(Luku)päiväkirja : Tästä on loma kaukana

 Lauantai 19.6.2021

Ollaan ehkä Etelä-Ranskassa, mutta tästä on kyllä loma kaukana. Etätyön siunaus on se, että töitä voi tehdä missä tahansa. Etätyön kirous on se, että töitä voi tehdä missä tahansa. Tiedä sitte kumpaan suuntaan tämä kallistuu. 

Ehkä kuitenkin tuon siunauksen puolelle, sillä muutenhan ei oltaisi isännän kanssa samassa paikassa. Kuopuksella on päivisin vähän tylsä, kun molemmat painamme pitkää päivää, mutta iltaisin on vielä lämmintä ja ranta kutsuu.  

Hivenen harmittaa, kun alkuperäinen suunnitelma kuopuksen visiitistä paikalliseen kouluun ei koronan takia sitten onnistunutkaan, mutta nyt mennään näin. 

Lukeminen on hivenen takkuillut. Minulla siis. Toto onneksi on osannut hyödyntää luppoajan myös kirjojen osalta. Mukana on 5 kirjaa, joista kohta kolme on luettu loppuun. Soturikissat oli jo lentokonelukemisena, Morriganin kolmas osa Onttorokko vei mukanaan ja loppui suuresta sivumäärästä huolimatta jo ekalla viikolla. Ikimaa-sarjan ensimmäinen osa Soturin tie on muutamaa sivua vaille valmis. Kaikki ovat kuulemma olleet hyviä, mutta lukuahmimisesta päätellen Morrigan taitaa toistaiseksi viedä voiton... 

Minä sain luettua loppuun Ruth Galloway-sarjan osan Siniviittainen nainen ja heti perään historiallisen romaanin Puuvillatehtaan varjossa. Sitten töksähti iltalukeminen työpäivien venyessä päivä toisensa jälkeen. Onttorokko odottaa, mutta pitkät iltapalaverit ovat kertakaikkiaan vieneet koko lukupuhdin. Ehkä tänään illalla... 

Ranskankielistä lukemista hankin pari sarjakuvaa Totoakin silmällä pitäen. Idefixin seikkailut koirakaverien kanssa oli tuttuja kliseitä toisteleva välipala, mutta ihan mukava. Alix puolestaan on sarjakuva, jonka lapsena lainasin kirjastosta monta, monta kertaa. Vähän hirvittää tarttua siihen, mutta ehkä pitää kokeilla kuitenkin. 

Äidin luettuja : 

Elly Griffiths: Siniviittainen nainen

Ruth Galloway -sarja on taas edennyt. Tällä kertaa löytyy kuristettu nuori nainen ojasta...

Ann-Christin Antell : Puuvillatehtaan varjossa

Suomen Turkuun sijoittuvaa historiallista romatiikkaa. 

Matthieu Choquet, Jean Bastide, Philippe Fenech : Idefix et les irréductibles

Sarjakuvaa tuttuun tyyliin. Koiraväännöstä tällä kertaa. Ihan kiva ja tutut kuviot. Minä luin, Toto ei toistaiseksi ole kuin katsonut kantta. 

(Luku)päiväkirja : Luetteko dekkareita ? Milloin luette dekkareita ?

Keskiviikko 9.6.2021

Terveisiä lomapäiviltä! Sitä luulisi, että nyt olisi aikaa lukea ja kirjoittaa, mutta tässä minä olen jo viimeisessä eli kolmannessa päivässä, kun mieleeni yht'äkkiä muistuu, että "nythän on dekkariviikko". No, olenhan minä lukenut ja jopa dekkareitakin viime aikoina, mutta ajattelin käyttää taas pienen hetken dekkaripohdintaan. 

Lukevatko kaikki dekkareita ? Jos ihminen lukee kirjoja, hän minun kokemukseni mukaan useimmiten lukee myös dekkareita, ainakin joskus. Asiaa tietysti auttaa se, että dekkarigenrestä itsessään on muodostunut jo erittäin laaja käsite. 

Dekkari sanana kai tulee englannista termistä "detective story" - Jonkinlaisesta etsivä-tarinasta siis lienee kyse. Suuri osa dekkareista kertookin ammattimaisesta rikosten selvittäjästä, joko poliisista tai yksityisetsivästä. Tosin kautta aikojen lukijat ovat suosineet myös tarinoita, joissa yksityishenkilö joutuu sattumalta keskelle kummallisia tapahtumia ja päätyy selvittämään rikosta tai oletettua sellaista. Neiti Marple lienee tuttu useimmille. 

Skaala siis on laaja päähenkilön statuksen osalta. Rikos kuitenkin tarvitaan, tai ainakin jokin tilanne, jossa voidaan olettaa jotain hämärää tapahtuneen. Muutenhan ei olisi mitään selvitettävää? 

Tarinan tapahtuma-ajalla ei ole käytännössä merkitystä. Olen lukenut dekkareita, jotka sijoittuivat muinaiseen Egyptiin, keski-ajalle, Tudorien Englantiin, 20-luvulle ja taisipa jossain olla androidi etsivänä jossain hamassa tulevaisuudessa. Historialliset dekkarit ovat yksi suosikkilajini, varsinkin hyvää ajankuvausta sisältävät. 

Dekkarit myös voivat olla erittäinkin (inho)realistisia tai sitten kevyttä fantasiaa. Realistisuus voi liittyä rikoksen kuvailuun tai sitten henkilökuviin, ajankuvaan ja miljööseen. Toisinaan voi tarinan pohjana olla todellinen rikostapaus, joka sitten on kuvattu enemmän tai vähemmän totuudenmukaisesti.

Minä taidan olla dekkarien suhteen melko kaikkiruokainen. Tosin yhdellä rajauksella. En pidä väkivallalla mässäilystä, erityisesti en halua lukea lapsiin kohdistuvasta ylenmääräisestä raakuudesta. Viimeisimpiä lukemiani dekkareita ovat:

1. Max Seeck: Pahan verkko - Nordic Noir tyyliä pienellä twistillä yliluonnollista (tai mielen temppuja - en ole vielä tähän Jessica Niemi-sarjan toiseen osaan mennessä keksinyt
2. Keiko Higashino: Uskollinen naapuri - japanilaista dekkaria. Sekoitus poliisityötä ja fysiikan professorin ajattelua hämärän kuolematapauksen selvittelyssä. Jännästi japanilainen, mutta silti varsin perinteinen dekkari tyyliltään. 
3. Jyrki Erra: Lyijyvalkoinen - taidemaailmaan sijoittuva ja Caravaggion historiaa mielenkiintoisesti sekoittava dekkari, jossa poliisi on aivan sivuosassa ja rikosta selvittelee keskiössä taidehistorian asiantuntijana toimiva taidemaalari. 
4. Elly Griffiths: Siniviittainen nainen - Ruth Galloway -sarjassa olen edennyt jo kahdeksanteen osaan. Kuulostaa hullulta sanoa, että murhatarina voi olla leppoisa, mutta nämä ovat juuri sellaisia. Jotenkin niissä on sellainen rytmitys, että lukija viihtyy, muttei uppoudu liikaa tarinaan, tai jännitä ylenmääräisesti. Kirja on edelleen kesken, mutta jo nyt voi sanoa, että tuttua Gallowayta. 

Nuo ovat varsin edustava otos useimmiten lukemistani dekkarityypeistä. Vain puhdas historiallinen dekkari sekä viihdegenreenkin kuuluvat cozy mystery fantasiaelementeillä. 

Noin muuten on lukeminen jäänyt vähille. Äänikirjana olen yrittänyt kuunnella tarinoita Kuuluisista kissoista ja heidän ihmisistään, mutta huolimatta mielenkiintoisesta sisällöstä, tuppaan nukahtamaan kesken kaiken. Se tosin taitaa kertoa enemmän minun väsymysasteestani kuin kirjasta. Huomaan, miten heti pitkän viikonlopun (peräti 5 päivää) alkaessa, alkoi silmäluomia painamaan. Kun tuon yhdistää Etelä-Ranskan lämpöön ja uimarantavisiitteihin, ei liene yllättävää, että iltapäivät ovat kuluneet siestaa viettäessä. Huomenna pitäisi jatkaa töitä taas... 

Biarritz on ihana kaupunki (en ollut käynyt koskaan ennen), mutta kaikkein onnellisin olen siitä, että olemme miehen kanssa yhdessä samassa paikassa pitkien kuukausien eron jälkeen. Sitä eivät edes työt pysty pilaamaan :-) 

(Luku)päiväkirja: Toukokuun luetut

Kesäkuu alkoi kuin varkain toukokuun tohinoiden keskellä. Kiirusta on pitänyt, niin  minulla kuin keväällä. Eihän enää kevät olekaan, vaan kaikki hehkuu rehevää kesää. Näin koulun päättäjäisviikonloppuna on lämpökin hellinyt. 

