Sivut

▼

22.11.2026

(Luku)päiväkirja: Terapeuttini on ihmissusi

 


Rakastin Karilan edellistä kirjaa Pienen hauen pyydystys. Itse asiassa pidin siitä niin paljon, että esikoisen hyllyyn ostamani ei riittänyt, vaan halusin omani. Luin sen uudelleen ja lumous oli tallella. Paineet olivat siis kovat Terapeuttini on ihmissusi -kirjan kohdalla.

Uusi kirja on tavallaan samanlainen, mutta kuitenkin ihan erilainen. Jos Pienen hauen pyydystys liiteli keveänä ja viljeli hupaisia referenssejä vanhoihin suomalaisiin mytologisiin hahmoihin, soutaa Terapeuttini on ihmissusi paljon syvemmissä vesissä. Jännite saman kirjailijan kahden teoksen välillä loi oman sävynsä lukukokemukseen ja uudemman melkein uskonnollis-mytologinen kärsimysnäytelmä trauman kokeneen ihmisen pyristelystä vaikenemisen kulttuurin ja pingisturnauksen jännityksen keskellä on melkoinen pläjäys. Siihen kun vielä yhdistää nykymaailman menoon rinnastuvan jaon meihin ja muihin historiattomana uskomuksena, ei ole ollenkaan ihme, että kirjan maailma palaa. Hivenen perustuksiltaan järkähtäneenä siinä lukija sitten miettii tulkintojaan ja linkkiä todellisuuteen.

Nyt on lukemisesta jo hetki aikaa, mutta edelleen huomaan mielessäni selvitteleväni kirjan sotkuisia lankoja. Niitä on eri värisiä ja se punainen hukkuu jonnekin keskelle. Hyvä niin. Ei tässä pitäisikään olla selkeää kulkua. Se on osa viehätystä. 

Hetkinen! Mietitäänpä nyt vähän. Jos hyppää tämän tarinan matkaan saa melkoista kyytiä. Vauhtisokeus valtaa näköjään nopeasti, sillä tarkemmin ajateltuna poukkoileva ja vähän sekava kulku on myös vähän raskasta luettavaa. Voi olla, ettei oma mieli ihan pysy mukana ja sitten vaan tyytyy jäämään nauttimaan tulituksesta... tuleen makaamaan niin sanoakseni.  Onko se hyvä asia ? Riippuu näkökulmasta ja odotuksista. Minä pidin lukemisen hetkellä siitä, että minua vietiin, mutta näin jälkikäteen ajateltuna olisin ehkä saanut pysyvämmän muistijäljen ja yhteyden tarinaan, jos ei energia olisi kulunut kärryillä pysymiseen. Olisin voinut keskittyä horisonttiin ja suuntaan sitä kohti. 

Palatakseni alussa mainitsemaani ihastukseen Hauen osalta. Muistan sen tarinasta yllättävän paljon edelleen, mutta Ihmissuden kohdalla vain välähdyksiä. Toki olen nyt Hauen lukenut pariinkin otteeseen, joten ehkä pitäisi tämä toinenkin ottaa käteen toiseen kertaan ja keskittyä vähän. Lukukokemukseen vaikuttaa nimittäin myös lukijan olotila ja minä olen viime aikoina taas ollut sekä pimeydestä väsynyt että ylikierroksilla. Jos koittaisi uudelleen ja nappaisi langanpäästä kiinni heti alussa. Saisiko seurattua (ihmissuden) häntään saakka ? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti