Sivut

29.8.2019

Outoja kuvioita ja klassikkolainauksia

Maailma on täynnä kirjoja (ja elokuvia), joissa hyödynnetään jotain aikaisempaa menestysteosta tai klassikkoa. Bram Stokerin Dracula ja siinä vampyyrejä jahtaava tohtori van Helsing sekä tietysti kaikkien etsivien esikuva Sherlock Holmes lienevät kaikkein lainatuimpien joukossa. Joissakin onnistutaan luomaan jotain vähän uudenlaista ja viittaus on tarpeeksi kevyt, jotta sen sivuuttaa kuriositeettina ja tarinaa sävyttävänä elementtinä. Joissakin taas... no, tulee lähinnä olo klassikolla ratsastamisesta, mutta siitä lisää vähän myöhemmin.

Vivian Shaw: Strange Practice 
Vivian Shaw: Dreadful Company

Vivian Shawn versio tohtori van Helsingistä on tuore ja esikuvastaan poikkeava. Yhteistä on oikeastaan vain nimi, oppiarvo ja se, että ollaan tekemisissä vampyyrien kanssa. Kyseessä on nimittäin nuori nainen, joka toimii yliluonnollisten olentojen lääkärinä ja listaa muutaman vampyyrin parhaimpien ystäviensä joukkoon. Tässä kohtaa kontrasti esikuvaan on se mielenkiintoinen tekijä. Sitten siirrytään ihan omiin, nykyajan urbaanifantasian sfääreihin ja tehdään se varsin tyylikkäästi.

Tässä kohtaa herää tietysti kysymys siitä, miksi ihmeessä pitää edes klassikkoon viitata, mutta kaipa se tuo oman pienen kirpeän vivahteensa ja samalla ehkä viittauksen myös modernin ajan (näennäiseen?) kykyyn hyväksyä erilaisuutta menneisyyttä paremmin. Tiedä sitten... kukin tulkitkoon tavallaan.

Joka tapauksessa Strange Practice ja Dreadful Company ovat viihdyttäviä romaaneja, joissa ensimmäisessä Lontooseen ilmaantuu kummallinen joukko kaapupukuisia munkkeja, joiden ainoana elämäntehtävänä tuntuu olevan yliluonnollisten olentojen tai heidän kanssaan tekemisissä olevien tavallisten ihmisten eliminoiminen puhdistuksen nimissä. Tohtori van Helsing ystävineen ryhtyy tietysti taistelemaan ryhmittymää vastaan, varsinkin kun näiden puhdistushalu tuntuu liippaavan jo vähän liiankin läheltä.

Juoni on mukavan kiemurainen ja henkilöhahmot hauskasti melkein karikatyyrejä. On  paholaisen maan päälle päätynyt virkailija (demoni kuinkas muuten), kahdenkinlaisia vampyyrejä ja kaikenlaisia muitakin perinteistä tuttuja olentoja.

Toisessa osassa siirrytään Pariisiin konferenssiin, joka päättyy tohtorin kohdalta hivenen hankalalla tavalla, kun hänet kidnapataan ja suljetaan selliin Pariisin alla kiemurteleviin katakombeihin. Sitten taas seikkaillaan ja tavataan erilaisia hahmoja, harvemmin yksiselitteisesti hyviä tai pahoja, ja eksytään jopa Oopperan kummituksen reviirille. Viittaukset klassikoihin ovat kunnioittavia ja uskollisia esikuvilleen. Ne tuovat oman pienen vivahteensa sinänsä aika tyypilliseen urbaanifantasian edustajaan.

Tykkäsin molemmista osista ja niitä voi hyvillä  mielin suositella rentouttavaksi vapaa-ajanvietteeksi.


