Ex Tempore (tai ainakin melkein) lukumaraton

Kun eilen nyt tuota lukumaratonia tulin ajatelleeksi niin ajattelin pitää ihan itsekseni jonkunlaisen ex tempore maratonin. Se tarkoittaa lukemista kohta kello yhdeksästä huomisiltaan yhdeksään - tai no, sen mitä ehdin ja jaksan. Ei ole niin nokonuukaa. 

Jos joku haluaa tulla mukaan, niin tervetuloa. Tähän postaukseen laitan edistymisestäni aina välillä ja kaipa sitä Instaankin pitää jotain merkitä.

Valmistelut ovat yllättävän hyvässä jamassa. On makrillipateeta ja herneitä, isäntä + muu perhe tietoinen sekä tietysti kirjoja vino pino odottamassa. 

Kirjastosta minulla on lainassa ja luvussa tällä hetkellä mm. 

• David Suchet: Sanoin ja kuvin - omaelämäkerta. Sen voisin lukea loppuun. 
• Sylvia Beach: Shakespeare and Company. Luin jonkin aikaa sitten romaanin Pariisin kirjakauppias, joka oli fiktiivinen tulkina Sylvia Beachin elämästä ja kirjakaupasta. Tämä on hänen itsensä kirjoittama. 

Äänikirjaksi taidan ottaa Yle Areenasta löytyvän version Kadonnutta aikaa etsimässä kirjasarjasta. Seuraan Levoton lukija (Kirsi Piha) Proust lukupiiriä. Luen ranskaksi ja kuuntelen suomeksi. Tai ainakin näin nyt alkuun, kun ollaan vielä osissa, jotka olen lukenut jo aiemmin kesälomaprojekteina. 

Mutta nyt lienee aika siirtyä kirjojen suuntaan. Ihan ensimmäiseksi tartun taas näyttelijään sen ainoan oikean Poirotin takana. 

kello noin 9 yhdeksän illalla - lauantaina 22.7.  - Tästä se alkaa...

Su aamulla ennen yhdeksää 

Tästä on näköjään tulossa tällainen "lue kirjat loppuun" - lukumaraton. David Suchetin kirjasta luin viimeiset 80 sivua ja samoin sänkylukemisena Marie Antoinetten salaisen palvelun edesottamuksia keskellä vallankumousta ennakoivia leipämellakoita 91sivua. 

Jotain tietysti pitää aloittaakin eli luin peräti 19 sivua Sylvia Beachin Shakespeare & Company -kirjaa. Se on toki mielenkiintoinen, mutta tyyliltään hieman hitaasti luettava eli ei varsinaisesti lukumaratonmateriaalia... 

David Suchetin Sanoin ja kuvin - Omaelämäkerta oli mielenkiintoinen. Hän kertoo elämästään, arvoistaan, tavastaan lähestyä näyttelijän työtä sekä tietysti hieman myös 25 vuoden Poirot-pestin vaikutuksesta ihan kaikkeen. 

Kuten varmaan suurin osa Suchetin nimen tietävistä, minullakin on jonkinlainen yhtäläisyysmerkki hänen ja Poirotin välillä. Ihminen roolin takana on tietysti otain ihan muuta. Muistan hätkähtäneeni katsoessani dokumenttia Idän pikajunasta, jossa David Suchet matkustaa nykypäivänä kuuluisan junan kyydissä. Ei aksenttia, ei viiksiä... kesti hetken tottua, vaikka toki olen aina tiennyt Hercule Poirotin olevan fiktiivinen hahmo. 

Suchet osaa myös kertoa kiinnostavasti näyttelijän työstä ja sen muutoksista pitkän uransa aikana. Viitenkymmeneen vuoteen mahtuu kaikenlaista yhden ihmisen elämässä ja maailmakin näyttää nykyään kovin erilaiselta. 

Kaikkiaan siis tutustumisen arvoinen teos, vaikka en ehkä osaa arvosta valokuvien taidokkuutta niiden ansaitsemalla tasolla. Lähinnä mietin, että olisi ollut kiva kuulla enemmänkin kaikista muotokuvissa olevista ihmisistä. Nyt tarkennusta tuli vain muutamista. Ehkä he ovat anglosaksisessa maailmassa niin tunnettuja, ettei selitystä tarvita, mutta minulla jäi monta kuvaa tunnistamatta. 

Illansuussa seitsemältä  

No joo, niinhän tässä on käynyt, että elämä (ja kuolema suruviestin muodossa) tuli väliin. 

Olen minä silti toki lukenutkin ja erityisesti kuunnellut. Huomasin Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä Yle-version olevan varsin hyvää salikuunneltavaa. Itse asiassa se sopi yllättävänkin hyvin ja varsinkin alkuverryttelyyn. Kaikkiaan kuuntelin 57minuuttia. 

Muu lukeminen jäi tänään melko vähäiseksi. Jatkoin Annukka Salaman Ripley-Nopea yhteys -romaania ja vähän kyllä mietin, että ehkä oli Totolle vielä aikainen. Tosin hän kertoi kirjasta pitäneensä eli todennäköisesti vain minä olen ajasta perässä. 

Ripleytä lukiessani huomaan olevani vanha. Pelikokemukset ovat minulle ihan vieraita, vaikka tavallaan tunnistan tunnelman omien poikien perusteella. Peleistä minulla ei ole mitään käsitystä. Sujuva ja viihdyttävä kirja kuitenkin, ja hyvin tulee esiin varsin ajankohtaisia teemoja esim. rajoista ja suurista tunteista.

Illalla yhdeksän jälkeen 

Eipä tämä tulos päätä huimaa, mutta oli ihan kivaa kuitenkin 

Sivuja yhteensä 310 - kuunneltuja minuutteja 57

Kaukana ollaan huippuvuosista, mutta ehtiihän noita maratooneja vielä :-) 

(Luku)päiväkirja: Kesäkuun luetut ja miksi kesä tuntuu tänä vuonna oudolta

Olavinlinna ilta-auringossa oopperasta poistuttaessa 

 

Kun nyt kerran ollaan jo heinäkuussakin yli puolenvälin, niin pidetään tämä postaus ehkä hieman kesäkuuta ajankohtaisempana. Välissä olikin yli kuukauden bloggaustauko. Ei siihen ollut mitään erityistä syytä. Aika vaan kului ja oli kaikenlaista puuhaa. 

Lukenut toki olen ja kuunnellut äänikirjojakin, mutta niiden lisäksi olen palannut lapsuuteeni Aku Ankan kesätarjouksen myötä. Lehti kotiin kannettuna kerran viikossa on ollut mukavaa, mutta ihan parasta on ollut digipalvelu tabletilla ja Taikaviitta-taskarit. Lapset eivät ole yllättäen ole oikein innostuneet, mutta äiti onkin sitten lukenut koko rahan edestä. 

On myös ollut kiva huomata, että Aku on seurannut aikaansa. Jotenkin vielä 10v sitten, kun vanhemmille pojille otin hetkeksi, oltiin vanhanaikaisissa asetelmissa, mutta nyt tuntuu jotenkin raikkaammalta. 

Kesäkuun kirjat puolestaan näyttävät tältä.

Kesäkuun aikaan tulin lukeneeksi loppuun kaikkiaan kymmenen kirjaa. Pari painettua kirjastosta, neljä äänikirjaa ja 4 ekirjamuodossa (kaikki digimuodot Storytelista). 

Kesän alku saa minut yleensä tarttumaan vahvasti viihteeseen, eikä tämä vuosi tehnyt poikkeusta. Emily Henryn Lomalla kaikki on toisin ja Ilona Tuomisen Seurustelusalaliitto ovat genrensä tyypillisiä edustajia. Henryyn tosin vähän petyin sillä väsähdin tosi nopeasti vatvomiseen ja henkilöhahmotkin saivat välillä lähinnä haukottelemaan. Tuomisen kirja puolestaan oli enemmän minun makuuni, eikä tietenkään vähiten Turku-miljöön osalta. Myös juoni oli jotenkin riemastuttavan perinteinen kostoromanssi, joka kuitenkin pysyi yllättävän hyvin kasassa ja hyväntuulisena. 

Nykykirjallisuuden edustajat Rusetti ja Kristallipalatsi muistuttivat puolestaan taas siitä, miten aina ei virkistymiseen tarvita kevyttä viihdettä, vaan myös aivojen käyttäminen tekee hyvää ja piristää oloa. Agathe puolestaan jätti minut jotenkin kylmäksi. Olihan tarina vanhan psykologin elämänvoiman virkistymisestä omalla tavallaan herttainen, mutta toisaalta oli miltei puistattavaa, miten siihen tarvittiin nuorempi nainen. En edes jaksa ruveta analysoimaan motiiveja jne... 

Tietokirjaosastolta luin kaksi täysin erilaista kirjaa. Annolan Säädyttömät : Perhe ja murros pitkällä 1800-luvulla tarkasteli Suomen muutosta sääty-yhteiskunnasta luokkayhteiskunnaksi kahden suvun tarinoiden pohjalta. Itkosen Teoriani perheestä on puolestaan kirjailijan kuvaus perheestään sekä kehityksestään vanhampana. Anekdootteja ja pohdintaa yhden ihmisen kokemuspohjalta. Kirja on lämminhenkinen ja kiinnostava, sekä herättelee pohtimaan myös omia kokemuksia, vaikka jokainen perhe onkin omanlaisensa yksikkö. 

Kesä on myös dekkarien aikaa. Sujata Masseyn Rei Shimura on vanha tuttu vuosien takaa, mutta sujuvasti tuo tuli kuunneltua nytkin. Japanilaistaustainen amerikkalainen Rei on mielenkiintoinen hahmo ja Japani tapahtumapaikkana minulle noin yleensä melko tuntematonta aluetta, joten jo näiden perusteella tulen todennäköisesti jatkamaan sarjan kuuntelua. Ainakin toinen osa näkyi olevan Storytelissa valmiina. 

Sinänsä on jännä, miten Sujata Massey on kirjoittanut Japaniin sijoittuvia dekkareita (ilmeisesti hänellä on sinne kuitenkin jonkunlaista taustaa) ja nyt sitten myöhemmin myös kovasti pitämiäni Intialaisesta naisasianajajasta kertovia Perveen Mistry -kirjoja, jotka ovat aivan erilaisia historiaan sijoittuvia dekkareita. 

Eppu Nuotion Hopeamedaljonki puolestaan jatkaa Raakel Oksa sarjaa ja pidin tästä kakkososasta ensimmäistä enemmän. Raakel on pikkuisen vähemmän ilmeinen ja historiallinen taustatarina saa jotenkin enemmän tilaa. Kyseessä ei varsinaisesti olekaan perinteinen "ratkaistaan rikos" kertomus vaan enemmänkin kuvaus ihmissuhteista ja miten niiden solmujen myötä voi tapahtua traagisiakin asioita. 

Nyt sitten pompitaan ja pohditaan kesälukumaratonien puutosta

Heinäkuu on ollut lomakuukausi - tänään on viimeinen virallinen lomapäiväni. Sitä luulisi siis löytyvän aikaa lukemiseen keskittymiseen, varsinkin, kun ei olla tehty mitään isompia reissujakaan. 

Olen kuitenkin levottomana päätynyt aloittamaan kirjan toisensa jälkeen. Toki tähän mennessä olen saanut loppuunkin seitsemän, mutta heinäkuussa aloitettuja taitaa olla kesken melkein saman verran. Kaikkiaan kesken on tällä hetkellä 32 kirjaa... 

Tähän mennessä minuun on tehnyt suurimman vaikutuksen Minna Rytisalon Jenny Hill. Se kuvasi kovin osuvasti keski-ikäisen naisen tuntemuksia, joihin tavallaan voin samaistua monessa kohtaa, vaikken ihan noin radikaaleja muutoksia ole elämääni tekemässäkään ja mieskin on ihan toisenlainen. Pidin myös prinsessoista. 

Terhi Tarkiaisen Peto irti jatkaa Annan ja hänen vampyyriensä Vladin ja Kalman seikkailuja. Kullervo on kuollut ja Kalevalassa vietetään peijaisia.  Hukat ja vampyyrit päätyvät tukkanuottasille, mutta kaikki ei kuitenkaan ole ihan sitä, miltä näyttää. Tykkäsin ihan yhtä paljon kuin ensimmäisestäkin osasta Pure mua. 

Nyt minulla on luvussa mm. David Suchetin valokuva-elämäkerta ja Maggie O'Farrellin Lucrezian muotokuva. 

Tällä viikolla olen myös ihmetellyt, miksi jotain tuntuu puuttuvan kesästä. Sitten isäntä alkoi tehdä makrillipateeta ja tajusin. EI YHTÄÄN KESÄLUKUMARATONIA!  Herranen aika! Ei ihme, että tuntuu oudolta. 

No, loma loppuu, mutta sehän ei sinänsä estä maratoonausta vaikka viikonloppuna. Lukemista ainakin riittää. Ehkä sitä vielä jossain kohtaa elokuun aikana ehtisi. 

