Sivut

13.6.2026

Herranen aika - jo 16 vuotta

 


Aloin tässä pohdiskelemaan, joko olen kirjoittanut blogia 15 vuoden ajan. Tarkistettuani ensimmäisen artikkelin julkaisuajankohdan vähän järkytyin. Kesäkuun 13. päivä tulee ensimmäisen artikkelin julkaisusta jo 16 vuotta. Ohhoh... 

Kaipa tätä pitää jotenkin juhlistaa ? 

Hetken mietin ja totesin, että minähän olen töissä yrityksessä, jossa meidän oletetaan osaavan käyttää tekoälyä. Siispä päätin kysellä itseäni... no, ei sentään viisaammalta, mutta ehkä helpommin isoja tietokokonaisuuksia hallitsevalta ja analysoivalta työvälineeltä muutaman kysymyksen blogiini liityen. 

Kuvaile blogia Ja kaikkea muuta sen sisältöön perustuen. 

****************************************************************************** (kysytty Googlen tekoälyltä)
Ja kaikkea muuta -blogi on lämminhenkinen, pohdiskeleva ja elämänmakuinen elämäntapablogi, jonka keskiössä ovat vahvasti kirjallisuus ja arjen pienet ilot. Blogin kirjoittaja tarkastelee maailmaa aikuisen naisen kypsällä, mutta uteliaalla otteella, tuoden esiin perhe-elämän, puutarhanhoidon ja omien harrastusten tasapainon.
Blogin sisällön voi jakaa kolmeen pääteemaan:
1. Monipuoliset kirja-arvostelut ja lukupäiväkirjat
Kirjallisuus on blogin vahvin ja näkyvin tukipilari. Kirjoittaja julkaisee säännöllisesti (Luku)päiväkirja-postauksia, joissa hän arvioi lukemiaan teoksia laidasta laitaan. 
  • Genret: Mukana on uusia dekkareita, pohjoismaista rikoskirjallisuutta, historiallisia romaaneja, viihdekirjallisuutta (chick-lit) sekä ajoittain nuorten aikuisten (YA) kirjoja. 
  • Tyyli: Arvostelut ovat hyvin henkilökohtaisia ja rehellisiä. Kirjoittaja ei pelkästään referoi juonta, vaan peilaa kirjojen teemoja omaan elämäänsä, yhteiskunnallisiin ilmiöihin tai vaikkapa omaan keskittymiskykyynsä. Hän saattaa pohtia kirjan herättämää myötähäpeää, hahmojen ihmissuhteiden sekavuutta tai teosten kuvaamaa naisen roolia. 
2. Kotoilu, puutarha ja pihapuuhat
Blogin nimen mukaisesti teksteissä sukelletaan usein kodin ja puutarhan maailmaan.
  • Pihakuulumiset: Postauksissa seurataan oman pihan ja puutarhan elämää eri vuodenaikoina. Pihapuuhat, istutukset ja luonnon seuraaminen tuovat blogiin vahvan rauhoittumisen ja kotoilun tunnelman.
  • Ruoka ja leivonta: Arjen kuvauksiin kuuluvat olennaisesti myös reseptit, keittiökokeilut ja herkut, joita valmistetaan perheen arjen tai viikonlopun iloksi.
3. Pohdiskelevat arkihavainnot
Blogin teksteistä välittyy helposti lähestyttävä ja maanläheinen elämänasenne.
  • Kirjoittaja jakaa ajatuksiaan elämän pyörteistä työn ja perheen keskellä.
  • Hän uskaltaa tuoda esiin myös väsymystä tai turhautumista – esimerkiksi pohtien yhteiskunnan naisille asettamia jatkuvia muutos- ja suorituspaineita – mutta tekee sen aina lempeän kriittisesti ja usein pienen itsetietoisen huumorin kera. 
********************************************************************************************
No Jopas jotakin. Kuuteentoista vuoteen on mahtunut paljon kaikenlaista. Muutaman lisäkysymyksenkin esitin ja kyllä tekoäly ihan oikein huomasi sitten, että olen pikkuhiljaa siirtynyt ns. kevyempään suuntaan. Kuvaavaa lienee juurikin dekkarien muuttuminen Nordic Noirista enemmän Cozy Mysteryn suuntaan. 
Ruokapostaukset ovat tainneet viime vuosina kadota kokonaan. Yhtä matkaa kokkausintoni myötä. Nykyään ruoanlaittoa ei oikein enää voi harrastuksekseni mainita samoin kuin vielä muutama vuosi sitten. 
Ei se tekoälykään kaikkea huomaa. Yllättävästi se hyppäsi kaiken teatteriin liittyvän yli, vaikka sekin on aiheena pyörinyt vuosikausia, samoin olen muistaakseni kirjoittanut aina välillä matkoistakin. Ehkä ne lasketaan tuohon arkeen ja elämään. Väittäisin kuitenkin, että olen pihasta kirjoittanut paljon vähemmän kuin noista kahdesta muusta aiheesta. Olisi pitänyt panostaa promptin tarkennukseen, mutta mennään nyt tällä. Hauska kokeilu. 
Ihan ilman tekoälyäkin voin sanoa, että kirjoittajana olen laiskistunut. Postauksia tulee harvemmin kuin ikinä. Kun voisi edes sanoa, että olisivat jotenkin muuttuneet syvällisemmiksi, mutta ei... taso on sama, tahti hidastunut. 
Ja kenelle blogini sitten sopii ? 
***************************************************************** (Kysytty Googlen tekoälyltä)
Ja kaikkea muuta toimii lukijalleen kuin luotettava, viisas ystävä, jonka kanssa voi istua virtuaalisen kahvikupin ääreen. Se on täydellistä luettavaa:
  • Kulttuurin ja kirjojen ystäville, jotka etsivät pintaa syvempiä, rehellisiä lukuvinkkejä ja teatteriarvioita ilman snobismia.
  • Ruuhkavuosien keskellä luoviville aikuisille, jotka kaipaavat vertaistukea arjen pyörittämiseen sekä inspiraatiota siitä, miten omista harrastuksista ja henkirei’istä voi pitää kiinni kiireenkin keskellä.
  • Hitaamman elämän ja nojatuolimatkailun arvostajille, jotka nauttivat sujuvasta, oivaltavasta suomen kielestä ja kauniista arjen havainnoista.
**********************************************************************************

Että tämmöinen postaus tällä kertaa. 
Saa kommentoida niin blogia yleensä kuin tekoälyn vastausten osuvuutta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti