Auringon pimeä puoli

Tässä juuri jaettiin taas Finlandia-palkintoja. Tämän vuoden Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaista en ollut lukenut ensimmäistäkään, en myöskään tietokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaista. Kaunokirjallisuuden ehdokkaista olin lukenut yhden. 

No, vielä ehtii. Kirjat eivät katoa minnekään. Sainhan minä vihdoin luettua viime vuoden Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-voittajankin! 

Marisha Rasi-Koskinen:
Auringon pimeä puoli 

Oma ostos Totolle 

Ostin kirjan Totolle jo kauan sitten. Ajan olemus ja mahdollisuus aikamatkustamiseen olivat meillä pöytäpuheissa yleinen aihe Toton luettua madonreikä-teoriasta Stephen Hawkingin lapsille suunnatusta elämäkerrasta. Madeleine L'Englen Hyppy ajassa kiinnosti myös, eikä ainakaan vähentänyt aikamatkailuinnostusta. Olisi siis luulla, että ajan olemusta pohtivassa romaanissa olisi ollut jotain houkuttelevaa. 

Luulo ei taaskaan osoittautunut tiedon väärttiksi. Toto ei ole tähän kirjaan vieläkään tarttunut, mutta minä luin ja onhan se Toton hyllyssäkin edelleen odottamassa sopivaa hetkeä.  

Palkinnoissa on se huono puoli, että niiden jälkeen odotukset ovat aina normaalia luku-uteliaisuutta korkeammalla. Ehkä siksi minulle kesti melkein kirjan puoleenväliin saakka päästä tarinaan kunnolla mukaan. Pohdiskelua ja pohjustamista oli melko paljon ja päähenkilö Emilia tuskailee ja muistelee ahkerasti. Oikeastaan kiinnostukseni heräsi tosissaan, vasta siinä kohtaa, kun tarina ryhtyi heijastelemaan tapahtumia vähitellen selviävän aikakäsityksen mukaisesti. Sitten luinkin melkein ahmimalla.

Emilia on päähenkilönä oikeastaan aika ärsyttävä - vähän sellainen kaikkitietävä ja itsetietoinen, kuten teinit pääasiassa kai ovat tai ainakin näyttävät siltä peittääkseen epävarmuutensa. Muut henkilöhahmot jäävät ehkä vähän harmillisen pinnallisiksi. Osaksi tuo johtuu tietysti tarinan kiemuroista. Plussaa hahmoille pitää antaa siitä, että ne eivät ole yksinomaan hyviä tai pahoja vaan jännän ristiriitaisia. Tarina myös kykenee yllättämään, vaikka keski-ikään mennessä sitä onkin jo oppinut tunnistamaan tiettyjä tarinankaaria. Nuorille lukijoille kirja tarjonnee useampia oivalluksen hetkiä. 

Aika, valta, erilaiset motivaatiot, jotka johtavat joko lammasmaiseen seuraamiseen tai kapinointiin - Auringon pimeä puoli käsittelee varsin universaaleja teemoja. Yhdistyneenä ihmisen tekojen ympäristövaikutuksiin ja luonnon tuhoutumiseen teemat nousevat heti ajankohtaisuusasteikolla.  Jokainen lukija miettiköön omia motiivejaan - ratkaisuja kirja ei tarjottimella eteen kanna. Oikeastaan ollaan asteikolla vähän pessimismin puolella.  

Ymmärrän, miksi Auringon pimeä puoli palkittiin ja sitä on hehkutettu. Kirjailija ei missään kohtaa aliarvioi lukijoitaan. Selittelyä on kiitettävän vähän kaikesta pohdiskelusta huolimatta. Toto taitaa olla kuitenkin vielä vähän nuori varsinaiseen kohderyhmään nähden. Tarjoaisin tätä ennemminkin yläasteikäisille, joihin tematiikka voi osua paremmin. Jätetään siis hyllyyn toistaiseksi odottamaan. En usko tämän tarinan ajankohtaisuuden katoavan kovin nopeasti.