Voiko lintu oppia käyttämään sytkäriä ?

Tuo lause oli mielessäni päällimmäisenä, kun lopetin lukemasta Johanna Sinisalon Linnunaivot kirjaa. Sinänsä mielenkiintoista, kun koko kirjan ajan on seurattu Heidin ja Jyrkin matkaa Australian ja Uuden Seelannin patikkareiteillä ja niitä ennen vähän Lapin baaritiskilläkin.

Tarina etenee käytännössä neljällä eri tasolla, joiden kronologinen järjestys sekoittuu luvuittain. Heidin ja Jyrkin tapaaminen Lapissa ja matkan suunnittelu, Uuden Seelannin "helpot" reitit ja Tasmanian patikkahaaste vievät meidät samalla seuraamaan pariskunnan keskinäisen suhteen kehitystä. Välissä vilkaistaan huomattavan häiriintyneen henkilön ajatuksiin. Pohdin melkein puoleenväliin kirjaa, kenestä oikein on kyse, mutta ilmeisesti Heidin veljestä Jessestä.

Kirja on hyvin kirjoitettu ja imaisee mukaansa. Välillä jouduin tosin tarkistelemaan, millä tarinan tasolla kulloinkin liikuttiin. Onneksi se selviää käytännöllisistä paikka- ja päivämäärämerkinnöistä luvuittain. Hiukan aina välillä häiritsi vähän ilmeinenkin ekologisuuden saarnaaminen, vaikka se tulikin esille luontevana osana patikkaretkeläisten dialogia.

Kokonaisuudessaan ihminen luonnon hallintaan pyrkivänä oliona ja luonnon vastaiskun todennäköisyys ja vastaiskun muodon spekulointi aukesivat ainakin minulle kantavaksi teemaksi läpi koko teoksen. Jotenkin kuitenkin tuli sellainen olo, että kirjailija päästi itsensä sittenkin vähän helpolla.

Ensinnäkin sinänsä varsin konkreettisten asioiden kerronnalla etenevä tarina saa surrealistista vivahdetta omituisten tapausten kautta. Mystiset tavaroiden katoamiset ja ilmestymiset saavat jonkunlaisen selityksentapaisen lopussa ja aivojaan käyttävä lukija arvaa syyn tekstin sekaan ripotelluista, ei niin hienovaraisista, vihjeistä.

Lisäksi itse tarina loppui minusta vähän töksähtäen. Lukija (tai ainakin minä) jää hetkeksi vähän tyhjän päälle miettimään, miten oikein kävi. Viimeinen sivu on kirjoitettu samantyylisellä fontilla kuin Jessen ajatukset, vaikka ajattelija mitä ilmeisemmin on tarkemman harkinnan jälkeen joku tai jokin muu. Sitten mieleen tulee oikeastaan aika perinteinen (kauhu)kirjallisuudessa käytetty kuvio. Olihan kirjassa viittauskin Poen Korppiin.

Kaikesta ylläolevasta kritiikistä huolimatta, täytyy myöntää lukeneeni kirjan miltei ahmimalla yhden päivän aikana. Tämän kirjan (ja yöllisten hurjien ukkosten) takia jäivät yöunet aika lyhyiksi. Ajatuksia herättävä teos, joka tullee jäämään takaraivoon nakuttamaan joksikin aikaan. Aivan varmasti hankin käsiini kirjailijan Finlandia-palkitun "Ennen päivänlaskua ei voi".

Muita kirjan lukeneita ja siitä bloganneita ovat ainakin Amma, jonka arvio minut oikeastaan tämän pariin ohjasikin, ja Ilse.