Le keittokirja

 

Oi, että miten ihana kirja. 

Le keittokirja on Teresa Välimäen viimeisin keittokirja, jonka toivoin (ja sain) joulupukilta. Yleisen kokkausjumin kourissa olen vain nautiskellut kirjan tunnelmasta, resepteistä ja kuvista, mutta näin laskiaissunnuntaina alkoi tehdä mieli jotain kesästä muistuttavaa. 

Kesä kirjassa tuleekin vastaan joka sivulla. Hanna Hurtan kuvat suorastaan hehkuvat aurinkoa ja Etelä-Ranskan lämpöä. Samoin reseptit tuovat tuulahduksen kirjoittajan Lounais-Ranskassa viettämistä kesistä. Minutkin piirakat, aperon herkut ja monet muut reseptit veivät heti kiireettömään tunnelmaan kaskaiden sirityksen ja ihoa hellivän pehmeän lämmön keskelle. Tuli kauhea ikävä Ranskaan. 

Onneksi resepteistä löytyy vaihtoehtoja myös keskelle suomalaista talvea. Tulinen linssikeitto ei meillä ollut ihan niin tulinen kuin reseptin nimi antaa ymmärtää. Oli pakko pistää vain puolet chilistä, jotta varmasti kaikki pöydässä olijat saavat syötyä. Kaikki myös söivät, hyvällä halulla ja nautiskellen. Enkä ollut edes sauvasekoittimella surrannut linssejä sileiksi. Se oli varmasti se sitruunainen crème fraîche, joka aateloi keiton ruokapöydässä kaikkien suuhun sopivaksi. Lisäksi tietysti pistettiin vielä kuivumaan päässeestä hapanjuurileivästä tehdyt krutongit, joita ei alkuperäisestä reseptistä löydy, mutta jotka maistuivat sopassa mukavasti.

Illaksi tein kirjan ohjeella myös purjo-pekoni-herkkusieni piirakan. Quiche-tyylistä piirakkaa ranskalaisemmaksi ei kai resepti voi mennä. Jo tuoksu houkutteli jälkikasvun keittiöön kuikuilemaan, mitä illalla on luvassa.

Kuva: Readme (Hanna Hurtta)

Kirjasta löytyy reseptejä aamun, lounaan ja illallisen herkuiksi. Lisäksi on katettu ranskalaisista ranskalaisin apero eli se hetki, kun rentoudutaan ennen illallista, juodaan lasillinen, seurustellaan ja napostellaan pieniä suolaisia herkkuja. BBQ-ilta on eroteltu ihan omaksi luvukseen ja tietysti sekä jälkiruoat että juustot huomioidaan. Varsinkin kesäkokille tästä kirjasta löytyy ohjeita Ranska-tunnelmointiin ilman tarvetta reissata paikan päälle. 

Reseptit ovat helposti lähestyttäviä ja selkeitä. Ainakin minun silmääni tarkempaan syyniin osuneet vaikuttivat varsin toteutuskelpoisilta ihan suomalaisillakin aineksilla. 

Olisin mielelläni lukenut vähän enemmänkin reseptien taustoista ja erityisesti ihanasta paikasta, joka ne on inspiroinut. Kuten aina kai muistan mainita, minä haluan oikeasti lukea keittokirjatkin. Tosin tämän kirjan parissa aika kuluu myös kuvista nauttiessa. En tiedä, johtuuko omasta, vähän erityisestä suhteestani Ranskaan ja siellä viettämästäni ajasta, mutta kuvista välittyi idyllinen etelän kesä, herkulliset raaka-aineet ja elämännautinto ruokapöydässä.

Meidän poppoomme ei kai Ranskaan pääse kovin nopeasti, ainakaan ennen kesää, mutta onneksi voimme tunnelmoida edes kirjojen ja ruoan parissa kunnes pääsemme Isännän luo Biarritziin. Siellä olemme tavallaan samalla puolella Ranskaa kuin Happy Hamlet -majatalo, josta inspiraatio kirjaan ja sen resepteihin on lähtöisin, vaikka muutaman tunnin ajomatka kai meidät sieltä erottaakin. Ehkä pitäisi kuitenkin lähteä piipahtamaan viikonlopuksi tai peräti viikoksi, paikka näyttää mahtavalta, juuri sellaiselta kuin idyllisen lomaparatiisin Ranskassa kuuluukin näyttää.