(Luku)päiväkirja: Aurinkoa ja kokemuksia Storytel-lukulaitteesta

 

Maanantai 21.3.2022

Mikäs tässä on ollessa. Aurinko paistaa ja kävelylenkkikaverina oma kulta. Saatiin isäntä kotiin viikoksi. Ihanaa! 

Kevätkeli näyttää oikein parasta puoltaan ja suorastaan pakottaa ulos. Sitä luulisi, ettei töiden lisäksi sitten ole muuta ehtinytkään, ainakaan lukemaan... Näin ei kuitenkaan ihan ole. Alkukuukaudessa lukeminenkin jäi jonnekin yleisen lamaannuksen ja maailmantuskan alle, mutta kuten aina, elämä jatkuu - ja niin näköjään lukeminenkin. 

Koska maailma kuitenkin on tullut hulluksi, tai ainakin jotkut valtansa sokaisemat itsevaltiaat, niin lukeminen on pysynyt melko kevyenä. Samalla olen päässyt kokeilemaan varsinaisesti Totoa varten hankkimaani Storytel-lukulaitetta.

 Laskeskelin nimittäin tuossa jossain kohtaa, että kun kerran kuitenkin ostan myös ekirjoja, ehkä minun kannattaisi hyödyntää vuodeksi alekampanjasta jo maksamani Storytel. Siellä on kuitenkin suhteellisen hyvä valikoima ekirjojakin, äänikirjojen lisäksi. Jos laskee 5 euroa per ostettu ekirja, niin 99 euron lukijan kustannus on nopsaan katettu. 20 kirjaa kun menee ihan hujauksessa. 

No, hivenen jouduin pettymään. Storytelista ei löytynyt kaikkia suosikkejani ja joitakin kirjoja on tosiaan vain äänikirjoina. Neil Gaimanin tuotanto oli hyvin pienellä edustuksella, Gail Carrigeria löytyi lähinnä äänikirjoina... No, kaikkea ei voi saada ja onhan siellä kuitenkin myös paljon luettavaa. 

Yllätyksekseni siis huomaan lukeneeni maaliskuun aikana jo kuusi kirjaa, joista itse asiassa neljä loppuun suurin piirtein viimeisen viikon aikana... 

Nyt sitten joku heti sanoo, että miksen vaan lue Storytelin kirjoja tabletilta. No, se nyt ei vaan ole sama asia. Ensinnäkin, tabletti painaa paljon enemmän, siis paljon. Sen kannattelu yhdellä kädellä on ihan mahdotonta. Toiseksi, lukijan ruutu vaan on parempi silmille, vaikka miten vaihtaisi valaistusta. Storytel tuntuu mukavalta ja siitä jaksaa lukea pidempiäkin jaksoja.  

Harmituksia? 

Kaikkiaan Storytel -reader on toiminut vallan mainiosti. Vähän ärsyttää se, että lukijalta puhelimeen siirtyessä appi vaihtaa yht'äkkiä kirjaksi ekirjan ja sitten äänikirja pitää vaihtaa taas tilalle. Ymmärrän synkkauksen, mutta voisiko sitä kysyä, eikä vaan tehdä ? 

Toinen ihmetystä aiheuttanut asia oli vaikeus Wifin vaihduttua. Siskon luona yhteyden saaminen oli yllättävän hankalaa ja vaati kaikenlaista säätöä. Lukijaa on kuitenkin tarkoitus kuljettaa mukana, joten verkosta toiseen vaihtamisen tulisi sujua jouhevasti. Kyse tosiaankin oli nimittäin lukijan temppuilusta sillä kaikilla muilla laitteilla salasanat ja yhteydet menivät helposti läpi. 

Mitä sitten luin ? 

No, ensinnäkin tulin lukeneeksi Lucinda Rileyn Seitsemän sisarta -sarjan ensimmäisen osan. Se oli juuri sellainen viihdekirja kuin kuvittelinkin. Sujuva, mutta harmillisen tunnistettava käänteissään. Jos olet lukenut paljon viihde-genreä, et kummemmin ylläty tarinasta. Ihan mielellään tuota kuitenkin luki. 

