Minun piti kirjoittaa ihan oikeasti vähän enemmän Hilary Mantelin Susipalatsista, mutta... vatsatautiepidemia perheessä päätti toisin. Ensin poti esikoinen ja eilen oli isäntä kokonaan poissa pelistä. Itsellänikin on vatsassa kiertänyt jo pari päivää.

Vappua siis vietetään hyvinkin rauhallisissa merkeissä Spielbergin Tintin parissa - tai siis toiset viettävät ja minä yritän viihdyttää 1-vuotiasta, joka ei voi ymmärtää, miksei olohuoneessa nyt saa kiljua.

Susipalatsin tarkempaa sisältöä ja käytyä keskustelua voi lukea Kirjavan Kammarin Karoliinan blogista täältä. Kimppalukeminen oli tosi kivaa, vaikka kirja vähän taisi olla hankala pätkissä luettavaksi monitahoisuutensa ja yksityiskohtaisuutensa vuoksi. Kiitokset siis Karoliinalle emännöinnistä !

Kaikkiaan minä pidin Susipalatsista. Thomas Cromwellista en aiemmin tiennyt paljon muuta, kuin että häntä pidettiin kovinkin julmana. Henrik VIII oli minulle tuttu monien vaimojensa ja tyttärensä Elizabethin (se ensimmäinen tuon nimisistä kuningattarista). Susipalatsin luettuani voin sanoa tuntevani ainakin yhden tulkinnan aikakaudesta. Sen mukaan Cromwell teki vain sen mitä oli pakko ja antoi kaikkensa kuninkaan puolesta. Henrik puolestaan esiintyy aika heikkonakin henkilönä, jonka tekemisiä ohjaavat tietoisuus omasta kuninkaallisesta asemasta ja kulloinkin päällimmäisinä oleva rakkauden tai pikemminkin himon kohde.

Naisten asemastakin kirjassa saa hyvän kuvan, eikä se ollut hääppöinen. Jos nykyään keskustellaan naisen esineellistämisestä ja sen vääryydestä, niin Tudorien aikaan naiset olivat lähinnä lasten (siis miespuolisten perillisten) synnyttäjiä, miesten halujen tyydyttäjiä ja vielä kauppatavaraa poliittisessa valtapelissä. Ei siis mitenkään kadehdittava asema.

Oman mausteensa lukukokemukseen toi se, että samaan aikaan kimppaluvun kanssa luin myös kaksi Matthew Shardlake - romaania. ( "Luostarin varjot" ja "Musta tuli"). Sama aikakausi, yhtä yksityiskohtainen aikakauden kuvaus, mutta ihan erilainen käsitys Cromwellista.

Susipalatsia voi suositella kaikille historiallisten (yksityiskohtaisten) kuvausten ystäville. Kaiken lisäksi kirjaa voi lukea myös ihan romaanina. Se ei ole ollenkaan huono. Näin siis huolimatta ajoittaisesta tarinaan puutumisesta ja siitä, että tämä ensimmäinen osa ei varsinaisesti lopu... siis mitään lopun kliimaksia on turha tämän opuksen kohdalla odottaa. Ehkä sitten siinä seuraavassa osassa. Kirjan ansiot tulivat yhä konkreettisemmiksi, kun parhaillaan kahlaan yli tuhatsivuista "Minä, Kleopatra" kirjaa. Siinä ihan oikeasti meinaa välillä usko loppua kesken. Mutta kun aikakausi kiinnostaa ja haluan tietää tarkempia yksityiskohtia Kleopatran ja Antoniuksen tarinasta, niin pakko se kai on loppuun asti lukea.

Amanda Stevens : The Abandoned ja lukujumin poistoa

Juupa juu - "Minä, Kleopatra" oli saada minut kokonaan jumiin lukemisen kanssa. Lainasin kyseisen, yli tuhatsivuisen, järkäleen kirjastosta ja sitten melkein sain itseni uskomaan, että se on luettava ensimmäisenä. Siis siksi, että ehtisi eräpäivään mennessä.
No, kyseinen kirja ei ole mitenkään hirmuisen mukaansatempaava vaikkakin ihan mielenkiintoinen. Lukeminen alkoi siis jumittamaan.

Sitten onneksi tajusin antaa itselleni luvan lukea muutakin. Saahan niitä lainoja uusittua...