Pojilla alkoi loma, minulla pitkä viikonloppu. Sanottakoon, että tulee todelliseen tarpeeseen. 

Yllättävän hyvin ehdin toukokuussa kuitenkin myös lukemaan. 

Vaikuttavin lukukokemus oli heittämällä Marisha Rasi-Koskisen REC. Upea, upea, kirja. 

Mielenkiintoisin puolestaan oli Kaisa Pulakan Kurittomat, jotka ovat tavallaan Jännittävien naisten sisaria tai ainakin kaukaisia sukulaisia. Pahoja akkoja. Taisin muuten saada vaikutteita. Pari kertaa tuossa viikolla todettiin minulle uusi titteli Pohjan paha akka, kun laitoin ohimennen partnereita ja projekteja ojoon. Ihan tuolleen leikillään tietysti nimiteltiin, mutta kertonee jotain väsymykseni tasosta, kun tuo kärsivällisyysmittari keikkuu siellä jossain nollasta pakkasen puolella.  

Ei Paha Akka yleensäkään ole välttämättä oikeasti paha, kunhan ei anna kävellä ylitseen ja ilmoittaa mielipiteensä. 

Jännittävin kirja oli tietysti Max Seeckin Pahan verkko. Toinen osa Jessica Niemi-sarjaa ei selvittänyt kaikkia mysteereitä, mutta piti hereillä. 

Hupsuin kirja - no se oli tietysti jo nimensä puolesta Kaari Utrion Hupsu rakkaus, vaikka ei nuorisofantasia Gregistä, joka kuulee olevansa kääpiö ja joutuu tietysti hurjiin tilanteisiin ja vaaroihin ollut kovin vakavamielinen sekään. Toukokuussa luin trilogian toisen osan Gregin kirous ja kesäkuussa olen tähän mennessä ainoana loppuun luettuna listannut kyseisen trilogian kolmannen osan eli Gregin kohtalo, jossa sama meno jatkuu. 

Silvia Hosseinin esseekokoelma Tie, totuus ja kuolema oli alustavalla laiturilistallani. Ihan mielenkiintoisia tarinoita, mutta jätti silti vähän kylmäksi. Sinänsä esseet ovat taitavasti kirjoitettuja, mutta jotenkin kauhean ehdottomia ilman mahdollisuutta dialogiin. 

Roar! - Elämäni Wookieena oli sellainen Star Wars -fanikirja ja kun minä en ole kummoinenkaan fani varsinkaan noille uudemmille, niin meni minulla vähän ohi. Toki oli kiva röyhistää rintaa silla, että suomalainen näytteli yhtä valkokankaan klassikkohahmoista. 

Noin muuten on lukeminen vähän takkuillut. Hurmaava herttua on toinen kirja laiturilistaltani, mutta se etenee vähän hitaanpuoleisesti. Sankaritar ei jotenkin ole kovinkaan rakastettava, vaan vähän hupsu ja välillä ajattelematon ja ilkeäkin. Lisäksi nyt juuri mennään kohdassa jossa "ei pitäisi ja voi olla vaarallista, mutta tokihan me tytöt silti lähdemme kujille keskenämme, vaikka tiedämme, että pahikset etsivät tilaisuutta..." Joo, toivottavasti tarina vähän yllättää tämän alustuksen jälkeen, mutta pahoin pelkään, ettei niin käy. Muuten kyllä ihan hauskaa ajankuvausta ja pientä naisasiatwistiä. 

Oma laiturilistani ei siis ole ollut kummoinenkaans suksee tähän mennessä - katsotaan, mitä ehdin nyt viiden päivän breikilläni. Tosin näyttää tänään vähän huonolta, kun on jo ilta enkä ole lukenut oikein mitään. 

Toton kesälukulista puolestaan näyttää tosi hyvältä - vai mitä sanotte näistä ? 

ja näistä 

Loppuun luettuja: 

Chris Rylander: Gregin kohtalo 

Trilogian kolmas osa jatkaa epäonnistumisten ja vaarallisten tilanteiden polulla. Ihan hauska, mutta pitää haastatella Totoa  siitä, mitä hän tykkäsi. Minusta hauskuus oli välillä vähän sellaista tekemällä tehtyä ja lukijalle turhan tarkkaan selitettyä.