Leonard Goldberg: Sherlock Holmesin tytär 
Oma ostos Elisa Kirjasta 

No niin, sitten tämä toinen "lainaaja". Tämän kohdalla olen huomattavasti varauksellisempi. Toki Goldbergin Holmes joutuu vähän epäreiluun tilanteeseen, kun rinnan ekirjan tulin myös kuunnelleeksi Audiblen äänikirjaversiota alkuperäisen Sherlock Holmesin tarinoista (Stephen Fryn lukemana!). Mainittakoon siis selvyyden vuoksi, että klassikko on aina klassikko.

Huomaan myös vierastavani suoria lainauksia. Vähän samoin kuin "copycat"-kirjat Poirotista saavat vähän piikit pystyyn niskassani, myös tämän romaanin yritys tuoda Watson henkilöhahmoksi (vaikka kuinka sitten poikansa kertojaminän kuvaamana) ei nyt oikein tunnu onnistuvan. Muutenkin "sukupolvenvaihdos" tuntuu vähän keinotekoiselta.

Sinänsä dekkari on sarjaa "ihan ok" - ei mikään kovin kummoinen, mutta kyllä sen luki. Tosin ilman klassikkolinkitystä ei olisi tarinaakaan, sen verran keskeinen asetelma verisiteistä syntyy.

Myönnettäköön kuitenkin, että olen samaa mieltä siitä, millainen olisi Sherlock Holmesin ja Irene Adlerin tytär. Veitsenterävä äly hivenen Viktoriaanisen ajan harsoihin piiloutuneena. Parhaiten muistankin henkilöhahmot. Juoni ei nyt kertakaikkiaan tehnyt tarpeeksi isoa vaikutusta, että muistaisin yksityiskohtia näin pari kuukautta lukemisen jälkeen. Joku kuoli ja tapaus selvisi. Siinä se, lyhykäisyydessään.

Toki Sherlock Holmesin tytär kannattaa lukea kuriositeettina ja esikuvansa kunnianosoituksena, mutta en ole ihan varma tartunko sen jatko-osiin. Tosin sarja mitä ilmeisemmin petraa edetessään, ainakin mikäli on Goodreadsin tähtiä uskominen.

18 kommenttia:

  1. Vampyyri- ja etsivätarinat on lähellä sydäntä, mutta elokuvina tällä kertaa :)
    Ihanaa viikonloppua Minna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elokuvissakin on paljon klassikkomuunnelmia :-) Itse asiassa varmaan vielä enemmän kuin kirjoissa...
      Ihanaa viikonloppua!

      Poista
  2. Tuo Sherlock HOlmesin tytär-kirjan voisinkin lukea jos tulee vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan viihdyttävä, vaikkei mikään superhieno dekkari sinänsä.

      Poista
  3. En ole yhtään kiinnostunut vampyyreista. Kaikki yliluonnollinen jotenkin etoo.

    En jaksa oikein innostua Sherlockistakaan - saati hänen tyttärestään - vaikka muuten olenkin dekkarien suurkuluttaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi meidän kaikkien ei tarvitse pitää samoistai jutuista. Tiedän muutaman muunkin, jotka eivät vampyyreistä innostu.
      Nämä versioinnit ovat usein hankalia. Joukossa on muutama helmi, mutta yleisesti ottaen ovat lähinnä keskinkertaisia. Pitäisi varmaan lakata niitä lukemasta.

      Poista
  4. Sherlock Holmesin tytär kiinnosti minua aika lailla, kun se julkaistiin, mutta en kuitenkaan ole viitsinyt kokeilla kirjaa. Mielessä on superonnistunut New Sherlock -tv-versiointi, ja blogijuttujen perusteella tuntuu, että tämä tytär-versio ei kirjallisella puolella yllä lähellekään sitä. Poirot-sarjan uusia kirjoja olen kokeillut yhden kirjan verran (Suljettu arkku), mutta oli kyllä niin kamala tapaus, että hädin tuskin pystyin lukemaan sen loppuun. Versiointi on vaikea taitolaji.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuo Poirot oli kyllä aikamoinen rimanalitus ja jäi ensimmäiseen osaan minullakin (kumma kyllä, olen elokuvissa ja teatterissa Poirotin suhteen myös huomattavasti sallivampi huolimatta David Suchet-fanituksesta...)
      Tämä Sherlock Holmesin tytär ei kyllä varsinaisesti vakuuttanut sekään...