No, jotta saisi taas lukemisen rullaamaan niin otin välipalaksi The Graveyard Queen -sarjan vain sähköisenä versiona (Kobolla 2,53€) julkaistun esittelyosan. Kyseessä on Harlekiini-leiman alla julkaistu lyhyt tarina kummituksista ja niiden pariin joutuvista ihmisistä.

Odotukset eivät olleet korkealla. Lähinnä odotin pikaista viihdepläjäystä - enkä myöskään pettynyt.
Iloisesti yllätyin tarinan rullaavuudesta ja tekstin "siisteydestä". Yleensä viihdekirjallisuutta vaivaavaa töksähtelyä ja päähenkilöiden typeryyttä ei juurikaan esiintynyt. Taidan siis jossain vaiheessa hankkia sarjan muitakin osia, kun taas viihteellisen luettavan tarvetta ilmenee.

Ree Hutchins toimii harjoittelijana psykiatrisessa sairaalassa. Hän osuu olemaan paikalla, kun pitkän aikaa potilaana ollut vanha rouva kuolee. Samana iltana Ree kuulee vahingossa, kun sairaalan johtajaa kiristetään jollain vanhalla tapahtumalla kyseiseen rouvaan liittyen. Siitä alkaa vauhdikas tarina, jossa aaveet, murhaajat ja vanhojen syntien peittelyt kietoutuvat toisiinsa. Ree tapaa puoleensavetävän aaveidenmetsästäjän ja joutuu hengenvaaraan sekä yliluonnollisten että inhimillisten toimijoiden taholta.

Ei kovin pitkä, mutta varsin kompakti tarina, jossa langanpätkät sidotaan kiitettävän kauniiksi rusetiksi. Graveyard Queen -sarjan sankaritar Amelia Gray on tässä kirjassa lähinnä sivuosassa, mutta esitellään kuitenkin. Ja kuten sanoin, jos sarjan jatko on yhtään samaa tasoa, niin luvassa on varsin viihdyttävää lukemista myöhemmällekin ajalle.

Tudorien Englannissa edelleen - Dark Fire by C.J.Sansom

Se on kumma, miten aina välillä tuntuu jäävän jumiin johonkin tiettyyn aikakauteen tai ympäristöön. Viime aikoina olen seikkaillut Thomas Cromwellin aikalaisten seurassa oikein urakalla. Nyt tosin alkaa Tudorien ajanjakso loppumaan sillä kirjapinossa edessä on enää Susipalatsin loppuratkaisu. Seuraavaksi muutan Egyptiin. Kirjastosta tarttui mukaan "Minä, Kleopatra" - tiiliskivi ja myös Waltarin "Sinuhe" on pahasti alkutekijöissään...

Mutta vielä tästä Shardlaken seikkailusta. "Luostarin varjot" ei ollut ollenkaan hullumpi, mutta kuten monissa blogeissa on mainittu niin tämä toinen osa "Musta tuli" on vielä huomattavasti parempi. Juoni on kompleksisempi ja tarina pysyy jotenkin paremmin kasassa. Myös loppuratkaisu, kaikesta mielikuvituksellisuudestaan huolimatta, on jollain tavalla uskottavampi.

On kulunut muutama vuosi ensimmäisen osan jälkeen. Matthew Shardlake on pysytellyt erossa Cromwellin juonitteluista ja hoitanut perusbisnestään kiinteistoalan asianajajana - eikös kuulostakin modernilta ammatilta ? Sitten eräänä päivänä hän lupautuu puolustamaan nuorta tyttöä, jota syytetään nuoren serkkunsa murhasta. Tyttö on kovaa vauhtia päätymässä "prässätyksi" eli kidutuskuolemaan, jossa hänet murskataan hitaasti painojen alle, kun Shardlake saa odottamatonta lisäaikaa tapauksen ratkaisemiseen. Aikaa ei kuitenkaan lahjoiteta ilmaiseksi, vaan hänen pitää auttaa Cromwellia kinkkisen juonittelun selvittämisessä.

Shardlakella ja hänen avukseen nimitetyllä John Barakilla on aikaa vain kaksi viikkoa löytää historiallisen "kreikkalaisen tulen" kaava, paljastaa juonittelijat ja selvittää nuoren pojan kuolemantapaus. Kaksi julmaa murhaajaa kintereillään he kiiruhtavat Lontoota ristiin rastiin erilaisia johtolankoja ja epäiltyjä seuraten.

Kirjan tunnelma on aina välillä kuin kaikkein moderneimmissa vakoojatarinoissa ja takaa-ajot suorastaan hengästyttäviä. Samalla kuitenkin myös älynystyrät saavat pientä harjoitusta ja Tudorien ajan Englanti tulee tutuksi yksityiskohtaisten tapojen ja ympäristön kuvausten ansiosta. Viihdyttävää ja samalla opettavaista lukemista.

Pidin siis kovasti. Lukukokemukseen toi vielä oman lisänsä, että kyseessä on ensimmäinen kirja, jonka luin kokonaisuudessaan uudella lelullani. Olen miltei yllättynyt siitä, miten mukava Kobo on käytössä. Pokkareissa kirjaimet ovat välillä aika pieniä väsyneenä luettavaksi ja nykyään lukuaika pitää varastaa 1-vuotiaan kaitsijan harvoista lepohetkistä. Lukijassa säädin kirjaimia vähän isommiksi ja täytyy sanoa, että jaksoin pidempään. Sitä en tiedä, oliko tuo välttämättä hyvä asia. Yöunet kun jäivät entistä lyhyemmiksi.

Herttaista huumoria - Peter Kingdom

Meillä ei pahemmin telkkaria katsota - mitä nyt tallennettuja ruokaohjelmia ja valittuja filmejä. Nyt kuitenkin äiti on taas löytänyt yhden suosikkisarjan katsottavaksi.

Brittiläistä lempeää ironiaa ja Stephen Fry. Tarvitseeko sanoa muuta ?

Kyseinen herra on suuri suosikkini jo Jeevesin ajoilta eikä petä nytkään. Pikkukylän lakimies joutuu apulaisensa kanssa selvittelemään jos jonkinlaisia tapauksia, eikä henkilögalleria jätä kylmäksi. Edellisessä jaksossa selvitellään ufojen (?) jättämiä jälkiä vehnäpellossa. Vastakkain ovat maanviljelijän toimeentulo ja sci-fi fanin tulkinnat tieteellisen tutkimuksen tarpeellisuudesta. Peter Kingdomin apulainen pääsee selvittelemään tahollaan ihmisen oikeutta elää haluamallaan tavalla.

Sarjassa ei ole väkivaltaa eikä seksiä ja kielikin on huoliteltua. Ah, sitä Fryn brittiaksenttia ! Suvaitsevaisuus ja erilaisuuden hyväksyminen toimivat kantavina teemoina.

Yle 1 esittää Peter Kingdomin aina perjantai-iltaisin. Mukava alku viikonlopulle niille, jotka ehtivät silloin ruudun ääreen. Me muut sitten voimme nauttia kylän kohelluksesta tallennettuna.

Ah, aarteeni... uusi lelu käytössä

Arvatkaapas millä minä olen leikkinyt pääsiäislomalla ? Siis 1-vuotiaan synttärilahjojen lisäksi... 

Olen monesti hehkuttanut kommenteissa ja aiemmin jo ihan blogissakin Kobon eReaderin ihanuutta. Ainoa varsinainen tietämäni huono puoli on ollut sen saatavuus eli Suomesta ei löydy ja nettikaupat eivät oikein toimita näitä tai sitten tulee kuluja turhan paljon.

Nyt toi sisareni (KIITOS !) minulle Englannista ihan oman Kobon syntymäpäivälahjaksi.
On se niin ihana.

Kevyt laite, tuskin pokkarin kokoinen. Heijastamaton ruutu.  Parasta tässä lienee se, että uusien kirjojen hankkiminen ei kuormita jo ennestään liitoksissaan natisevia kirjahyllyjä. Lastenkirjojen hylly jo tuossa viikolla romahti nuorimmaisen niskaan. Onneksi saatiin poika alta pois viime sekunnilla ennen kuin hautautui kirjavyöryn alle.

Kaiken lisäksi Kobon sivuilla on tosi paljon kirjoja saatavilla eikä hintakaan ole päätähuimaava. Edelleen ihmettelen suomenkielisten ekirjojen hintoja. Miten voi olla, että tähän saakka halvin näkemäni on maksanut 16,90, vaikka pokkareitakin saa tarjouksessa kolme kympillä... Sähköisessä myynnissä kun tarjousten kohdentamisenkin pitäisi olla todella helppoa (esim. asiakasuskollisuudesta palkitseminen jne...) No, ehkä tämä tästä vielä ajan myötä kehittyy. Sitä odotellessa tulee varmaan luettua taas välillä enemmän englanninkielistä kirjallisuutta (vaikka löytyy Kobolta ranskankielistäkin) ja lähikirjasto saa uskollisen asiakkaan.

