(Luku)päiväkirja : Haamutarinoita

 

Joskus aikoinaan aloitin Paul Austerin New York -trilogiaa, mutta en päässyt siinä kovinkaan pitkälle. Ei vaan iskenyt/osunut/kiinnostanut. Ehkä niputin hänet siihen amerikkalaisten modernien kirjailijoiden joukkoon (Irvin, Vonnegut jne.), joiden nihilististä, itsetuhoista ja vähän vulgaaria kerrontatapaa en jostain syystä ole osannut arvostaa. Tunnistan taidon, mutta ei ole minun teekuppini. 

Siri Hustvedt taas - no, olin oikeasti unohtanut, että olen lukenut häneltä ainakin kolme kirjaa ja yleisesti ottaen pitänyt niitä taidokkaina ja oikein ihastunut Kaikki mitä rakastin -teokseen. Sinänsä mielenkiintoista, sillä mieleeni oli jäänyt muistikuva vain juuri tuon kirjan lukemisesta, enkä edes muistanut pitäneeni siitä. 

Muisti onkin jännä juttu. Se tuo mieleen milloin mitäkin vanhaa ja useimmiten enemmän tai vähemmän vääristyneenä. Samoja tilanteita muistamme eri tavoin. Ihmisiä muistamme eri tavoin. Ehkä siksi Siri Hustvedt on kirjoittanut tämän kirjan miehensä kuolemasta ja ennen kaikkea hänen elämästään. Kun vielä muistaa. 

Siri Hustvedt : Haamutarinoita

Kirjastosta

Pidin Haamutarinoita kirjasta kovasti, jos nyt voi sanoa näin jonkun sairauden ja kuoleman kuvauksesta. Varsinkin alussa kuvaus tapahtumista ja tunteista on koskettavaa, ja vähitellen tarina  liukuu sairaskertomuksesta enemminkin pitkän ja tuottavan elämän ylistykseksi. Kahden kirjailijan yhteiselo on ollut täynnä keskustelua ja kiinnostavia aiheita. Tosin en tiedä, olisinko halunnut tutustua heihin. Olisin tuntenut alemmuutta sivistymättömyydestäni, kirjoittamattomuudestani ja olisin ollut ehdottoman kateellinen heidän keskinäisestä suhteestaan. Hustvedtin kuvauksessa se on ollut niin älyllinen, mielien täydellinen yhteys, jollaista pidän ehkä ihmissuhteista tavoiteltavimpana. 

Kirjan edetessä fokus siirtyy myös pariskunnan keskinäisestä suhteesta lapsiin ja siitä vielä laajempiin kokonaisuuksiin eli politiikkaan. Hieman tuntui välillä, että tyttären ja vävyn tekemiset saavat ilmaista mainosta, mutta se sallittakoon ylpeälle äidille. Politiikassa taas turhautuminen on selvää ja käsittämättömän eteneminen juuri niin kauheaa kuin voisi kuvitella. Tekstissä yleinen yhdistyy yksityiseen ja kuva laajenee. 

 Kaikkiaan teos on mielenkiintoinen ja koskettava, taitavan kirjoittajan kunnianosoitus menehtyneelle puolisolle ja kuvaus pohjattomasta ikävästä. Hieman siitä jäi tumma vire mieleeni moneksi päiväksi. Ehkä tämä ei ole oikeanlaista lukemista stressaantuneelle ja jo valmiiksi vähän alakuloiselle mielelle, joten lukusuositus sillä varauksella. 

(Luku)päiväkirja: Lisää kirjamessuja ja lokakuun luetut

 

Siinä kai se perinteinen messukuva portailta. Huomaisikohan joku, jos vain kopioisin seuraavina vuosina edellisten vuosien kuvia? Todennäköisesti ei. 