Ja jos satutte miettimään, miksi makrillipatee tuo mieleen lukumaratonin, niin se on ollut perinteistä maratoonausherkkua jo muutamana kesänä - se ja herneet. 

Kuva vuodelta 2015... 

(Luku)päiväkirja: Rusetti ja Kristallipalatsi

Kuten aina, kirjat tulevat esiin ja valikoituvat luettaviksi ryhmissä. Niinpä nytkin luin miltei peräkkäin kaksi omalla tavallaan rakkaudesta, taiteesta ja elämän sattumista kertovaa kirjaa. Lukemisesta tosin on aikaa, niin kuin blogin kirjoittamisestakin. Ei tässä sen kummempaa ole ollut. Joskus vaan elämä tulee väliin. 

Anu Kaaja: Rusetti 

Kirjastosta 

Anna-Kaari Hakkarainen: Kristallipalatsi 

Storytel ekirja 

Rusetti oli kirjoista hauskempi lukea. Siihen saattoi sukeltaa ja keikkua leikitellen kerronnan aallonharjalta toiselle. Kaaja kuvailee taidekokemuksiaan ja rakkaustarinoitaan, haastattelee välillä kahvilan välineitä (kuppia, asettia, servettiä jne...) ja sitten taas mennään. Maailma on täynnä kauneutta ja rumuutta, sekä niille annettavia merkityksiä. 

Kristallipalatsi ei puolestaan päästä lukijaansa helpolla vaan leikittelee takaumilla ja persoonilla. Kuka lopulta on kuka ja miten langat solmiutuvat, vai solmiutuvatko vain lukijan mielessä. Tämä kirja pitäisi varmaan lukea uudelleen, jotta voi varmistaa oman ymmäryksensä (tulkintansa?)

Molempien kohdalla huomasin nauttivani siitä, miten lukijaa haastetaan. Joutuu, ei kun, saa miettiä ja pohtia omia tulkintojaan. Varsinkin Rusetti näyttää osuvan elämässäni aikaan, jossa olen kiinnostunut muiden ajatuksista taiteen ja elämän osalta melko suoraviivaisessa muodossa. Ehkä siksi luen tällä hetkellä melkein enemmän elämäkertoja tai tietokirjoja (erityisesti historiasta) kuin kaunokirjallisuutta. Kristallipalatsi tietysti nyt vähän kärsi juuri tästä lukuvaiheestani, mutta luin sen mielelläni ja luin myös loppuun, mikä ei tällä hetkellä ole ollenkaan itsestäänselvyys. Goodreadsin mukaan minulla on tälläkin hetkellä kesken 31 kirjaa. 

Kristallipalatsissa minua houkutti myös yhden päähenkilön bloggauselämä ja se olikin kuvattu mielenkiintoisen hallitsevana. Aina välillä puhutaan siitä, miten lifestyle-bloggaus (vloggaus/grammaus) saattaa käydä raskaaksi, kun koko ajan pitää keksiä kerrottavaa ja näyttää elämänsä määriteltyjen raamien sisällä, oikealla tavalla. Eikä elämä aina toimi niin kuin yleisö haluaa. On myös tosiasia, että vaikuttajatoiminnassa ei taukoja pahemmin pidetä. Aina löytyy muuta katseltavaa ja luettavaa, jos tämänhetkinen suosikki ei vähään aikaa postaakaan. Kilpailu on oikeasti aika kovaa. Tämä näkkyykin Kristallispalatsissa hyvin, mutta tasot menevät syvemmälle. Samalla päästään miettimään identiteetin haasteita. Onko "minä" se, miksi itseni kuvittelen vai se miksi toiset minut määrittelevät ja mistä määrityksen voi löytää? Mielenkiintoista. 

Rusetissakin pohditaan omaa identiteettiä, mutta ehkä enemmän heijastuksena taiteesta tai rakastajien silmistä. Ajatuksiaei synny ilman vuorovaikutusta ja näinhän maailma kai toimii. Meitä ympäröivät viestit kohtaamisista niin elottomien kuin elollisten asioiden kanssa ja niiden pohjalta, kuvitelmiin perustuen mielemme muodostaa hauraan rakennelman, jota minäksi kutsutaan... 

Molemmille kirjoille siis vahva suositus. Rusetti sopii vallan mainiosti laiturilukemiston aivonystyrähierontaan. Kristallipalatsi vaatinee levänneen mielen jo valmiiksi.