Tälle lelulle tulee varmasti olemaan käyttöä. Olen ollut ihan fiiliksissä koko pääsiäisen. Dark Fire on par'aikaa menossa ja Susipalatsikin siirtyy tietokoneen ruudulta Koboon. Vielä kun joku taikoisi 1-vuotiaan ja parin koululaisen äidille jostain lisää lukuaikaa...

,

Sisko Istanmäki : Liian paksu perhoseksi

 Tämä kai olisi pitänyt kirjata nuoruusmuistojen otsakkeen alle, sillä edellisestä lukukerrasta on ehtinyt vierähtää jo vuosi jos toinenkin. Kuuluu siis haasteeseen "omasta hyllystä".

Minulle oli jäänyt kirjasta hyvä lukumuisto. Tosin muistin kirjan ihan erilaisena. Minun muistoissani kirjassa kerrottiin tukevamman puoleisesta naisesta, joka vähitellen oppii hyväksymään rehevän ulkomuotonsa ja löytää rakkauden. Tällä lukukerralla luin tarinaa humoristisesta ja välillä traagisestakin rakkaustarinasta epätavallisen isokokoisen Kaisun ja kärpässarjalaisen Ernin välillä. Ei huono lukukokemus nytkään, mutta ihan toisenlainen.

Tarinan päähenkilönä on siis kaikin puolin suurikokoinen ja naiseksi voimakas Kaisu, joka tulee kauppa-apulaiseksi Ruutinojan sekatavaraliikkeeseen. Kauppiaana on hintelä Erni, jonka elämää kleptomaniasta kärsivä äiti ja tuhlaileva sisko määräilevät. Kaisu ja Erni "tykkäävät tehdä töitä yhdessä". Heidän tarinassaan on myötä- ja vastamäkiä, mutta lopussa saldo jää kuitenkin plussan puolelle.

Kirja kuvaa 60-luvun tapoja ja ympäristöä. Maaseudun tyhjeneminen ja pakkolähdöt Ruotsiin ovat tarinassa arkipäivää. Sellaista se kai olikin siihen maailmanaikaan. Henkilöitä on kuvattu lempeästi ymmärtäen. Aina välillä ärsytti Ernin saamattomuus äitiään ja siskoaan kohtaan, mutta niinhän se ärsytti Kaisuakin. Kaisu taas oli välillä vähän liiankin äkkinäinen ja herkkä toimimaan. Toisinaan teki mieli patistaa molempia avaamaan suunsa ja kertomaan tunnoistaan. Ei siis mikään malliesimerkki nykyajan parisuhdeoppaiden opeista, mutta varmasti suhteellisen tarkka kuvaus 60-luvun tavasta olla ja elää. Tosin välillä Kaisu tuntui hyvinkin modernilta, varsinkin lähtiessään pois. En usko, että tuohon aikaan avioliitosta ulos käveleminen oli niinkään mahdollista monellekaan naiselle.

Kaikkiaan jäi kuitenkin hyvä jälkimaku, enkä ihmettele, että kirja oli aikoinaan Finlandia-ehdokkaana ja siitä tehtiin elokuvakin.  Herttaista luettavaa.

Ja taas Tudorien aikaa - C.J.Sansom : Luostarin varjot

Minä olen nyt ihan täysin jumittunut tuonne Tudorien ja tarkemmin sanottuna Henry VIII:nnen aikaan. Susipalatsin kimppaluku Kirjavan kammarin mukana vie vuosiin, jolloin Henry kosiskelee Anne Boleyniä, Luostarin varjoissa ollaan jo muutamaa vuotta ja yhtä vaimoa myöhäisemmässä ajassa. Tapahtumien ajankohdilla on väliä siis muutaman vuoden verran.

Rinnakkaislukeminen aiheutti minulle aluksi pieniä orientoitumisvaikeuksia ja kesti hetken ennen kuin pääsin lakimies, yleisvikaarin (Cromwell) valtuutettu Matthew Shardlaken seikkailuihin sisälle. Takakannessa kirjaa mainostetaan Ruusun nimen haastajaksi, mutta en minä tästä nyt ihan niin innostunut ollut. Sen verran kuitenkin, että ostin jo sähköisenä versiona sarjan seuraavan osan eli Dark Fire.

