Sivut

28.9.2020

Islantilaisia neuleita eli neuloosi pahimmillaan

 


Tuossa jossain kohtaa keväällä sain tartunnan. Ei, ei Koronaa (viikonlopun testikin osoittautui negatiiviseksi), vaan minuun iski NEULOOSI!

Ensin tein sukkia liukuhihnalta, mutta seitsemän parin jälkeen piti keksiä jotain muuta. Isoäidin neliöt päätyivät villatakiksi, mutta sitten silmiini osui Instassa #syysriddari2020 - yhteisneulonta ja se oli menoa. 

Ihan ensimmäiseksi hankin siis kirjan, josta ohje löytyi ja suunnittelu alkoi auringossa terassilla. Sitten langat ja kolmessa viikossa oli neule valmis. Nyt on hankittuna jo langat pariin seuraavaankin... 


Vedis Jönsdottir (en tiedä miten saisin nuo kirjaimet oikein...) : Islantilaisia neuleita
Oma ostos 

Kirja on ilmestynyt jo vuosia sitten, mutta eiväthän nämä klassiset ohjeet mihinkään vanhene. Islantilaisen lampaan villasta tehdyt vähän karkeammat langat ovat omiaan tuulisiin ja kosteisiin keleihin tarkoitettuihin paksuihin villapaitoihin, mutta kirjassa on ohjeita myös neulemekkoihin ja asusteisiin. Monet ohjeista ovat joko jonkin vanhan mallin muunnelmia tai suoraan aiemmilta vuosilta lainattuja. 

Mallit vaikuttavat kuvioista huolimatta melko yksinkertaisilta ja ihan parasta tuossa Riddari-neuleessa olikin, että viimeistelytyötä oli tosi vähän. Hihat neulotaan mukaan pyöröneuleena tehtävään paitaan ja kaarroke tehdään yhtenä kappaleena. 

Ohjeet siis ovat suht helppoja, mutta mitoista en oikein saanut selkoa. Jos olisin miettinyt rinnanympärystä, olisin tehnyt itselleni XXL-kokoisen villapaidan, mutta siinä kohtaa yksinkertaisesti vain päätin, etten oikeasti ole ihan niin iso (ja arvelin neuleen mahtuvan vähintään teineilleni, jos itse en siihen mahdu). Toki, koelaput ovat paikallaan, mutta enhän minä nyt tietenkään sellaiseen vaivautunut. 

Vaistoni osui oikeaan. XL oli melkein väljä, mitä nyt yläosan kaarroke kirjoneuleena vaatinee muutaman käyttökerran asettuakseen hyvin harteille. Hihat ovat tietysti liian pitkät. Jätin ne kyllä ohjetta lyhyemmiksi, mutten siltikään osannut arvioida, miten paljon kaarroke tuo lisää pituutta. 

Kirja on täynnä monia houkuttelevan kauniita neuleita, mutta Riddari jotenkin tuntuu kuitenkin kaikkein parhaalta. Siksi teen seuraavat samalla mallilla, mutta eri väreissä. Esikoinen tilasi harmaapohjaisen ja toinen on vaaleamman vihreä. Tuo ensimmäinen saattaa päätyä vielä keskimmäisen pidettäväksi. Hänellä on siihen tarpeeksi pitkät käsivarret. 

Neuloosi ei siis osoita tasaantumisen merkkejä. Paha vain, että niskani ovat kokonaan jumiutuneet. Siksi minä siihen Korona-testiinkin päädyin. Päänsärky äityi sen verran ikäväksi, mutta taitaa tosiaan olla niskasta johtuvaa. Joogaa siis kehiin - ja  neulominen joutuu hetkeksi paitsioon. 

27.9.2020

(Luku)päiväkirja : kevyttä luureihin

 Sunnuntai 27.9.2020 

Tuossa perjantain tunnelmia kuvassa. Oltiin juuri käyty kaikki parturissa/kampaajalla ja pelleiltiin tabletin edessä kuvia varten. 

Seuraavana päivänä sitten minä kärvistelinkin jo päänsäryn kourissa ja sen jatkuessa sunnuntain puolelle, ei auttanut muu kuin ajaa korona-testiin. Nyt sitten odotellaan tulosta. Päänsärky on tietysti jo kadonnut... 

En minä oikein usko Koronaa saaneeni, mutta kun ensi viikolla on silmälääkäriä ja muutakin ohjelmaa, joka vaatii ihmisten ilmoille kulkemista, niin kaiken varalta menin testiin. 

Kuplassa kuohuu. Seuraavaksi päätti astianpesukone hajota. Eli marssijärjestys on seuraava: ensin Koronan testitulos, sitten huoltomies paikalle negatiivisen testituloksen myötä. Muuten tiskataan käsin seuraavat ajat... 

Lukeminen siis on edelleen paitsiossa. Viikolla en ehtinyt ja nyt olen päänsäryn kourissa lähinnä kuunnellut äänikirjoja - tai tarkemmin sanottuna yhtä äänikirjaa. 

********************************************************************
Ilona Andrews: Burn for me 
äänikirjan lukijana Renee Raudman
Oma ostos Audiblesta 

Ilona Andrews on perusviihdefantasian osalta suuri suosikkini. Hänen kirjoissaan on usein mielenkiintoinen maailma ja sankaritar itsenäinen, vahva, taitava, mutta silti jotenkin inhimillinen. Myönnetään, välillä kirjojen rakkaustarinat ovat vähän rasittavia kaikkine kiemuroineen, mutta yleensä myötähäpeä jää suhteellisen vähäiseksi ja tarinoiden parissa viihtyy. 