      Poista
  5. Nuo Vivian Shaw'n vampyyrikirjat vaikuttavat kiinnostavilta, vaikka minäkin hieman karsastan klassikoiden käyttämistä "pohjana". Mutta ilmeisesti Shaw tekee sen onnistuneesti. Vampyyrit ja yliluonnollinen kiinnostaa, mutta silti tulee aika vähän luettua niihin liittyvia kirjoja.

    Holmesin tytär sen sijaan ei kiinnostaa lainkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Shawn kirjat olivat referensseiltään mielenkiintoisia ja kuitenkin tarpeeksi erilaisia, ettei mennyt ihan matkimiseksi. Tuo Holmesin tytär taas...

      Poista
  6. Minä(kään) en vampyyreista ole kiinnostunut; toisaalta klassikoiden hyödyntäminen ON kiehtova ajatus. Joku sen osaa, toinen ei onnistu yhtä hyvin. Intertekstuaalisuuden löytäminen kirjoista on ylipäätään kivaa. Toisaalta on hyvä jos teos toimii ilman että niitä yhteyksiä on pakko löytää, eli ihan itsenäisestikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajatus on kiehtova, toteutus vaihtelee... :-)
      Minäkin tykkään ristiviittauksista ja niitä on kiva bongata, mutta eivät ne yksinään riitä

      Poista
  7. Shawin teoksista en ole koskaan kuullut, mutta heti kiinnostivat! Goldbergin räpellyksen luin, enkä edes tiedä miksi tuskailin loppuun asti, kun oli niin kökkö kokemus jo varhaisessa vaiheessa. Olisin pitänyt enemmän, jos mukana olisi ollut vain yhden aidon Holmes-seikkailun hahmon jälkeläinen, vaikkapa se Holmesin tytär sitten. Mutta kun kaikista oli tehty 2.0 versiot, homma oli hyvin epäuskottava jatkumoksi klassikoille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita englanninkielisiä tulee mulla vastaan Kobossa ja siskon lukulistoilta ja nämä olivat oikein mukava tuttavuus. Olen samaa mieltä tuosta Holmesin tyttärestä, liikaa jälkipolvea ja kopiointia...

      Poista
  8. Apua, nyt en keksi yhtään syytä tutustua Sherlockin tyttäreen tai noihin muihinkaan... Minuakin tökkii ja pahasti tökkiikin kaikki uudelleenlämmittelyt ja varioinnit, viimeisimpänä tv:ssä nähty mainos että Ghostbusters herätetään henkiin niin että kaikki hahmot ovatkin naisia. En tajua miksei voi vain tehdä uusia sarjoja ym vaan heittää kaikki ympäri ämpäri ja yrittää ratsastaa vanhan maineella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, jotenkin tuntuu, että on luovuus hukassa ja trendinä uudelleenlämmittely. Toi Ghostbusters ei edes ollut kovin hyvä. Ehkä vaan nykyaijan mediametelissä saa huomiota paremmin, jos jotenkin viittaa aikaisempiin menestyksiin...

      Poista
  9. Nuo vampyyritarinat kuulostivat virkistävän hauskoilta! Ei meikäläisen peruslukemistoa ollenkaan, mutta juuri siksi kiinnostavaa. Holmesin tyttären olen lukenut, mutta tähän hätään en muista, mitä pidin. Ehkä ihan positiivinen mielikuva kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovatkin sellaisia hötöjä välipaloja, mutta varsin virkistäviä sellaisia. Holmesin tytär oli sinänsä kirjana ihan keskitasoa, mutta hivenen ärsyttävä klassikkoesikuvaansa verrattuna.

      Poista