Luostarin varjoissa Shardlake joutuu selvittelemään suuressa, lopetusuhan alla olevassa luostarissa tapahtunutta edellisen Cromwellin valtuutetun murhaa. Munkkien paheet ja uskon vilpittömyys, Shardlaken henkilökohtaisen elämän henkilöt ja poliittinen valtapeli kietoutuvat kaikki yhteen. Rikoksen, tai oikeammin rikosten, selvittely vaatii kaikki Matthew Shardlaken älynvoimat eikä loppuratkaisu ole ollenkaan sellainen kuin hän aluksi ajatteli. Samalla lakimies joutuu myös miettimään suhtautumistaan Cromwellin ajaman uskonpuhdistuksen periaatteiden ja poliittisen juonittelujen väliseen ristiriitaan. Ovatko kaikki keinot sallittuja ?

Kirja vilisee ajankohtaan ja erityisesti sen poliittisten valtasuhteiden kuvaukseen liittyviä yksityiskohtia. Historiasta kiinnostunut varmasti nauttii lukemisesta. Mielenkiintoista oli myös verrata Thomas Cromwellin persoonan kuvauksen eroja Susipalatsin ja Luostarin varjojen välillä. Jos ensinmainitussa hänestä tulee miltei inhimillinen, tunteva ihminen, joka joutuu valtapeliin mukaan melkein vahingossa, eikä nauti sen vaatimista kovista otteista, niin jälkimmäisessä kyseessä on tunteeton ja omia etujaan (tai kuninkaan etuja) ajava lakirobotti, jonka toiminnassa kaikki keinot otetaan käyttöön tavoitteiden saavuttamiseksi. Kumpikin tulkinta perustunee tarjolla oleviin historiallisiin tietoihin. Todenmukaisuus riippunee osittain näkökulmasta...

Nyt on sitten kaikki alkuvuoden alekirjat luettu läpi. Olenkin vaihteeksi siirtynyt penkomaan muuten vaan kirjahyllyäni - odotellessani syntymäpäivälahjaani, jonka laatikon jo kerran olen nähnyt Messengerin kautta tietokoneen ruudulla. Paketista riittänee vielä juttua moneen kertaan, mutta palataan siihen myöhemmin.

Dekkaria Bo Carpelanin tapaan : Kulkeva varjo

Aloitin Carpelanin tuotantoon tutustumisen ilmeisesti hänelle epätyypillisen genren edustajasta. "Kulkeva varjo" vie lukijan pieneen merenrantakaupunkiin jossain Turun lähellä 1800-luvun lopulla. Idyllisellä varakkaan väen kesäkaupungilla on kääntöpuolensa "Vuoren" asukkaiden hökkelikylässä. Lähestyvää Venäjän vallankumousta ennakoivat jännitteet tuntuvat myös syrjäisessä Suomessa ja luovat tummasävyisen kontekstin kaupunkia ravistelevalle rikokselle.

Kevytkenkäiseksi juorutun nuoren naisen murha nostaa pintaan monia salaisuuksia. Carpelanin maailmassa yhteiskuntaluokiltaan erilaisia ihmisiä yhdistävät monet ihmisyyden piirteet. Itsekkyys, vallanhimo, rakkaudenkaipuu ja rakkauden torjuminen saavat sekä murhaajan että monet tarinaan liittyvät ihmiset käyttäytymään odottamattomasti.

En tosiaan ole aikaisemmin lukenut Carpelanilta mitään, mutta varmasti haen käsiini häneltä muitakin teoksia. Tarina on mestarillisesti kudottu ja loppuratkaisukin uskottava. Yksityiskohdat ja juonenkäänteet eivät jää jälkeen mistään dekkarigenren mestarista. Lisäksi kirjasta löytyy syvyyttä ja monitasoisuutta enemmän kuin monesta hyvästäkään dekkarista. Selvästi kyseessä on "kaunokirjallinen" (ymmärrätteköhän mitä tarkoitan ?) teos enemmänkin kuin perinteinen salapoliisitarina. Miljöökuvaus elävöittää lukukokemusta ja niin kalastajien saaliit kuin puutarhan ruohon voi melkeinhaistaa lukiessaan. Henkilöhahmot on kuvattu vähäeleisen taitavasti.

Pidin siis hurjan paljon.  Ehdottomasti suositeltava ja tutustumisen arvoinen teos.