Sivut

18.7.2020

Kesälomareissulla lähellä eli melontaa Vähävedellä ja Tehtaan hotellissa Karkkilassa


Vähävesi & melonta 

Karkkila on lähellä. Ainakin näin pääkaupunkiseudulta katsottuna. Meille on Vähäveden melontapäivästä kovaa vauhtia tulossa kesälomatraditio - kaksi kesää peräkkäin on jo selvästi tapa. 

Vähävesi myös pitää minua hyvänään. Kuin tilauksesta ovat melontapäivät olleet puolipilvisiä ja korkeimmat laineet pientä liplatusta. Juuri sopivan rauhoittava keli siis tällaiselle veden päällä epämukavuusalueelleen astuvalle maakravulle. Minun juureni ovat maalla ja mullassa, vesi on vieraampi elementti. Silti nautin melontapäivistä. Kanootti lipuu keveästi aalloilla, lumpeet ja ulpukat kukkivat. Mieli rauhoittuu. Tuntuu kuin olisi tehnyt pidemmänkin reissun kuin muutaman tunnin kanottiretken. 


Palvelu Vähäveden tilalla oli taas ystävällistä. Tällä kertaa pihalla odotteli myös ihana pikkuinen koiranpentu, kanoja ja lampaat omassa aitauksessaan. Aikaa kului siis mukavasti myös pihamaalla jutustellen. Retkimajassa olisi voinut keittää kaffetkin. 

Meitä oli matkassa kuuden hengen kokoonpano. Kolme intiaanikanoottiin ja sitten kolme ketterää Alaska-kajakkia. Nuoriso sai painella omia menojaan. Järvellä kun näköyhteys säilyy suhteellisen helposti ja kaikki päätyivät lopulta Salakka-saarelle piknikille. Se on kumma, miten ruoka maistuu ulkona aina paremmalta. 


Tehtaan hotelli 

Melontaretken jälkeen kaikkia vähän väsytti, joten oli mukava suunnata kanoottirannasta vartin päähän Tehtaan hotelliin. Högforsin ruukin vanhat edustustilat ovat nykyään hotellina ja me valitsimme kolmesta vaihtoehdosta kartanomaisen Bremerin talon. 

Kaikki kolme huonetta olivat viihtyisiä ja tilavia, mutta vanhemmille osunut sviitti-upgrade oli kyllä ihan huippu. Meillä oli olohuone ja sivussa tunnelmallinen veranta. Se oli ihan ehdoton paikka aamupalalle, jonka löysimme valmiiksi rakennettuna keittiön jaakaapista. 



Tehtaan hotelli on muutenkin sopiva paikka tunnelmaa ja vähän erilaista kokemusta etsivälle. Vierestä löytyy Valimomuseo tiedonjanoisille ja ravintolan Tammen alla -ravintolasta saa lisäenergiaa väsyneille melojille. 

Ruuhkaa ei ollut missään, mutta tunnelmaa ja ystävällistä palvelua oli vastassa joka paikassa. Tänne palaamme uudelleen. Seuraavaksi voisi mennä metsiin kävelemään melonnan lisäksi ja pidentää matkaa vielä yhdellä yöllä. Ehkä ensi kesänä... 



4 kommenttia:

  1. Näyttääpä idylliseltä paikalta! Melomista voisi olla kiva kokeilla, mutta ehkä mieluummin kuitenkin samoilisin metsäpoluilla. Kyllä tuossa miljöössä voisi yön tai pari viettää ja nauttia luonnosta, jos keli osuu kohdilleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maisemat ovat tosiaan kuin matkailumainoksesta ja meidän kannaltamme parasta on tietysti lyhyt matka. Ensi vuonna taidamme kokeilla noita metsäpolkuja melomisen lisäksi. Suunnitteilla siis myös parin yön yöpyminen.
      Saa nähdä, miten laajaksi meidän Karkkilavierailumme vielä kasvavatkaan :-)

      Poista
  2. Onpa ihanan oloinen tuo ruukki-miljööseen tehty hotelli. Noormarkussa (Porin lähellä) on myös vanhalle Alhströmin ruukkialueelle tehty hotelli, joka oli meillä harkinnassa kesälomareissun yöpymispaikaksi. Yöpymiset järjestyivät lopulta muulla tavoin, mutta laitoin kyllä ko. paikan muistiin. Tuommoiset vanhaa perinteistä tunnelmaa henkivät paikat ovat upeita, ja voittavat modernit ketjuhotellit mennen tullen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä. On ihanaa, kun hotellilla on historiaa ja tunnelmaa. Yöpyminenkin tuntuu toisenlaiselta.
      Oltiin viikolla Mikkelissä ja siellä Marjan matkakoti vanhalla kasarmialueella tarjoaa myös tunnelmallista majoitusta. Mukava ja tunnelmallinen oleskelutila tuli sadekelillä tarpeeseen.

      Poista