Frau

Tämän kirjan luin jo kesällä, mutta jotenkin siitä kirjoittaminen on tuntunut erityisen vaikealta. En tiedä, miksi. Kyseessä on hyvin kirjoitettu teos. Ehkä sen sisältämä ajatus pahasta ja sen piiloutumisesta perheenäidin sisälle, ajatuksiin ja tekoihin vuosiksi ja vuosikymmeniksi tuntuu jotenkin liian karmealta. Voiko lapsiaan rakastava äiti toisaalta haluta valtaa toisen yli tappamiseen saakka ? Ilmeisesti voi.

Terhi Rannela: Frau 
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Kirjassa natsipäällikkö Richard Heydrichin vaimo on jo vanha nainen. Hän selvisi sodasta ja se jälkeisistä oikeudenkäynneistä, jatkoi elämäänsä kuin ei mitään olisi ollut, meni jopa uusiin naimisiin - suomalaisesti kiinnostavasti aikansa teatterimiehen Mauno Mannisen kanssa. Kuitenkin kyseessä oli natsi-ideologian täysin sisäistäneestä naisesta, joka mieheensä kohdistuneen attentaatin jälkeen päästi valloilleen kaiken julmuutensa ja tuhoamishalunsa koston tavoitteluun - vain koska voi.

Samalla hän oli lapsiaan rakastava äiti, jossa pojan kuolema särki jotain peruuttamattomasti. Miestään hän jumaloi niin, että näki tästä unia ja näkyjä vielä vuosikymmeniä tämän kuoleman jälkeen. Eikä tämä kuitenkaan ollut täydellinen, eikä natsismissa naisen roolikaan ollut hääppöinen. Kostokäskytkin piti saada kierrätettyä Hitlerin kautta sillä naisen sana ei käskijänä painanut.

Nykyajan naista ja varsinkin sellaista, joka saa kaikista -ismeistä ja ehdottomista ideologioista kirkkaanpunaisia näppylöitä keskelle otsaansa, tämä kaikki tuntuu täysin käsittämättömältä. Miten ihmeessä äiti ei voi nähdä muita ihmisiä toisten äitien lapsina? Toki kyseessä fiktio, mutta todellisuuteen perustuva. Eihän kirjailija ole voinut tietää, mitä toisen päässä on aikoinaan liikkunut, mutta pelottavalta tuntuu ainakin tämän kirjan tulkinta.

Tarinan tietysti tekevät vaikuttavammiksi myös Fraun itsensä rinnalla kulkevat kertomukset ihmisistä, joita hänen tekonsa tavalla tai toisella koskettavat. Päähenkilön kylmä suhtautuminen ihmisiin ja ihmisyyteen nousaa erityisen karmivana esiin, kun rinnalla seurataan lasten kasvua tai perheiden tuhoutumista.

Rannela on onnistunut teoksessaan, sillä sen jälkeen jää lievästi pahoinvoiva olo. Samalla joutuu miettimään, voiko huonosti ajatellessaan uhrien kohtaloa, miettiessään pahuuden piiloutumista vai siksi, että löytää itsestään verenhimoisen pyövelin, joka ei olisi suonut Fraulle pitkää ikää ja rauhallista vanhuutta.