Tänä vuonna ehdin lokakuussa peräti kaksille kirjamessuille. Turkuun ja Helsinkiin. Kaikenlaista tuli ostettua, mutta enemmän ehkä esikoisen toimesta. Syntymäpäivänsä osuu yleensä aika lähelle messupäivää, joten äidin lahja on laajennettu kirjabudjetti opiskelijalle... Kissa t-paita ostettiin kummallekin. 

Tänä vuonna päädyin kuuntelemaan erityisesti kääntämisestä ja Japanista. Mielenkiintoista. Lauantaina tosin oli niin paljon porukkaa liikenteessä, että messupäivästä tuli perjantaita lyhyempi. Meitä ei ole tehty suuriin väkijoukkoihin. 

Kaikesta messuilusta ja matkustelusta huolimatta sain lokakuussa myös luettua ihan kiitettävän paljon, sillä listalta löytyy peräti 11 kirjaa. 

Dekkareita listalla on kaksi, samoin viihdekirjoja. Ruoveden paholainen toi etsiväpiirteitä esiin Axel Gallenista ja Teetä ja teräaseita puolestaan jatkaa Hauhon paikallisetsivien edesottamuksia. Mukana tietysti sankaripuudeli terävine hampaineen. Kesäkämppikset kertoo kesämökin tuplavarauksesta eli varsin yleisellä juonenkäänteellä aloitetaan, mutta olihan tuo ihan raikasta luettavaa. Tilinpäätös puolestaan on taattua Kajantoa. Viihdyin siis varsin hyvin lokakuussa, sillä dekkaritkin olivat aika vahvasti siellä cozy mystery puolella. Ei tarvinnut pelätä.

Eikä tullut nälkäkään - tai oikeastaan tuli, kun kuuntelin Stanley Tuccin kuvauksia vuoden ruokakokemuksistaan. Sain oivan vinkin nunnien pitämästä ravintolasta Roomassa ja sinne tosiaan suuntasimme poikien kanssa viimeisenä päivänä lounaalle ennen kentälle lähtöä. Siellä kuulemma käyvät kardinaalitkin. Samoin Matkapäiväkirja Taiwanista oli täynnä mahtavaa ruokakuvausta, samalla kun se käsitteli kolonialismin vaikutuksia, rasismia, ystävyyttä, rakkautta, kirjoittamista ja Taiwanin saaren nähtävyyksiä. Melkoinen lista samassa kirjassa, joka oli viehättävä, surumielinen ja omalla tavallaan julma. 

Ruokaa on tullut myös tehtyä lokakuussa useamman kerran Arkiruokapäiväkirjan resepteillä. Siinä on monta mutkatonta ehdotusta ja huomaan selailevani kirjaa ihan muutenkin. Kirja sai myös kunniamaininnan Ruoka- ja viinimessujen Vuoden kotimainen keittokirja-kisassa. Hattua pitää nostaa Kia Arpialle ja Tara Junkerille, jotka ovat tehneet omakustanteina kaksi keittokirjaa ja myyneet niitä useamman painoksen. Käsittääkseni kirjoja on myyty yli 20 000 ja se on Suomessa aika paljon se. 

Parhaiten taitavat mieleeni jäädä kuitenkin Anna Piiroisen Joan ja minä, sekä Juhani Karilan uutuus Terapeuttini on ihmissusi. Luin myös Pienen hauen pyydystys-romaanin uudelleen ja on se kova. Olin aivan samalla tavalla lumoutunut kuin ensimmäisellä lukukerralla. Uusi on ihan erilainen ja sitä pitää vähän mielessä pureskella vielä. Katsotaan, saanko jossain vaiheessa jotain siitä blogiinkin aikaiseksi. 

Sitten on vielä Marcel Proust ja Sur la lecture. Omanlainen nautintonsa sekin ja mielenkiintoinen pieni kirja lukemisesta. 

On ihanaa, kun voi lukea monenlaisia kirjoja. Eri mielentilaan ja tunnelmaan sopivat erilaiset kirjat ja kaikille on paikkansa. Siispä lukeminen jatkuu. Tällä hetkellä kesken on Siri Hustvedtin Haamutarinoita.