Nyt aloitin itselleni ihan uuden Andrews-sarjan eli Hidden Legacy:n. Nevada Baylor elää maailmassa, jossa taikuus on  1800-luvulla annettu lääkkeiden avulla joukolla ihmisiä. Koska piirre on osoittautunut periytyväksi, on maailmassa mahtisukuja, joiden valtaa perustuu johonkin ylivoimaiseen kykyyn. Nevadan suku ei kuulu maan mahtaviin, mutta hänellä on oma taitonsa. Hän tietää aina kertooko joku totuuden vai valheen. 

Yksityisetsivänä toimiva Nevada joutuu uuden tapauksen kohdalla sekaantumaan valtaapitävien juonitteluun ja toimimaan yhdessä vaarallisen Mad Roganin kanssa. Taistelusta selviytymistä ja johtolankojen selvittelyä ei yhtään helpota vastentahtoisen partnerin seksikkyys ja ylimaalliset kyvyt, mutta lopulta päästään todellisen pahiksen jäljille ja Houston piti pelastaa historiallisen palon toistumiselta - taikavoimilla tietenkin.

No jaa, tämä oli viihdyttävä, mutta muutama "herkkä" kohtaus kyllä sai vähän haukottelemaan ja melkein pistin äänikirjan lukutahtia nopeammaksi, että tarina olisi edennyt. Tiedä, olenko jo liian vanha ja kyyninen, mutta tuollainen miehen perään huokailu saa minut nopeasti kyllästymään. Onneksi tarina pääasiallisesti eteni vauhdikkaasti, vaikka olikin vähän ennalta-arvattava. Sopivaa "aivot narikkaan" -  kuunneltavaa siis, muttei ehkä ihan niin mielenkiintoista kuin muutama muu saman kirjailijaparin tuotos. 

Melkein muuten jätin koko kirjan ottamatta kuunneltavaksi. Jollen olisi pitänyt Andrewsin kirjoista aiemmin, ei Harlekiini-tyylinen kansi mieheen liimautuvasta nuoresta naisesta olisi houkuttanut minua ollenkaan (ei, vaikka miehelle olisi kuvattu millaiset vatsalihakset hyvänsä - tässä kirjassa oltiin ilman paitaa melkein huvittavan paljon). Onneksi kirja ei sitten ollut ihan niin paha kuin mitä kansikuva antoi pelätä... 

**********************************************************************

Myönnän, otin seuraavaksi luttavaksi sarjan kakkososan. Ajattelin sen sopivan päänsäryn jälkeiseen koomaan varsin oivallisesti, mutta päädyinkin sitten tänne kirjoittamaan. 

Noin muuten voi todeta, että syksy on saapunut. Vaikka lämpötila ja aurinko tänä viikonloppuna antoivat ymmärtää ihan jotain muuta, alkavat värit hehkua pian parhaimmillaan - ainakin meidän pihallamme.

Rakastan syksyn väriloistoa ! 

Kyllä kelpasi vielä istahtaa lämpimään aurinkoon terassille ja nauttia kupponen teetä kera mustikkapiirakan. 

Tämäkin resepti muuten tehtiin öljypohjaan. Kyllä kelpaisi näyttää kolesterolista naputtaneelle lääkärille. Taikinaan lisätystä lemon curdista ei sitten hiiskahdettaisi ollenkaan - siinä kun on sekä voita että kananmunaa... 

Herkullisen reseptin bongasin siskon avustuksella täältä

19.9.2020

(Luku)päiväkirja: Mitenkäs tässä nyt näin kävi ?

Melkein valmis villapaita (huomaa langanpätkät)


Lauantai 19.9.2020

Nyt on elämä päässyt väliin ja blogi uinunut hiljaisuudessa. Ei ole ollut tarkoitus, mutta ei vaan oikein ole ollut kirjoitettavaa. En nimittäin ole pahemmin edes lukenut. 

Syyskuun aikana olen tähän mennessä lukenut vain kolme kirjaa ja nekin ovat kaikki äänikirjoja, joita olen kuunnellut neuloessani. 

Irene Naakan Hullu kuin äidiksi tullut resonoi monessa kohtaa, vaikka meillä jo kuopuskin täyttää kohta 10 ja esikoinen saavuttaa kuukauden kuluttua täysi-ikäisyyden. 

Sayaka Muratan Lähikaupan nainen oli ehkä kuvittelemaani omituisempi, mutta kuvaa toki erityispiirteisen henkilön kokemusta ympäristön paineista normaaliuteen. Mielenkiintoinen. 

Kirsti Mannisen ja Jouko Raivion Punavuoren keisarinna oli ihan kiva dekkari. Jotenkin ehkä olisin odottanut pientä tiivistämistä ja vähemmän hajanaisuutta juonessa, mutta ihan mielelläni sitä kuuntelin. 

Lukeminen siis jumittaa ja kirjoittaminen jumittaa. Osittain kirjoittaminen taitaa olla vaikeaa siksikin, että tuntuu pahalta jättää mainitsematta elämän suuria muutoksia, jotka kuitenkin vaikuttavat juurikin vaikka lukuintoon. Ihan kuin jotenkin pettäisin teidät muutamat, jotka blogissa vierailette. 

En kuitenkaan ole muutoksista kertonut vielä esim. vanhemmilleni, joille annostelemme siskoni kanssa suuria uutisia meidän mielestämme yli 80-vuotiaille sopivaan sulattelutahtiin. Joten palataan niihin myöhemmin. Sanottakoon vain, että muutos on perheelle iso. Toisaalta ihan mahtava juttu, toisaalta kyyneliä aiheuttava. Pääasiassa kuitenkin positiivinen. 

Nyt kuitenkin on blogikirjoitustenkin pää auki syyskuussa. Ehkä tässä saisi vielä oikein kirjajuttujakin aikaiseksi.