Yhtenä yönä viime viikolla siirsin vauvaa sängyssä, kun ranteessa naksahti. Sen jälkeen sitten en olekaan sillä kädellä mitään pahemmin nostellut tai koneella kirjoitellut. Siksi tämäkin (lyhyt) teksti tulee pienellä viiveellä. Katsotaan, miten jatkossa käy. Esikoisen kanniskelusta hankittu enemmän tai vähemmän krooninen jännetupen tulehdus yleensä vaimenee aika nopeasti, mutta... kun nyt on taas tuota vauvan kanniskelua ja vaunujen työntämistäkin aikalailla...
Lumen ja jään maa - sarjan toisessa osassa Nonna kehittyy noitana ja joutuu siinä sivussa sekaantumaan valtapeleihin maan hallinnasta. Nonnan voimat lisääntyvät hänen opiskellessaan Hiidenkynnen Astridin ja sysilouhi Nereidin johdolla ja testatessa voimiaan erilaisten henkien hallinnassa. Itse juoni ei tässä osassa kuitenkaan keskity pelkästään Nonnan kehitykseen, vaan jännittävimmät tapahtumat liittyvät hänen ystävyyteensä juuri kuolleen Eymund-kuninkaan tyttäreen Freyaan, joka julistautuu maan hallitsijaksi. Kaikki eivät myönnä tytön oikeutta valtaistuimeen ja kuninkaan istuinta havittelee itselleen useampikin herra. Sysipään Ingolf ryhtyy vallankumoukseen ja juonitteluun osallistuu niin ihmissukulaisia, kuin Hornan herran kätyreitä. Nonnaa tarvitaan avuksi.
Tämäkin osa on täynnä jännittäviä tapahtumia, mutta tempo on ehkä kuitenkin hiukan hitaampi kuin ensimmäisessä osassa. Juonen suvantokohdissa seuraamme Nonnan kehitystä ja opimme lisää myös Louhikansasta. Vaikka osa toimiikin mainiosti ihan itsenäisenä romaanina, niin välillä tuntuivat varsinkin Nonnan kehitysvaiheet lähinnä valmistelevan tulevia tapahtumia. Sarjan seuraavissa osissa paljastunee, oliko näin.
Ensimmäisen osan kohdalla urputtamani naiivius ei häirinnyt kakkosessa. Ystävät olivat jo löytyneet ja nyt ilmaantui vihollisia oikein roppakaupalla. Henkilöhahmot ovat vieläkin vähän turhankin "hyviä" ja "pahoja", mutta sävyjä alkaa löytymään lisää, varsinkin Louhikansan edustajista. Myöskin vallanhimon vaikutuksia sinänsä kunniallisiin miehiin tutkailtiin tarinan temmellyksessä.
Kuten ensimmäinenkin osa, fantasian klassisia hahmoja vilisee tarinassa. Samoin tarinan käänteet ja asetelmat ovat hyvinkin perinteisiä. Siksi ehkä lukeminen tuntui välillä vähän puuduttavaltakin. Kun melkein arvasi, mitä seuraavaksi tapahtuu, niin ei aina jaksanut lukea Nonnan pohdintoja ja matkan etenemistä. Perinteisyys on toisaalta kuitenkin myös kirjan vahvuus. On mielenkiintoista seurata teemojen käsittelyä.
Kaikkiaan nämä kaksi osaa ovat lukemisen arvoisia ja niistä nauttii. Tosin minä otin seuraavaksi fantasiasta pienen breikin ihan toisentyyppisen kirjan muodossa, kun kerran tuli tuolla kirjastossakin käytyä. Niillä kirjoilla, kun on eräpäivät, toisin kuin omasta hyllystä löytyvillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti