Sivut

3.7.2020

(Luku)päiväkirja: Yhteensattumia



Perjantai 3.7.2020

Se on kyllä hassua, miten asiat toistuvat. Välillä tavallaan merkityksettömästi, mutta kummallisesti. 

Vein auton huoltoon. Vakkarihuollosta on kotiin muutaman kilometrin kävelymatka. Sellainen juuri piristävä aamutuimaan. Pistin kuulokkeet korviin ja lähdin talsimaan. 

Erään risteyksen kohdalla tuli déjà-vu. Samalla tavalla kesäauringon lämmössä olen ennenkin odotellut liikennevalojen vaihtumista kuunnellen Tove Janssonia. Silloin kyseessä oli Taikurin hattu (Tiuhtin ja Viuhtin aarteesta puhuttiin siinä kohtaa), nyt kuuntelin Kesäkirjaa. 

Myös kirjan sisältö linkittyi ympäristöön miltei huvittavasti. Kesäaurinko oli matkani varrella peittynyt tummapuhuviin pilviin. Ne lupasivat sadetta ja ukkosta. Samalla Sofia, isoäiti ja isä pitelevät myrskyä saaren pienessä luotsimökissä. Minä hyppäsin osaksi matkaa paikalle osuneeseen bussiin enkä kastunut.

Kesäkirja on siis luettu loppuun. Jännän kiehtova tarina kesästä saarella, sukupolvien välisestä yhteydestä, lapsuudesta ja vanhuudesta. Samalla siinä on jotain pientä häiritsevää. Idyllin pinta on siloinen, mutta alla kiemurtelevat mustat juovat. Niistä ei tiedä, mitä ne ovat, mutta missään tapauksessa ei elämä ole pelkkää makeaa. 

Muuten ollaan Toton kanssa edetty Morriganin tarinassa toiseen osaan ja iltaisin meillä kaikuu Morriganin kutsumus. Minä olen menossa jo tämän kesän kolmannessa sukkaparissa ja Toto oikaisee meidän sängyllemme ja puhelin kailottaa tarinaa ovensuussa, jotta molemmat kuulevat. 

Siinä se. Kuten arvelinkin, ovat lomaa edeltävät viikot täynnä pitkiä työpäiviä. Onneksi keli muuttui epävakaiseksi niin ei niin paljon harmita kököttää tietokoneen vieressä. Paitsi selkä ei oikein tykkää. Jumittaa. 

Vielä viikko lomaan. Kyllä tämä tästä. Saadaankohan loman alkuun jo pihalta jo ensimmäisiä vadelmia? Se on siinä ja siinä. 


Viikolla loppuun luettuja:

Tove Jansson: Kesäkirja 
Klassikko, jonka viimeinkin sain luettua. (Koskas se kirjabloggaajien klassikkohaasteen seuraava osa taas olikaan?) Nimensä mukaista laiturilukemistoa. Sopii tosin erittäin hyvin myös kesäsateen ropinaan mökillä. 


6 kommenttia:

  1. Ihanaa viikonloppua sinulle Minna ja tsemppiä siihen viimeiseen työviikkoon. Minä olen tämän viikon ollut lomalla ja vähän harmitellut noita säitä!

    VastaaPoista
  2. Kesäkirja kuulostaa ihastuttavalta:) Mukavaa loman odotusta Minna.

    VastaaPoista
  3. P.S, Kiitos Sofian (ja asuinkaupunkini entisen varakaupunginjohtajan) minulla on täällä lähialueellani koko muumiperhe (siis ne isot muumifiguurit) ja muumitalo , eräässä pienessä puistikossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muumeja siellä ja muumeja täällä! Niitä on tosi monessa maassa ja paikassa :-)

      Poista