Sivut

29.12.2019

Joulun (luku)päiväkirjaa - lepoa, vanhoja traumoja ja lukumaratoonausta

Maanantai 23.12.2019 Aatonaatto

Kello on jo yli yhdentoista. Isäntä ja isot pojat lähtivät elokuviin (Tähtien sota), Toto nukahti joulujännitykseensä ja minä istun kinkkuvahtina. Ei meillä pitänyt kinkkua tänä vuonna ollakaan, mutta sitten kuitenkin ostin pienen tänään. Mistä me muuten teemme joulun välipäivien kinkku-ananasleivät?

Rennosti on tämä joulunvietto lähtenyt liikkeelle. Lukemaan en tosin tosin ole hurjasti kerinnyt. Kuuntelin jonkun verran taas Miina Äkkijyrkästä. Sitten istuin sohvalle fiilistelemään Hyvää joulua - kirjan parissa. Johanna Lindholmin ja Teresa Välimäen 2016 ilmestynyt kirja on täynnä ihania ideoita ja reseptejä joulunaikaan. Huomenna syödään possurullaa kirjan reseptillä, jo aiemmin testasin mandaariiniankan reseptin. Se kastike vei kielen mennessään ja sai melkein nuolemaan lautasen puhtaaksi.

Minun piti jotain jouluista romaaniakin lueskella, mutta jatkoinkin Eppu Nuotion Salome Virta sarjan toista osaa, Sakset tyynyn alla. Se on ollut minulla ihan alkutekijöissään iät ja ajat. Eihän sota-ajan maalauksen ja nykyhetken murhien yhtymäkohtia selvittelevä elokuvaohjaaja nyt ole varsinaisesti kovin jouluinen aihe, mutta mitäs tuosta. Dekkareitakin kuuluu jouluna lukea, eikös vain ?


Keskiviikko 25.12.2019 Joulupäivä  

Hyvää joulua -kirjaa olen selaillut possurullan lisäksi monesta muustakin kohtaa. Tykkään kovasti.

Loppuun olen lukenut eilen ja tänään peräti kaksi kirjaa. Sakset tyynyn alla-dekkari ei ollut loppuratkaisultaan maailman yllättävin, mutta oikein mukava lukututtavuus uskottavuuden rajaa hipovine sattumineen. Toinen loppuun lukemani kirja on Toton joululahjapinosta eli Stephen Hawkingin lapsille suunnattu elämäkerta.

"Pieni opas suureen elämään - Stephen Hawking" sai tosiaan Totonkin taas muuttamaan tulevaisuudensuunnitelmiaan. Hänestä ei tulekaan koodaria Supercellille vaan fyysikko. Sellainen, joka on erityisesti kiinnostunut aikamatkailusta...



Toton joululahjalistalle mahtui muitakin kirjoja. Poika oli saaliiseensa ilmeisen tyytyväinen :

  1. Harry Potter ja viisasten kivi kuvitettu versio - Toto sai jo aiemmin syntymäpäivälahjaksi kaveriltaan toisen osan kuvitetusta painoksesta. Sitä luettiin sen verran hartaana, että ajattelin kerätä koko sarjan tai nyt ainakin muutaman ensimmäisen osan. 
  2. Pieni opas suureen elämään - Stephen Hawking 
  3. Erin Hunter: Väärätähden lupaus - Soturikissat rulettaa aina vaan 
  4. Jo Nesbo : Tohtori Proktor ja mahdollinen maailmanloppu - Pierupulveria ja 8v, tarvitseeko sanoa muuta ? 

Kuten huomaatte on tämä joulu ollut rentoakin rennompi perhejoulu. Ruokaa, ulkoilua (synkähköstä kelistä huolimatta), Netflixistä Witcheriä vähintään jakso per päivä ja tietysti kirjoja. Nyt viimeksi laitoin ruokaa jatkaen Miina Äkkijyrkkää. Suomeen diktaattori ja miehet nipistelemään  nännejä - noin vain hieman kärjistäen. En taida olla taiteilijan kanssa ihan kaikessa aivan samalla aallonpituudella.

Lisäksi päätin, että jokin "joulukirja" pitää lukea tuon ruokakirjan lisäksi. Mikä sopisikaan oivallisemmin kuin P.D.Jamesin lyhyiden tarinoiden kokoelma Kuolema joulupäivänä. Nautinnollista.


Torstai 26.12.2019 Tapaninpäivä

Tänään en oikein ole ehtinyt lukemaan. Olen leiponut ja touhunnut. Toki äänikirjaa kuunnellut jonkin verran siinä sivussa. Miina Äkkijyrkkää kauhistellessa aika kuluu. Nyt hän jo ilmoitti olevansa rakastunut Putiniin...

Eilen sain sentään P.D.Jamesin novellikokoelman loppuun.

Huomenna pitäisi alkaa sitten Välipäivien lukumaraton. Saa nähdä, miten käy. Olen nimittäin lähdössä lasten kanssa käymään isovanhemmilla. Taidan jatkaa samalla rennolla asenteella kuin joululomaa tähänkin saakka.


Paahdetun sävyistä valkosuklaata ja karpalokakkua


Lauantai 28.12.2019
Aloitin kuin aloitinkin Välipäivien lukumaratonin, vaikka Turun reissu lukusuoritusta mitä ilmeisimmin vähän häiritseekin. Maratoonaukseni edistymistä voi seurata täällä.

Onhan se tietty kiva tavata perhettä ja sukulaisia. Jotenkin vaan lapsuudenkoti nostaa toisinaan pintaan ajatuksia ja tuntemuksia, jotka eivät ole kantavia ja tervehdyttäviä. Tällä kertaa lähdin pois puolittaisessa shokkitilassa. Se on kumma, miten pari huomautusta saattavat viedä vuosien taakse ja palauttaa sen ajan mielentilan ja fyysisen pahoinvoinnin.

En tiedä, oliko hyvä ajatus lähteä ajamaan, mutta onneksi äänikirjalla saa tasattua. En pystynyt jäämäänkään. Miina Äkkijyrkän raivoisa tilitys sopi mielentilaan ja auttoi rauhoittumaan. Päästiin kotiin.

Näkymä uudesta Turun lempipaikastani 
Sunnuntai 29.12.2019 

Se on taas sunnuntai. Tämän viikon viimeinen päivä on mennyt lukiessa (viimeinen välipäivien lukumaratonpäivä), pyykkiä pestessä ja muuten vaan järjestäessä ja rentoutuessa.

Siskokin ilmaantui paikalle iltapäivällä, että ehditään huomenna "joululahjaspahan" - Olemme ja parina vuotena antaneet toisillemme saman lahjan ja menneet sitten yhdessä sitä "lunastamaan". Viimeksi käytiin jalkahoidossa, tänä vuonna on vuorossa hieronta + lounas.

Nyt vielä vähän kirjoja. Olen tänään käytännössä vuorotellut kahta dekkaria. Max Seeckin Uskollinen lukija alkoi jännästi ja Louise Pennyn Kuolema kiitospäivänä jatkaa verkkaista tahtiaan.




Viikolla loppuun luettuja :

Eppu Nuotio: Sakset tyynyn alla
Salome seikkailee tällä kertaa ompelijattaren kuvan taustaselvittelyissä. Se kun on pariinkin rintakehään saksilla kiinnitetty.

Teresa Välimäki/ Johanna Lindholm : Hyvää joulua
Aivan ihana jouluinen ruokakirja. Houkuttelevia ideoita täynnä.

Isabel Thomas (kirjoittanut)/Marianna Madriz (kuvitus), suomentanut Kirsikka Myllyrinne
Pieni opas suureen elämään - Stephen Hawking
Ilmeisen inspiroiva kertomus oikean elämän tiedemiehestä.

P.D.James: Kuolema joulupäivänä
Lyhyitä murhatarinoita vähän toisenlaisesta vinkkelistä. Oikein sopivaa joululomalukemista...

Lamppu Laamanen: Jumala ja erotiikka - Äkkijyrkkä
Melkoista mesoamista. En oikein tiedä, mitä taitelijasta lopulta ajattelen, mutta ainakin hän on vahvasti seurannut omaa tietään.

Kevin Kwan: Ökyrikkaat aasialaiset 
Viihdyttävää hömppää. Kaikkein eniten ehkä nautin kirjassa kuvatun rikkaiden uskomattoman elämäntavan ja ympäristön kummastelusta.


4 kommenttia:

  1. Minä olen toistaiseksi vain aloitellut uusia kirjoja, yhtään kirjaa en ole saanut vielä päätökseen tänä jouluna... dekkareista lähti eilen lukuun Ann Cleevesin uusin Jimmy Perez -dekkari Kuin tuhka tuuleen. Tuo P. D. Jameskin tuli napattua Elisa Kirjan hyvästä joulutarjouksesta, sekin houkuttelee. 😊 Kivan rentoa joulunviettoa teillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin jo loppuun tuon P.D.Jamesinkin - oli kyllä erinomaisen hyvin jouluun sopivaa luettavaa.
      Tämä joulu on kyllä ollut rentoakin rennompi - nyt pitäisi vähän ryhdistäytyä, kun huomenna lähdetään isovanhempia tervehtimään. Jotain pitäisi varmaan viemisiksi saada aikaiseksi...

      Poista
  2. Toto on saanut tosi kivoja kirjoja joululahjaksi. Meillä mies on paistanut kinkun ja syö itse sen. Minulle on lohta ja lohimedaljonkeja. En ole koskaan tykännyt kinkusta.

    Mukavaa Tapaninpäivää ja lukuiloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toton joulu on mennyt aika pitkälti viimeisen Harry Potterin parissa, mutta hieman sentään ehtinyt tarttumaan joululahjakirjoihinkin - ja miettimään urasuunnitelmia :-)

      Ihanaa ja kirjaisaa loppuvuotta!

      Poista