Sivut

29.11.2017

Retroillaan uuniperunoilla

Minu piti tänään  mennä Finlandia-palkintojen jakotilaisuuteen, mutta sitten... no, arvannette viime aikojen valituksesta - työt... Kiukuspäissäni en siis kirjoita kirjoista mitään, vaikka olen pikkuisen jotain lukenutkin. Hätäpäissäni, kiireellä, illalla viimeiseksi ja silmät ristissä.  

Perunoista voisi kirjoittaa... 



Aina joskus sitä palaa ihan peruasioiden pariin. Enkä taida olla ainoa, sillä tämänkin reseptin bongasin Glorian ruoka ja viini -lehdestä. Itse asiassa katselin kyseistä lehteä heti sen ilmestyttyä, mutta tulin varsinaisesti ostaneeksi lehden vasta nyt marraskuussa, kun on taas sellainen osta 1 saat 2 -tarjous.

Uuniperunat ovat varsinaista retroruokaa, mutta ihan yhtä hyviä nyt kuin silloin hamassa nuoruudessa,


Kasvisversion tästä taas ihan vain jättämällä pekonin pois. Nyt täytteinä oli pekonin lisäksi :
pilkottua avokadoa
maissia purkista
herneenversoja leikattuna
punakaalia (loraus valkoviinietikkaa ja ripaus suolaa höysteenä)

Kastikkeeksi jugurttia, dijoninsinappia, hunajaa, suolaa ja pippuria

Perunoiksi ihanaa rosamundaa.


Uuniperunat 

Pese perunat hyvin ja pistele haarukalla. Asettele uunivuokaan suolapedille.

Laita uuniin 1-1,5h 200 asteeseen.

Viillä halki ja täytä. Nauti.

4 kommenttia:

  1. Just puhuttiin miehen kanssa uuniperunoista. Mies haaveilee sienitäytteestä :)

    VastaaPoista
  2. Oi, uuniperunoita! En ole tainnut edes tehdä noita omille muksuilleni. Asia täytyy korjata! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on niin helppojakin tehdä. Hyvin upposi muksuillekin.

      Poista