Kevyesti kipsissä

Mitä sitten tapahtuu, kun on niin uppoutunut kirjan lukemiseen, ettei näe edes lähestyvää autoa ? No, silloin jää auton alle ja jalka laitetaan kipsiin.

Onneksi minä olen ratkaissut tämän asian ottamalla äänikirjat käyttöön. Silmät vapautuvat tarkkailemaan ympäristöä, vaikka kieltämättä välillä olenkin niin kirjan tarinan lumoissa, etten välttämättä huomaa ihan kaikkea ympäristössä tapahtuvaa. Auton alle en sentään ole (toistaiseksi) jäänyt.

Äänikirjana minua viihdyttivät myös kipsijalkaisen Lotan mieskiemurat.

Veera Vaahtera : Kevyesti kipsissä 
Oma ostos Elisa Kirjasta 
äänikirjan lukijana Anni Kajos

Lotta siis lukee. Hän on vahtimestarina kirjastossa ja parasta töissä on mahdollisuus istua kopissa lukemassa sekä tietysti kaikkialla ympäröivät kirjat. Lotan sisko on sitä mieltä, että kirjat ovat osa ongelmaa ja mikäli Lotta ei pidä varaansa, hän jää kokonaan yksin kirjapinojen keskelle. Tulevaisuudenkuva, joka ei tunnu Lotasta yhtään hullummalta.

Sitten kipsijalkaisena kirjastossa könkkäävä Lotta tapaa hurmaavan nuoren miehen musiikkiosastolla ja joutuu siskonsa huijaamana sokkotreffeille kirjoista kirjoittavan toisen miehen kanssa. Hankaluuksiahan siitä seuraa, kun nostaa katseensa kirjasta ja tuijottaa kauniisiin silmiin.

Hihittelin Lotan tarinan aikana moneen kertaan. Kukapa kirjoja rakastava ei olisi koskaan kohdannut loppuunluettavien kirjojen pinon stressiä ? Lotalla oli tarjota siihen varmasti toimiva keino. Keskeneräiset kirjat reppuun, reppu selkään ja menoksi. Kummasti alkavat keskeneräiset kirjat kiinnostaa, kun olkapäät ja selkä särkevät. Tuollaista keinoa pitäisi varmaan kokeilla minunkin mutta minun kohdallani se lienee vähän tehottomampi. Aika moni keskeneräinen kun sattuu olemaan ekirja.

Pidän Veera Vaahteran tavasta koota kirjoihinsa henkilöhahmojen galleria, johon mahtuu mukaan monenlaista. Kirjanörtti nuorimies, introvertti päähenkilö, helläsydäminen ovimikko, tempperamenttinen ja tasapainoton taiteilija - hivenen karrikoidut ja liioitellen kuvatut ihmiset ovat kuitenkin todentuntuisia ja heistä pitää. Pieni kärjistäminen antaa pikanttia vivahdetta ja pitää mielenkiinnon yllä, kun se ei kuitenkaan mene överiksi. Sellaisiahan me oikeatkin ihmiset olemme, kunhan katsotaan vähän tarkemmin ja Vaahteran ote on herttaisen lempeä.

Tässä kirjassa on jotenkin peruspositiivinen vire, vaikka toki myös hankaluuksia koetaan niin ihmissuhteissa kuin vähän muuallakin. Mistäs sitä muuten tarinaa saisi ? Sujuva teksti vie mukanaan ja kuuntelun lopputuloksena on virkistynyt ja hyväntuulinen olo. Hyvin kirjoitetulle viihteelle on aina tilaa. Edellisestäkin lukemastani Vaahteran kirjasta tykkäsin ja nimenomaan äänikirjana. Taidanpa kuunnella loputkin, kun tulevat sopivasti vastaan ja mielentila vaatii hömppää.