Sivut

30.12.2021

Taustapeili 2021

Taas on aika katsoa taaksepäin. 

Minulle tämä ei ole luontaista, sillä yleensä viiletän vauhdilla kohti tulevaa, mutta kerran vuodessa pysähdyn mielenkiinnolla. Todennäköisesti syynä ovat kaikenlaiset graafit, joita tosin on luvassa vasta sitten seuraavaan postaukseen. Nyt vähän pohdintaa. 

Vuosi 2021 on ollut sanalla sanottuna omituinen. Jos olisin tosissani suunnitellut jotain, voisin sanoa, ettei mikään mennyt suunnitelmieni mukaan. Kun en suunnitellut, sanon vain, etten minä ihan tällaista odottanut. Koko vuosi kului jonkinlaisessa välitilassa. Niin kuin kai koko maailmalla.

Iso K on tietysti ollut kaikkialla ja luonut taustan, mutta en oikein voin syyttää pelkästään sitä vuoden omituisuudesta. Tämä oli myös ensimmäinen kokonainen vuosi "kahden maan perheenä". Kaikkiaan selvisimme poikien kanssa vallan mainiosti. Rutiinit toimivat ja aika kului, mutta ikävä oli tietysti koko ajan - paitsi silloin, kun oltiin yhdessä. 

Vuoteen mahtui siis huikeita kohokohtia. 

Alkuvuosi on jonkinlaisen sumun peitossa, mutta kesäkuu Biarritzissa Toton ja isännän kanssa oli ihana. Töitä toki tehtiin, mutta maisemanvaihdos teki hyvää, eikä Baskimaassa ole vierailupaikkana muuta vikaa kuin sadepitoinen Atlantin sää. 

Heinäkuu lomailtiin helteisessä Suomessa koko perhe yhdessä ja vähän myös äiti omillaan. Ihanaa! 

Isommat pojat viettivät syyslomansa Biarritzissa ja minä elin tietysti hengessä mukana. Marraskuussa saimme viettää kokonaisen pitkän viikonlopun ihan kaksistaan. Oltiin kuin opiskeluaikoina. 

Ja nyt saimme isännän kotiin peräti kuukaudeksi - ensin hän käväisi esikoisensa ylioppilasjuhlissa ja nyt sitten viettää joulua ja uutta vuotta meidän kanssamme.

Kohokohdat vuodessa liittyvät siis selvästi perheeseen ja yhdessä oloon. Sattuneesta syystä olemmekin poikien kanssa viettäneet enemmän aikaa kotosalla kuin varmaan koskaan. Yhdessäolo on ennemminkin lähentänyt kuin erottanut, eli jotain positiivista erityisvuodessakin.  

Kun sitten katselen niitä vähän ikävämpiä asioita, ne valitettavasti näyttävät liittyvän töihin, stressiin ja väsymykseen. Toki erikoistilanne vaikuttaa taustalla, eikä ollut isäntäkään kotona pakottamassa hidastamaan tahtia, mutta kahden viikon pakkotauko lokakuussa kertoi jo pidemmän aikaa tuloillaan olleesta... niin mistä? En romahtanut, selkäranka ei katkennut, mutta kahden viikon tauolla katosi rinnasta paino, henki alkoi kulkemaan uudelleen, perspektiivi laajeni. Pikästä aikaa tunsin eläväni, enkä vain tekeväni töitä. Tauko siis lasketaan positiivisiin, sen tarve negatiivisiin. 

En ole kuivilla vieläkään. Pitää vahtia omaa vauhtiaan, pitää puolustaa rajojaan - ensi vuosi näyttänee, miten käy. 

Harmillisesti näyttää vuosi myös päättyvän terveysharmien kera. Näin viimeisellä viikolla on suunta taas lääkäriin. Todennäköisesti ei mitään vakavaa, mutta tarkistettavaa kuitenkin. Kävi tuossa mielessä sekin, josko kroppa yrittää viestiä muutoksen tarpeesta...  

Mitä sitten oikein olen arkena puuhannut vuoden aikana? 

Töitä. Lukenut jotain (graafit seuraavat). Töitä. Neuloosi jatkui, mutta lieveni vähän. Kokkausjumi ei helpottanut yhtään, mutta loppuvuodesta pistin Ruokaboksin tilaukseen. Taivaallista. Ei enää hätää illan ruoasta, kun reseptit ja ainekset ovat valmiina. Ihan parasta on lykätä reseptivihko pojalle käteen ja istua sitten valmiiseen ruokapöytään suoraan palaverin päätyttyä. Luksusta suorastaan. 

Helppouden lisäksi minusta tuntuu, että Ruokaboksi on vähentänyt ruokamenojamme. Tämä pitänee todentaa alkuvuodesta seurannalla. Syksyllä seurasin ruokamenoja pari viikkoa. Nyt tehdään sama, mutta Ruokaboksilla. Katsotaan, miten käy. 


2 kommenttia: