Sivut

6.8.2019

Täti nillittää - Langennut oli oikeasti aika tylsä

No nyt se on ihan varmaa. Minä olen ohi teini-iästä ja virallisesti astunut ikävien täti-ihmisten joukkoon. Viime aikoina on useampi teineille tarkoitettu kirja lähinnä ärsyttänyt - huolimatta yleisestä hypetyksestä. Nyt viimeisimpänä tämän kohtalon koki kovasti huomiota (ja elokuvaversion) saanut Langennut.

Lauren Kate : Langennut
Oma ostos Elisa Kirjasta

Sinänsä asetelmana langennut enkeli rakastumassa ihmistyttöön ja itseään syklisesti aikojen yli toistava rakkaustarina on varsin herkullinen. Yleensäkin enkelit maan päällä ja teinien jonkunlaisessa koulukodissa kuulostaa ihan lupaavalta kuviolta, mutta... mutta...

Ongelmana lienee juurikin tuo teinien osuus tarinassa. Juoni kyllä etenee, mutta lähinnä Lucen (teinisankaritar) huokailujen toiston kautta. Hän kun tuntee kummaa vetoa Danieliin (vaikka onhan Cam myös ihan namu) ja sitten soudetaan ja huovataan ja näytetään keskisormea ja vaklataan kirjaston arkistoista sukutarinaa ja... mainitsinko jo, että huokaillaan?

Siis ihan oikeasti. Kyllä minä sen verran muistan omastakin teini-iästäni, että elämä pyöri muissakin asioissa kuin vain jonkun miespuolisen koulukaverin ympärillä - oli tämä sitten kuinka söpö hyvänsä. Toki tiedostan myös sen, että näin iän myötä sitä on tainnut tulla vaativammaksi ympäristökuvausten, taustoituksen ja erityisesti henkilöhahmojen syventämisen osalta. Eikä juonen tuhdimpi kehittely sivuraiteineen ole pahitteeksi sekään. Itse asiassa olisin voinut lukea kirjan vähän pidenpänä, kunhan osa huokailuista olisi vaihdettu juoneen tai henkilöiden syventämiseen... Tarinan romanttisuus kyllä vetoaa keski-ikäiseen Minnaan samalla tavalla kuin vastaavat noin 30v sitten.

Ehkä tämä toimii paremmin sitten elokuvana. Sinänsähän tarina on romanttinen ja on tainnut vedota teineihin eri puolilla maailmaa suurella mittakaavalla siinä määrin, että elokuvallekin voi povata jonkunlaista menestystä. Minä taidan jättää väliin - ainakin siihen saakka, kunnes joku ikätovereistani hehkuttaa sitä jollain areenalla. Sitten voin mennä kokeilemaan kestääkö tädin romanttisuus enkeleitä valkokankaalla.

2 kommenttia:

  1. Voiko olla niin, että meidän teiniaika alkaa Minna olla ohi? Minä tykkäsin ennen katsella teinileffoja, mutta nyt ne tuntuvat usein kovin kliseisiltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kai se on myönnettävä, ettei enää ole ihan nuori. Sen verran tätiä olen itsestäni löytänyt viime aikoina... :-)

      Poista