Kesäkirja ja toinenkin

Olen löytänyt Tove Janssonin vasta aikuisiällä. Ensin luin muumeja, nyt olen innostunut lukemaan muitakin hänen kirjoittamiaan kirjallisuudenlajeja. Bulevardi oli mielenkiintoinen novellikokoelma, mutta siitä kirjoitin jo aikaisemmin. Nyt luin (kuuntelin) Janssonin klassikon ja kesäkirjojen kesäkirjan. 

Tove Jansson: Kesäkirja 

Nextory 

Lukijana: Linda Liukas 

Minun piti tämä julkaista on kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen heinäkuun lopussa, mutta elämä...  Nyt huomasin, että Tove Jansson on saanut oman liputuspäivän eli 9.8. (samalla liputetaan suomalaisen taiteen kunniaksi). Päivä on tänään. Lienee siis pakko ruveta hommiin.

Kesäkirjasta on jotenkin vaikea kirjoittaa, sen ennemminkin kokee kuin lukee. Isoäidin ja pienen tytön kesä(t) saaressa ovat täynnä tunnelmaa.  Jännän kiehtova tarina kesästä saarella, sukupolvien välisestä yhteydestä, lapsuudesta ja vanhuudesta. Samalla siinä on jotain pientä häiritsevää. Idyllin pinta on siloinen, mutta alla kiemurtelevat mustat juovat. Niistä ei tiedä, mitä ne ovat, mutta missään tapauksessa ei elämä ole pelkkää makeaa. 

Parhaiten minulle taisi jäädä kirjasta mieleen myrskykohtaus. Todennäköisesti sen vuoksi, että kirjan sisältö linkittyi ympäristööni miltei huvittavasti. Kesäaurinko oli kävelymatkani aikana peittynyt tummapuhuviin pilviin. Ne lupasivat sadetta ja ukkosta. Samalla sofia, isoäiti ja isä pitelevät myrskyä saaren pienessä luotsimökissä. Minä hyppäsin osaksi matkaa paikalle osuneeseen busiin ja ehdin kotiin ennen ensimmäisiä pisaroita. Kirjassa oleillaan kalastusmökissä myrskyä paossa. 

Minä kuuntelin Kesäkirjan äänikirjana, jonka lukijana oli Linda Liukas. Kesti hetken totutella. Minun mielessäni jostain kumma syystä kertojana pitäisi olla vanhempi nainen, aivan kuin sitä lukisi isoäiti. En tiedä, mistä moinen tunne tulee sillä kirjassa ei missään kohtaa sanota kertojaksi sen paremmin isoäitiä kuin Sofiaakaan. Olo vain kumpuaa jostain.  Sinänsä Liukas on ihan ok lukija, ei siinä mitään. 

En yhtään ihmettele, että Kesäkirja on niin monelle rakas. Se on taidokkaasti kirjoitettu ja tunnelma käsin kosketeltavaa. Sitä vähän mietin, että minulle kirja ei ehkä esittäydy ihan niin idyllisenä, kuin olen ollut muutamista kuvauksista ymmärtävinäni. Siinä on Janssonille ominaista kylmää ja tummapuhuvaa pohjavirtausta, joka myös muumeissa minua toisaalta viehättää, mutta joka taisi omia poikiani vähän pelottaakin. Pyöreät ja hilpeät piirrosmuumit kun ovat minusta aika kaukana kirjojen kuvaamista hahmoista. 

Toinen Janssonilta tänä kesänä lukemani kirja kertoo saaren muutoksesta kesäpaikaksi, siellä elämisestä ja siitä luopumisesta. 

Tove Jansson, Tuulikki Pietilä: Haru, eräs saari

Nextorysta

Lukijana: Anna Saksman

Tässä kirjassa Tove Jansson kuvailee rakasta kesäpaikkaansa sekä siihen liittyviä ihmisiä. Esiin tulee hieman kokemattomien kaupunkilaisleidien oppiminen saarielämään sekä tapahtumia vuosien varrelta. 

Kuten kesäkirjassa, tarinassa ei ole varsinaista juonta vaan kirja muodostuu tapahtumista, anekdooteista, päiväkirjamerkinnöistä. Se saa haluamaan itsekin saarelle. Tosin minä kävisin mielelläni kylässä, saarella asujaksi minusta ei taitaisi olla. 

Nautin kovasti kirjasta, vaikka se olikin hiema hajanainen. Osa päiväkirjamerkinnöistä kuuluu saarelle mökkiä rakentaneelle hieman rantarosvomaiselle miehelle, josta tulee saarelaisille jonkinlainen oppi-isä ja tukija. Kuvatut toimet ovat tietysti ajalle ja paikalle ominaisia. Nyt ne tuntuvat melkein eksoottisilta. 

Sekä Kesäkirja että Haru, eräs saari kuuluvat laiturilukemiston aatelistoon.  Kannattaa ehdottomasti lukea Tove Janssonia myös muumeja pidemmälle. Sieltä löytyy muumien tunnelma, mutta toisenlaiset tarinat. 

Elokuussa aukeaa myös Kansallismuseon Muumit 75 -näyttely. Sinne pitää myös ehtiä.