Miten menee nyt pari viikkoa sairasloman päättymisen jälkeen ? "Hyvin, kiitos kysymästä", on varovainen vastaus.
Olo on aivan eri, mutta edelleen väsyttää. Jää jalkojen alla ritisee välillä ja katse pitää kiinnittää tiukasti vastarannalle. Olen opetellut uuden sanan: "Ei" - tai oikeastaan olen kaivanut sanan kaapin pohjalta ja kiinnittänyt sen uusiin kehyksiin.
"Ei" - minun ei tarvitse aina olla parhaimmillanin / tehokkaimmillani - voin myös lusmuta välillä"Ei" - minun ei tarvitse osallistua kaikkeen - toisetkin osaavat
"Ei" - ei saa täyttää päiviä vain työllä tai kodin työlistalla - etsi aika myös levolle, hauskalle ja ennen kaikkea ihmisille
"Ei" - muista sana "Ei"
Tästä lähdetään. Seuraavaksi teen uuden listan. Tällä kertaa en kirjaa asioita, jotka "pitää" tehdä, vaan asioita, joita haluaisin tehdä, joista tulee hyvä mieli. Erityisesti haluan listata tapoja tavata ystäviä. Luulen, että tätä pitää alkuun vähän suorittaa, ennen kuin se tulee uudelleen osaksi olemista.
Työpäivät ovat pysyneet toistaiseksi rajoissaan. Miten onkaan outo tunne, kun voi illallakin istahtaa sohvalle ja ottaa kirjan käteen, tai ehtii käymään kenkäostoksilla kuopuksen kanssa, tai jopa kirjoittaa jotain. Luksusta - vaiko sitä normaalia elämää ? Ainakin haluan tämän vapaudentunteen osaksi omaa uutta normaaliani.
Myös aika on lähtenyt liikkeelle. Syksy meni keskellä tahmeaa siirappia, tunnit kestivät vuorokauden, työpäivät ikuisuuden. Mikään ei mennyt minnekään. Ihmettelin tunnetta työpsykologille ja hänellä oli vastaus valmiina. Ehkä kyseessä ei ollutkaan mielen luoma harha, ehkä aivot olivat oikeasti hidastuneet ja toimivat vain tahmeasti nykien. Jotain sellaista tiedetään uupuneen päässä välillä tapahtuvan. Pelottavaa, mutta silti vähän lohdullistakin. En vain kuvitellut, olin oikeasti keskellä aikajumia.
Näyttää siltä, että selvisin tällä kertaa helpolla. En ollut vielä liian pitkällä. Tosin tämä taitaa olla vähän niin kuin alkoholismi. Ei koskaan ohi, mutta valppaus pitää loitolla.
Onneksi ollaan kuitenkin tässä - tänään sain tähdet ikkunoihin ja leivoin madeleine-leivoksia. Molemmat listalta kivoja juttuja.
Lisäksi on sopivasti lukemista ja jaksan myös keskittyä kirjoihin.
Äänikirjana olen kuunnellut Julia Thurénin Kaikki kuluttamisesta - näin aloin käyttämään rahojani paremmin. Kyseessä on tuhti pakkaus erilaista pohdintaa siitä, miksi ihminen kuluttaa sekä tietoa kuluttamisen historiasta. Moni asia resonoi omassakin elämässäni, vaikka Thurén toki lähestyy asiaa myös henkilökohtaisesta näkökannastaan. Pitääpä pohtia - kuluttamisen tavat ja tarpeet liittyvät tähän hetkeen ja tilanteeseen. Suositeltava kirja luettavaksi / kuunneltavaksi, sillä on hyvä pohtia tarvitsemmeko kaikkea hankkimaamme. Minäkään en ole varsinaisesti muodin suurkuluttaja, mutta entäpä kaikki kirjat ja keittiöhärpäkkeet ? Puhumattakaan taloutemme ylimitoitetusta käyttöelektroniikasta...
Toto puolestaan alkoi lukemaan Anniina Mikaman Myrrys-romaania, mutta hän on välillä vähän pysähdellyt sen kanssa hieman pelottavilta tai ahdistavilta vaikuttavien kohtien vuoksi. Siispä minäkin aloitin kirjan itse ja olen kohta saanut hänet jo kiinni. Sitten on tarkoituksena jatkaa yhdessä. Orvon Niilo-pojan tarina ei olekaan ihan helpoimmasta päästä ja siihen mahtuu paljon ikäviäkin asioita. Olen kuitenkin ihmetellyt hieman Toton reaktioita, sillä minusta hän on lukenut paljon pelottavampaakin. Ehkä perheen puuttuminen ja toisten armoilla oleminen on hänestä jotenkin pahempaa kuin hirviöt ja taistelut.
Joka tapauksessa, me molemmat pidämme Myrryksen maailmasta ja tarinasta aivan valtavasti. Jossain luin, että kirjan tahti oli koettu turhankin verkkaiseksi, mutta ainakin minä nautin valtavasti metsäkuvauksista ja Niilon päivien "tavallisista" tapahtumista. En yhtään kaipaa enempää vauhtia juoneen. Samaa sanoo Toto. Hän nauttii "uppoamisesta". Sitä paitsi, kyllä tarinassa tapahtuu, mutta isommat asiat tuntuvat koostuvan pienemmistä muutoksista.
Olen siis onnistunut jopa keskittymään kirjoihin ilman sen pahempaa hyppelyä. Mitä nyt välillä vähän kuuntelen ruokapodcasteja ja vilkuilen ruokalehtiä. Seuraavaksi kuunneltavakseni osui Eeva Kilven Sininen muistikirja. Vaikuttaa lupaavalta.
Loppuun luettuja :
Sama juttu oli minulla viime kevään lopulla. Oli pakko pistää peli poikka ja opetella sanomaan EI. Vitsit miten ylpeä olin itsestäni kun uudessa työpaikassani sanoin ei sellaiselle tarjouksella, jonka tiesin tuovan saman ahdistuksen takaisin, josta jo olin päässyt eroon.
VastaaPoistaIhanaa viikonloppua sinulle Minna <3
Siinä onkin opettelemista, sekä itsellä että organisaatiolla ympärillä. Hienoa, että onnistuit sanomaan ei. Kannattaakin olla ylpeä!
PoistaOon huomannu uupumuksesta sen, että kun on kerran päästänyt itsensä uupumaan niin kynnys uupua uudelleen on paljon matalammalla kuin mitä se oli alunperin. Se välillä suoraan sanottuna vituttaa. Pitää olla niin tarkkana omista jaksamisen rajoistaan. Se hyvä puoli siinä tietty on, että oppii kunnioittamaan omia rajojaan, kun ei jaksa olla uupunut yhä uudelleen.
VastaaPoistaNäin on. Lisäksi luulen, että oireet oppii tunnistamaan ja myös reagoi nopeammin.
PoistaMinä päätin, että en halua tuolle polulle takaisin, kun kerran pääsin kääntymään parempaan suuntaan sentään suht ajoissa.
Hyvä että pääsit lepäämään ja keräämään voimia, ja tsemppiä sinulle Minna:)
VastaaPoistaKiitos Jael :-)
Poista