Kuten kuvasta näkyy, ajattelen myös jatkaa sarjaa. 

Toisena sarjana luin jo kolme osaa Regency viihdefantasiapläjäyksestä House of Werth. Wyrde and Wayward, Wyrde and Wicked ja Wyrde and Wild. Blogissa useammin käyneet tietävät heikkouteni tuollaisiin sarjoitettuihin kirjannimiin, kuten voi kurkata vaikka täältä.

Joka tapauksessa House of Werth on "witty" ja varsin viihdyttävä. Werthin perheellä on taipumusta saada enemmän tai vähemmän kummallisia ominaisuuksia kunkin jäsenen täyttäessä kolme. Joku luo jäätä, toinen muuttuu vampyyriksi, kolmannella kasvavat käärmeet hiuksiksi jne. Muutenkin perheenjäsenet ovat varsin eksentrisiä eikä Gussie-neito tee poikkeusta lukuunottamatta sitä kummallista tosiseikkaa, ettei hänellä ole Wyrde-ominaisuutta - paitsi, että tietenkin on, muutenhan ei olisi kunnon tarinaa... 

No, sitten tapahtuu kaikenlaista häslinkiä ja on kirottuja kirjoja, murhattuja näyttelijöitä jne. Varsin mukavaa ajanvietettä siis. Unohtuvat kaikenlaiset maailmanpoliittiset kuviot hetkeksi. 

Noin muuten kuuntelin loppuun Näkymättömät naiset - näin tilastot paljastavat, miten maailma on suunniteltu miehille. Ei kauhean mieltäylentävää luettavaa, mutta en voi sanoa varsinaisesti yllättyneeni. Ehkä minusta tosiaan vielä tulee kyyninen ja kiukkuinen akka, eikä sitä kai edes tuon kirjan perusteella edes kannata ihmetellä. 

Sitten aloitin kuuntelemaan eläkeläisopettajista kertovaa dekkaria A Spoonful of Murder. Se osoittautuikin sitten vähän hankalammaksi kuunneltavaksi. Ei varsinaisesti kirjan juonen takia, vaan siksi, että ensimmäiset puolitoista tuntia menivät yksinkertaisesti lukijan aksenttiin/ murteeseen totutellessa. Väitän osaavani englantia suhteellisen hyvin, mutta nyt meni kyllä aika paljon ihan ohi. Saa nähdä, osoittautuuko tarina tarpeeksi kiinnostavaksi, että kuuntelen loppuun. Vähän on toki helpottanut kuuntelun edetessä. Ehkä otan tämän ihan vain kuunteluharjoituksena ?

(Ruoka)päiväkirja: Kotiboksihuumaa ja katkarapuja kikherneiden kavereina

 

Viimeksi kirjoittaessani suunnittelin "kotiboksi"-prosessia. Reseptejä lista lehdistä ja muistista, ainekset tilaukseen ja siitä sitten eteenpäin. Vähän mietin, miten käy, mutta se pahus vie toimii. Ainakin toistaiseksi. 

Listassa on pysytty melko hyvin ja kerralla useamman aterian ainesten tilaus on onnistunut suhteellisen kivuttomasti. 

Hävikki on ollut ihan minimissä, sillä olen valinnut reseptit "uusiokäytön" ja hyvin säilyvien ainesosien mukaisessa järjestyksessä. 

Ainoa vähän huonommin toiminut homma, on ollut kokkauksen delegointi jälkikasvulle. Jotenkin ei vastaanottavaisuus ole ollut samalla tasolla kuin reseptivihon kanssa. Nyt kokeilen metodia "reseptilinkki WhatsAppin kautta" - Saa nähdä, miten käy. Olettaisin, että linssipyörykät suolapähkinöillä houkuttaisi edes vähän... 

Tänään pitää listaa taas päivittää ja laittaa ostoslista tilaukseen. Kiire ei varsinaisesti vielä ole, sillä ruokaa on vielä muutaman aterian verran. Lisäksi viikolla on tiedossa ainakin yksi ravintolailta, kahdestaan isännän kanssa. Saimme hänet viikoksi kotiin. 

Kaikkiaan tällä metodilla on löytynyt muutama uusi vakkarilistalle lisättävä. Viimeksi kirjasin yhden pannun turskavuoan, tänään taidan pistää muistiin Kikherne-katkarapucurryn. Alkuperäinen versio Delicious-lehdesta helmikuulta 2009... 

Kikherne-katkarapucurry 

oliiviöljyä

1 iso sipuli

valkosipulinkynsi 

0.5rkl harissatahnaa (maista ensin, miten tulista tahna on ja laita ensin vähän. Aina voi lisätä) 

400 purkki tomaattimurskaa

1rkl kookossokeria (tai ruokosokeria) 

1rkl punaviinietikkaa

suolaa ja pippuria

400g purkki kikhernenitä 

pari kourallista raakoja tiikerikatkarapuja (tai vastaavaa) 

tuoretta korianteria ja lime

riisiä ja jotain leivän tapaista

Laita riisi ensimmäisenä kypsymään. 

Leikkaa sipuli puolikuiksi ja kuullota öljyssä pannulla. Hienonna sekaan valkosipuli ja lisää harissatahna. Sekoittele hetki. 

Kaada joukkoon tomaatti, sokeri ja punaviinietikka. 

Kuumenna ja hauduttele hetken ajan. Lisää huuhdotut kikherneet ja anna hautua kymmenisen minuuttia keskilämmöllä ja pikkuisen poreillen. 

Lisää lopuksi katkaravut ja kypsennä muutama minuutti, kunnes niistä tulee kauniin vaaleanpunaisia. 

Nosta riisin kanssa tarjolle. Ripottele päälle tuoretta korianteria ja purista reippaasti limestä mehua. 

(Ruoka)päiväkirja: Vanhoja lehtiä, kotitekoista ruokaboksia sekä yhden pannun turska

Vaikka Ruokaboksi palveluna toimi meillä syksyn ja alkuvuoden todella hyvin, lienee nyt aika kokeilla taas jotain muuta. Totesimme tuossa poikien kanssa, että parina viikkona Ruokaboksin resepteistä jäi aina yksi tekemättä tai teimme sen jotenkin muuten kuin ohjeissa sanottiin. 

Siispä päätin kokeilla ihan kotitekoista ruokaboksi-ajattelua eli aloin käydä läpi vanhoja ruokalehtiä (joita minulla on ihan luvattoman paljon). Poimin muutaman mielenkiintoisen reseptin ja tilasin kuorman puuttuvista aineksista. Niinpä meillä on listattuna reseptejä, joihin löytyvät ainekset kotoa... Katsotaan, miten käy. Eniten jännittää se, saanko keskimmäisen tarttumaan kauhan varteen yhtä hyvin kuin Ruokaboksin reseptivihon avulla. 

Taka-ajatuksena tässä on samalla saada laitettua edes muutama lehti kiertoon, kun houkuttelevat reseptit on kokeiltu. 

Ensimmäisenä kokeiluun päätyi Delicious-lehti vuodelta 2009. Kuten jo vuosiluvusta voi päätellä, on lehti käynyt läpi jo useamman lajittelun. Se ei ole ihme, sillä huomasin löytäneeni siitä aikoinaan yhden lempiresepteistäni eli chermoula-kanan. Sitä tehdään meillä edelleen säännöllisesti. Samassa artikkelissa on ollut pari muutakin kokeilemaan houkuttelevaa ohjetta, joten lehti on pysynyt visusti tallessa. Nyt päätin sitten pistää toimeksi ja viimeinkin kokeilla nuo reseptit. Eihän tässä ole vielä mennytkään kuin jotain 12v. 

Ensimmäisenä kokeiluun pistetiin One-pan roast fish, kun kerran pakkasestakin löytyi file turskaa. Resepti on mahtavan helppo sillä kaikki valmistuu samassa uunipannussa (hieman paistinpannulla, jos haluaa sipulit tosi pehmeiksi). Tämä edustaa sellaista kokkausta, josta pidän. Ei liian tarkkaa, mutta makuja löytyy kerroksittain.

Aikaa kuluu kaikkiaan noin tunnin verran valmisteluineen, mutta onnistui ihan mukavasti perjantai-iltana, kun kerran ainekset olivat valmiina. 

Oli muuten tosi hyvää. Kannatti pitää lehti tallessa. Siinä olisi vielä pari reseptiä kokeiltavaksi.

Yhden pannun kala

Ohjeen mukaan pohjan piti olla vain perunasta, mutta pitihän niitä Ruokaboksista jääneitä bataattejakin käyttää... 

Perunan määrät silmämääräisesti. Sen mukaan, miten paljon kukin haluaa. Meillä kolmelle. 

Ainekset: 

perunoita ja pieniä bataatteja

oliiviöljyä

voita

2 pientä punasipulia

2 valkosipulinkynttä 

2 kourallista kirsikkatomaatteja (tai 3-4 isoa tomaattia) 

puolikas nippu persiljaa

noin 0,5rkl kuivattua rakuunaa (ohjeessa tuoretta)

turskan selkäfilettä (tai muuta vaaleaa kalaa) annospaloina 

sitruuna (laitoin isosta puolet) 

Kuumenna uuni 180 asteeseen. 

Kuori ja leikkaa "kolikoiksi" tarvittava määrä perunaa ja pikkubataattia. Laita oliiviöljyä uunivuokaan ja sekoittele perunat ja bataatit siinä. Lisää suolaa ja pippuria, sekä muutama voinokare sinne tänne vuokaan. Laita uuniin 25minuutiksi. 

Kuumenna ruokalusikallinen oliiviöljyä pannussa, Lohko punasipulit ja paista niitä viitisen minuuttia pannulla. Pilko valkosipuli ja lisää joukkoon. Jätä odottamaan. 

Ota perunavuoka pois uunista ja lisää päälle sipulit, puolitetut kirsikkatomaatit, persiljanvarret silputtuina sekä rakuuna. Valuta päälle vähän oliiviöljyä. 

Nosta päällimmäiseksi suolatut ja pippuroidut kalapalat ja valuta hieman sitruunasta mehua kunkin päälle. Siivuta sitruuna ja asettele siivut kalapaloille. Lisää vielä tippa oliiviöljyä sitruunoiden päälle. 

Laita takaisin uuniin 12-15min. 

Nosta uunista suoraan pöytään ja ei kun syömään. 

(Luku)päiväkirja: Kai sitä pitäisi ja helmikuun luetut

 

Lauantai 12.3.2022

Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, minä mykistyin. En osannut sanoa asiasta mitään, en osannut kirjoittaa. Omien juttujen kirjoittaminen tuntui niin turhanpäiväiseltä ja sisällä velloi jotain todella mustaa. En ole tiennyt, että voisin toivoa jotain niin pahaa toiselle ihmiselle. Sitten aloin miettimään, että peto ei kai ihminen olekaan, vaikka ihminen sellaiseksi muuttuisikin. 

En koskaan kirjoita runoja, mutta nyt kirjoitin ulos pahaa oloani. Jotenkin kummallisesti tuntui luontevammalta kirjoittaa englanniksi. Ehkä oma kieli olisi tuonut tekstin liian lähelle. Rakenne säilyi vain etäännyttäen vieraalle kielelle. 

Tätä kirjoittaessa sota kai jatkuu - en ole lukenut tänään uutisia. Pakko säännöstellä eikä jäädä vellomaan. Sama koskee halua auttaa. Kaikkea ei voi tehdä, mutta ainakin voin auttaa auttamaan ja lahjoittaa. 

Jotenkin kummallisesti olen tällä viikolla viihtynyt töissä paremmin kuin pitkään aikaan. Taitavat oman egon kipuilut työympäristössä tuntua viime aikojen tapahtumien keskellä melko turhanpäiväisiltä. En edelleenkään ole monesta asiasta samaa mieltä, mutta mitättömyyksistä on turha kiukutella. 

