Kalevanpoikien kronikka

Kevät on jo ihan hollilla ja ensimmäiset kukatkin bongattu. Eilen tuli ekaa kertaa hiki ulkona kävellessä. Illalla katselin ikkunasta poikia pihalla. Heillä olivat jalat vielä lumihangen jämissä, yllä teepaidat ja Kamado-grilli kuumana.

Keväästä huolimatta pistin tässä vielä yhtenä iltana kynttilät palamaan takkaan. Jos ei niinkään lämmön ja valon vuoksi, niin Sepon ahjon muistoksi. Ihan vaan kirjan tunnelmointiin.

JP Koskinen : Kalevanpoikien kronikka 
Luettavaksi kustantajalta 

Kun Väinö, Seppo ja Ahti lähtevät Miklagårdiin hoitamaan salaista tehtävää, pääsee nuori Väntti mukaan. Edessä on uusia seikkailuja ja lauluja menneistä taisteluista, petoksista ja vallan vaikutuksista. Väntti on Ahti Lemminkäisen poika, joka Väinölle kasvatiksi annettiin. Ei ole pojalla taipumusta isänsä kaltaiseksi soturiksi, mutta laulut sujuvat ja vanhat taiat painuvat mieleen.

Mytologia, historia ja Kalevalan henkilöhahmot menevät iloisesti sekaisin veijarimaisessa tarinassa, jota luki sujuvasti ja hyvillä mielin. Tyyli tuo mieleen vanhat kronikat ja Waltarin tiiliskivet, mutta ehkä hitusen modernimmalla ja tiivistetymmällä otteella. Samalla tavoin kuvastuu kuitenkin historia elävänä lukijan eteen. Maailmalla on noussut kuolleista uusi jumala, jonka soturien edessä vanhat karkotetaan korpien kätköihin. Vielä voimat kuitenkin vaikuttavat ihmisten eloon, niin kuin saa kokea Vänttikin. Toisinaan taas laitetaan henkien syyksi ihmisten teot ja rikokset jäävät piiloon pitkiksi ajoiksi.

Minä viihdyin Väntin kertomuksen parissa. Kyseessä ei ole Kalevalan toisinto, vaikka hahmot sinänsä tuttujat ovatkin. Hieman ehkä olisi pieni selkeyden lisäys auttanut välillä väsynyttä lukijaa - nyt hypättiin välillä tarinassa eteenpäin niin, että piti hetki miettiä, miten seikkailu taas kyseiseen suuntaan käännähtikään.

Parasta Kalevanpoikien kronikassa ovat hitusen karikatyyrimaiset henkilöhahmot. Väinö vanhana taikojana, joka poikia kaivatessaan ottaa ristinkin varuiksi kaulaansa ja Ahti aina sotaan valmiina ja huolettomana sotilaana, olivat selkeästi piirtyviä, mutta onneksi kuitenkin ensimmäisen vilkaisun jälkeen riitti vielä vähän syventymistä ja selvittelyä. Väntti on jonkinlainen antisankari, mutta kuitenkin selviytyjä, joka lopulta jää kirjaamaan tarinan muistiin.

Kalevanpoikien kronikka on jotenkin piristävän "miehinen" tarina. Sellainen suoraviivainen ja rehti kaikesta sisältämästään juonittelusta huolimatta, täynnä testosteronia ja uhoa, silti pinnan alla tunteikas.

JP Koskinen kertoili kirjastaan ja vähän muustakin mukavassa kirjaillassa, joka piristi yhtä alkuvuoden viikkoani. Siitä voit lukea täältä.