Niin se aika kuluu. Minun kesäni päättyi viime sunnuntaina, kun isäntä suuntasi taas Biarritziin. Ikävä on kova.
Sinänsä ikävää ei pahemmin ehdi miettimään. Koulut alkoivat keskiviikkona ja töissäkin painetaan taas niin kuin ei välillä olisi lomalla oltukaan. Toisen koronarokotuksen jälkeen näköjään uskaltauduin muutenkin ihmisten ilmoille ja päädyin nauttimaan Vallilan Kansallisteatterilla pidetystä Bloggariklubista. Illan kruunasi Molièren Saituri.
Veturitalleille rakennetty yhdistelmä bling blingiä ja romurustiikkista miljöötä puri ainakin minuun. Jo paikka luo tunnelmallisen elämyksen ja koronavuoden jälkeen ensimmäistä kertaa koettu elävä teatteri... Nautin suunnattomasti!
Lukeminen takkuilee edelleen, mutta äänikirjoissa olen päässyt johonkin suuntaan.
Rottien pyhimys on kuunnteltu loppuun! Tykkäsin siitä kovasti. Anneli Kanto saa historian elämään ja kirkon maalaus on huomattavasti oletettua jännittävämpää toimintaa - ainakin tässä kirjassa.
Suraavaksi kuuntelin loppuun jo viidennen osan Mydworth Mysteries sarjasta. Deadly Cargo kertoo aikansa luksusradioista sekä niitä varastavasta ammattilaiskoplasta. Onneksi lordi ja lady Mydworth päättävät sekaantua asiaan ja vuorossa on taas ehtaa seikkailua. Täytyy jossain kohtaa oikein pysähtyä miettimään, miksi ihmeessä tällaiset leppoisat, pikkuisen jännät, mutta taatusti onnellisesti päättyvät dekkarit ovat niin rentouttavia ja ennen kaikkea koukuttavia.
Tartuin uudelleen myös Sophia Lorenin elämäkertaan Eilen, tänään, huomenna. Onneksi tartuin. Kun alun nimiviidakosta selvittiin, oli vuorossa vähän tutumpia näyttelijöitä, mutta myös mielenkiintoisia ja jännittäviäkin tapahtumia, sekä tietysti perhe-elämää. Puolenvälin jälkeen kirja (tai pikemminkin Sophia Lorenin elämä) piti otteessaan ja kuuntelin sen nopeasti loppuun. Pitää myös jossain kohtaa vihdoin hankkia tuo hänen keittokirjansa. Niin olennainen osa ruoka ja kokkaaminen tuntuvat hänen elämäänsä olleen, oikeaan peri-italialaiseen tapaan. Olen sen noteerannut jo vuosia (vuosikymmeniä) sitten, mutta jostain syystä en ole koskaan hankkinut omakseni tai edes luettavakseni.
Nyt viimeksi aloitin Bookbeatissa Maisku Myllymäen esikoista Holly. En oikein tiennyt mitä odottaa, mutta nyt olen aivan fiiliksissä. Alussa vähän töksähtelevä ja tauottava kieli tuntui tyylillisesti vieraalta. Sitten se vei mukanaan. Noinhan ihminen ajattelee, hypähdellen aiheesta toiseen. Eikä kirja kuitenkaan ole tajunnan virtaa. Se vain virtaa, muttei mitenkään tasaisena jokena vaan ennemminkin purona kivien yli ja ohi loiskutellen.
Holly asuu yksin saarellaan. Sinne saapuu nuori toimittaja etsimään harvinaista lintua, jonka Holly sanoo nähneensä saarella. Meren keskellä kaksi naista kohtaa tai ainakin asuttaa samaa tilaa. En vielä tiedä, mihin tämä kääntyy. Voi kääntyä mihin vaan.
Loppuun luettuja :
Sophia Lorenin elämänkerta kuulostaa mielenkiintoiselta.Voin kuvitella että ikävä kun isäntä asuu suurimman osan ajasta toisessa maassa. Tsemppejä Minna.
VastaaPoistaKiitos Jael
PoistaArki on tosiaan alkanut ja tuonut mukanaan väsymyksen ja kiireen tunnun. Ikävä on ikävä tunne, mutta onneksi nykyään voi sentää ottaa facetime puheluja, toista se oli ennen. Eihän se puhelu tietenkään ole sama kuin toisen kanssa oleminen, mutta auttaa pahimpaan ikävään kuitenkin.
VastaaPoistaLeppoisaa viikkoa sinulle Minna <3
Joo, just tuossa muisteltiin, kun nuorena erossa ollessa kirjoiteltiin kirjeitä... kun ei ollut rahaa soittaa kalliita ulkomaanpuheluja. Vähän on eri ajat.
Poista