Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, minä mykistyin. En osannut sanoa asiasta mitään, en osannut kirjoittaa. Omien juttujen kirjoittaminen tuntui niin turhanpäiväiseltä ja sisällä velloi jotain todella mustaa. En ole tiennyt, että voisin toivoa jotain niin pahaa toiselle ihmiselle. Sitten aloin miettimään, että peto ei kai ihminen olekaan, vaikka ihminen sellaiseksi muuttuisikin.
En koskaan kirjoita runoja, mutta nyt kirjoitin ulos pahaa oloani. Jotenkin kummallisesti tuntui luontevammalta kirjoittaa englanniksi. Ehkä oma kieli olisi tuonut tekstin liian lähelle. Rakenne säilyi vain etäännyttäen vieraalle kielelle.
Tätä kirjoittaessa sota kai jatkuu - en ole lukenut tänään uutisia. Pakko säännöstellä eikä jäädä vellomaan. Sama koskee halua auttaa. Kaikkea ei voi tehdä, mutta ainakin voin auttaa auttamaan ja lahjoittaa.
Jotenkin kummallisesti olen tällä viikolla viihtynyt töissä paremmin kuin pitkään aikaan. Taitavat oman egon kipuilut työympäristössä tuntua viime aikojen tapahtumien keskellä melko turhanpäiväisiltä. En edelleenkään ole monesta asiasta samaa mieltä, mutta mitättömyyksistä on turha kiukutella.
Tosin huomaan nykyään näyttäväni mielipiteeni ja tunteeni töissäkin huomattavasti entistä herkemmin. En tiedä, mistä muutos kumpuaa. Olen aina ollut kontrollifriikki tunteissani ja toiminut työympäristössä melkein kylmästi kommunikaatiossani laskelmoiden, sopeuttaen tavoitteiden (tai odotusten?) mukaan. Ehkä olen vapautunut, kun päätin olevan muutoksen aika, enkä enää tässä ympäristössä välitä reaktioista - tai sitten tämä liittyy ikään.
Ei, en todellakaan nyt puhu hormonien aiheuttamasta mieliala-vaihtelusta vaihdevuosiin liittyen, vaan ihan tietoisesta tavasta poistaa filttereitä. Olenkin ruvennut miettimään, että ehkä "paha akka" määritys mielipiteensä terävästikin ilmaiseville ja tunteensa näyttäville vanhemmille naisille tulee kuitenkin ympäristön ja yhteiskunnan kyvyttömyydestä kohdata heitä. Tiettyyn ikään ja kokemustasoon saapuessa sitä vain päättää antaa piut paut odotuksille ja olla juuri sellainen kuin haluaa, eikä maailma (miehet?) kestä sitä. Toki ymmärrän, että kehon muutokset vaikuttavat ja toisille hormonitasapainon auttaminen helpottaa, mutta kuitenkin...
Viimeaikainen tasaantuminen myös vapautti energiaa. Sen avulla olen palannut perusasioihin. Neulominen toimii rauhoittavana meditaationa, kukat tuovat iloa päiviin ja jopa ruoanlaitto on alkanut taas kiinnostaa. Leivoin äsken kääretortun. Se lienee ensimmäinen leivonnainen kuukausiin. Elämä jatkuu ja siitä pitää nauttia niin kauan kuin voi. Koskaan ei tiedä.
Lukeminen puolestaan ei oikein suju. Hiljaisuus omien ajatusten parissa tuntuu tärkeämmältä kuin lukijan ääni. Iltaisin luen hetken sängyssä, mutta vähiin on jäänyt. Onkin siis hyvä, että helmikuussa tuli vuoden Goodreads-haastetta ajatellen luettua ihan huikea määrä kirjoja. Muuten olisin haasteeni kanssa ihan helisemässä.
Kyllä nää sotahommat on saanu minut kirjojen pariin niin tiukasti ja oon hommannu ittelleni karsean lukuruuhkan, että joudun keskittyyn siihen.
VastaaPoistaMinulla on lukeminen vähän jumittanut, vaikka yleensä kirjat vievät ajatukset mukavampiin asioihin. Jotain on kuitenkin oltava, että saa ajatukset pois nykytilanteesta.
PoistaMinä olen asettanut itselleni uutislukon, kerran päivässä uutiset ja loput ajasta eletään elämää.
VastaaPoistaRauhaa ja rakkautta alkavaan viikkoosi Minna <3
En lukenut uutisia oikeastaan lainkaan viikonlopun aikana ja taidan rajoittaa vielä tiukemmin jatkossakin.
PoistaKiitos, rauhaa ja rakkautta sinullekin - kumpaakaan ei tässä maailmassa ole koskaan liikaa