Griffiths alkuja

Viime aikoina olen sattunut lukemaan useampia kirjoja, joilla on ollut enemmän tai vähemmän häiritsevä vaikutus mielenrauhaani. Niiden lisäksi olen kuitenkin lukenut myös enemmän tai vähemmän viihdyttäviä kirjoja, esimerkiksi dekkareita.

Jostain kumman syystä olen vierastanut tunnettuja ja suositeltuja dekkarinimiä viime vuosien aikana. Ehkä kyseessä on dekkarimaailman vallannut julmuuksien ylenpalttisuus ja lapsiin kohdistuvien raakojen rikosten kuvailu. Siksi myös Elly Griffiths on jäänyt minulta paitsioon huolimatta hänen saamistaan suurista kehuista sekä blogeissa että muualla.

Nyt kuitenkin uskaltauduin aloittamaan hänen sodanjälkeiseen Englantiin sijoittuvan dekkarisarjansa, jossa taikurien maailma kohtaa tavallisen poliisityön. Yksi asia johti toiseen ja pian huomasin lukeneeni  myös kaksi Ruth Galloway-dekkaria ja myös pitäneeni niistä. Huolimatta niiden lapsiteemasta.


Elly Griffiths : Risteyskohdat, Januksen kivi, The Zig Zag Girl 
Omat ostokset Elisa Kirjasta ja Kobosta 

Ensimmäiseksi siis uskaltauduin lukemaan Griffithsin The Zig Zag Girl -dekkarin jostain blogista bongaamani jutun perusteella (en nyt kuollaksenikaan muista, minkä ja mistä). Dekkari osoittautuikin juuri niin tummanpuhuvaksi ja jännällä tavalla omituiseksi kuin blogiartikkelin perusteella kuvittelinkin. Pidin siitä yllättävän paljon.

Toisen maailmansodan aikana oli Englannissa yhteen paikkaan koottuina joukko taikureita, joiden tehtävänä oli rakentaa illuusioita vihollisen hämäämiseksi. Sodan jälkeen osa joukosta palaa lavoille, Edgar Stephensistä tulee poliisi. Sitten eräänä päivänä joku surmaa naisen jäljitellen kuuluisaa taikatemppua.

Tutkimukset viittaavat taikurien maailmaan ja Edgar seuraa johtolankoja tunnetun ja ihaillun taikuri Max Mephiston kanssa. Askel askeleelta he lähenevät murhaajaa, mutta samalla tämä jatkaa taikatemppujen kopiointia makaaberilla tavallaan.

Huomasin koukuttuvani vähän painajaismaiseen tunnelmaan. Toisinaan näen kirjat mielessäni kuin elokuvan ja tässä silmissäni kulki vanha mykkäfilmi, jonka seepiansävyiseen mustavalkoiseen maailmaan on retusoitu väripisteitä, kuten punaiset huulet, punaisena valuva veri, oranssinpunainen auringonlasku... Ei yhtään vihreää tai sinistä. Jännä juttu, tätä ei tapahdu kaikkien kirjojen kohdalla. Tosin assosiaatio on voinut saada alkunsa myös kirjan kansikuvasta, mutta se kyllä jatkui harvinaisen vahvana. Kansikuva lienee siis erittäin hyvin yhteensopiva itse tarinan tunnelman kanssa.

Pidin siis tarinasta, henkilöt olivat sopivan vinksahtaneita ja kuitenkin periaatteissaan yleviä. Murhaaja ei ehkä ollut se kaikkein yllättävin, mutta juonessa oli sopivasti kiemuroita.

The Zig Zag Girlin jälkeen uskaltauduin tarttumaan myös luututkimukseen erikoistuneesta arkeologista, Ruth Gallowaysta kertovaan kirjasarjaan. Kun taikureista luin englanniksi, on Ruth Gallowayn tapauksia suomennettu jo useampia.

Risteyskohdat ja Januksen kivi ovat dekkareina ihan ok. Samalla tavalla hivenen tummasävyinen maailma suomarskialueineen ja nousuvesivaaroineen on miellyttävällä tavalla vaarallinen dekkarin taustalle. Hivenen minua häiritsi kirjoissa lasten rooli uhreina, mutta se ei kuitenkaan ollut ihan niin osoittelevaa kuin alkuun pelkäsin, vaikka tosiaanakin sarjan molemmissa ensimmäisissä osissa on kyse lapsiin kohdistuvista rikoksista.

Hieman enemmän häiritseväksi koin Ruthin suhtautumisen omaan kroppaansa. Hän selvästi ei ole sinut tukevuutensa kanssa ja hämmästelin tarvetta korostaa sitä tarinassa. Jotenkin turhan stereotyyppistä ja ärsyttävää. Lisäksi arvasin kummassakin dekkarissa syyllisen, kun tarinaa oli vielä kolmasosa jäljellä. Se ei tosin estänyt lukemasta kirjoja loppuun saakka ihan hyvällä mielenkiinnolla. Ovathan ne sujuvasti kirjoitettuja ja kiemuroiltaan moitteettomasti eteneviä.

Risteyskohdat alkaa, kun marskimaalta löytyy arkeologisissa kaivauksissa lapsen luuranko, jota Ruth kutsutaan tutkimaan. Samaan aikaan seudulla katoaa jäljettömiin pieni tyttö samalla tavoin kuin toinen pikkutyttö jo vuosia sitten. Mystiset puurakenteet nousuvesialueella, historialliset uhraukset ja nykyaikana kadonneet lapset kuljettavat Ruthin ja tutkimuksia johtavan Etsivä Nelsonin seuraamaan ristikkäin ja kohdakkain vieviä johtolankoja.

Januksen kivi alkaa myös samanlaisesta asetelmasta. Rakennustyömaalla tehtävät kaivaukset tuovat esille pienen lapsen luurangon. Kun paikalla on aiemmin sijainnut lastenkoti, epäilykset suuntautuvat heti hyväksikäyttöön tai lasten pahoinpitelyyn. Ajoitukset eivät kuitenkaan täsmää ja vähitellen tarinasta löytyy useampiakin menehtyneitä pieniä tyttöjä, mutta vain yhden kohdalla on kyse rikoksesta ja sairaan mielen synnyttämästä kierosta yhdistelmästä historiaa ja nykyisyyttä.

Niin, ja totta kai myös Ruth joutuu vaaraan ja murhaajan kohteeksi - eri syystä kuin Risteyskohdissa, mutta kuitenkin. Onkohan tässä havaittavissa jonkinlainen kaava ?

Todennäköisesti tulen jatkamaan molempien sarjojen lukemista, vaikkakin Magic Men houkuttaa nyt arkelogeja enemmän. Viihdyin Griffithsin dekkarien parissa huolimatta joistakin lievää ärsytystä aiheuttaneista seikoista ja pidän erityisesti molempien sarjojen henkilögallerian monipuolisuudesta. Joukkoon mahtuu jos jonkinlaista tallustajaa.