Tosin huomaan nykyään näyttäväni mielipiteeni ja tunteeni töissäkin huomattavasti entistä herkemmin. En tiedä, mistä muutos kumpuaa. Olen aina ollut kontrollifriikki tunteissani ja toiminut työympäristössä melkein kylmästi kommunikaatiossani laskelmoiden, sopeuttaen tavoitteiden (tai odotusten?) mukaan. Ehkä olen vapautunut, kun päätin olevan muutoksen aika, enkä enää tässä ympäristössä välitä reaktioista - tai sitten tämä liittyy ikään. 

Ei, en todellakaan nyt puhu hormonien aiheuttamasta mieliala-vaihtelusta vaihdevuosiin liittyen, vaan ihan tietoisesta tavasta poistaa filttereitä. Olenkin ruvennut miettimään, että ehkä "paha akka" määritys mielipiteensä terävästikin ilmaiseville ja tunteensa näyttäville vanhemmille naisille tulee kuitenkin ympäristön ja yhteiskunnan kyvyttömyydestä kohdata heitä. Tiettyyn ikään ja kokemustasoon saapuessa sitä vain päättää antaa piut paut odotuksille ja olla juuri sellainen kuin haluaa, eikä maailma (miehet?) kestä sitä. Toki ymmärrän, että kehon muutokset vaikuttavat ja toisille hormonitasapainon auttaminen helpottaa, mutta kuitenkin... 

Viimeaikainen tasaantuminen myös vapautti energiaa. Sen avulla olen palannut perusasioihin. Neulominen toimii rauhoittavana meditaationa, kukat tuovat iloa päiviin ja jopa ruoanlaitto on alkanut taas kiinnostaa. Leivoin äsken kääretortun. Se lienee ensimmäinen leivonnainen kuukausiin. Elämä jatkuu ja siitä pitää nauttia niin kauan kuin voi. Koskaan ei tiedä. 

Lukeminen puolestaan ei oikein suju. Hiljaisuus omien ajatusten parissa tuntuu tärkeämmältä kuin lukijan ääni. Iltaisin luen hetken sängyssä, mutta vähiin on jäänyt. Onkin siis hyvä, että helmikuussa tuli vuoden Goodreads-haastetta ajatellen luettua ihan huikea määrä kirjoja. Muuten olisin haasteeni kanssa ihan helisemässä. 

Tosiaan, luin helmikuussa peräti 12 kirjaa. Joukkoon mahtuu lasten- ja nuorten kirjoja neljä kappaletta, tietokirjoja kolme. Dekkareita tai tarkemmin sanottuna joko viihdettä tai cozy mysteryä luin myös neljä. "Vakavampaa" nykykirjallisuutta edusti Ankeriaan testamentti, johon kaikista kehuista huolimatta vähän petyin. Ihan kiva, mutta en löytänyt hehkutettua vetävyyttä ja tunteisiin vetoavuutta. 

Koko kuukauden kirjoista taisin eniten nauttia Serena Kentin Death in Avignon -dekkarista. Keski-ikäisen naisen muutto Provenceen ja sinne sopeutuminen murhien ratkaisun lomassa sopi alkuvuoden kylmiin keleihin vallan mainiosti. Kirjassa parasta onkin miljöökuvaus. 

Tällä hetkellä kuuntelen Näkymättömät naiset - näin tilastot paljastavat, miten maailma on suunniteltu miehille. Mielenkiintoinen, ärsytystä aiheuttava, muttei ollenkaan yllättävä. 

Kobosta luin uudestaan Gail Carrigerin lyhyen Poison or Protect, mutta muistinpa taas, miksen jatkanut sarjaa. Saman kirjailijan Parasol Protectorate on yksi kaikkien aikojen parhaita (ja hauskimpia) lukemiani viihdefantasiasarjoja, mutta tämä Delightfully Deadly keskittyy lähinnä sankariparin makuuhuonetapaamisiin ja ne nyt eivät kertakaikkiaan riitä juoneksi ja kannattelemaan tarinaa. 

Seuraavaksi lukulistalla Piranesi. 

Mute

 How can the sun shine? 

I became mute

I should rage,  when brother kills brother

 cry out loud when mothers weep and wives shed tears

howl the death of children

How can the sun shine? 

I need thunder to speak for me

mute the cannons

Torrents to sweep the monster to the deep

Then can the sun shine