Lastenteatterin lisäksi Bloggariklubilla keskusteltiin lastenkirjallisuudesta ja erityisesti Peppi Pitkätossun uusista käännöksistä. Suomentaja Kristiina Rikman kävi kertomassa Astrid Lindgrenin syntymän 110-vuotisjuhlan kunniaksi tehdyistä uusista suomennoksista.
Ensimmäisenä mieleen nousee tietysti kysymys siitä,
miksi ihmeessä vanhat klassikot pitää suomentaa uudelleen ?
Syitä uuteen käännökseen on tietysti monia. Kieli muuttuu ajan kuluessa, eikä aiempina vuosina sujuvalta kuulostanut teksti välttämättä tavoita nuorempaa lukijakuntaa. Lisäksi sanojen merkitykset muuttuvat, tai ainakin niiden arvotukset ja niiden aiheuttamat mielikuvat ja reaktiot. Erityisesti jälkimmäinen aiheutti vähän keskusteluakin.
Pepin kielletyt sanat
Pepistähän me kaikki muistamme hänen isänsä ? Etelämeren neekerien saaren kuninkaan? No, nykyään hänen tiettelinsä ei tietenkään voi enää olla sama. Se on elänyt Hottentottien kuninkaasta nykyiseen Etelämeren kuninkaaseen.
Onko tunnelma ja tuntu termeissä sama ? Siitä voidaan olla montaa mieltä, mutta kaikki me ymmärtänemme sanamuutoksen taustan. Mikä ei alkuperäisenä ilmestymisaikana ollut mitenkään ihmeellistä, on vuosikymmenten varrella muuttunut kielletyksi.
Monet viime vuosisadan alkupuoliskon kirjoista sisältävät nykyarvoille kestämättömiä asenteita ja sanoja (ajatelkaa nyt vaikka Tinttejä). On ymmärrettävää, että erityisesti lapsille suunnatut kirjat halutaan muuttaa lukijoidensa ajan arvojen mukaisiksi, mutta menetetäänkö samalla ehkä jotain historianymmärryksen kannalta tärkeää? En ole ihan varma, onko paras ratkaisu tekstien siistiminen vai pitäisikö mieluummin aiheesta herättää keskustelua myös lasten kanssa? He kun eivät ole tyhmiä ja usein sanojen suhteenkin reagoivat aikuisia huomattavasti tarkemmin.
Samoin jäin miettimään sitä, miten sanojen merkitykset ja arvotukset oikein muuttuvat. Joku / jotkut päättävät jossain tarkoittaa sanalla jotain pahaa - tai toinen väestönosa päättää loukkaantua jonkin tietyn termin käytöstä. Vähitellen sana saa "huonon maineen" ja kieltä korrektisti (yleisesti ottaen) käyttävät ihmisetkin alkavat sitä välttämään tai pelkäävät uuden tarkoituksen aiheuttamia väärinkäsityksiä.
Onhan näitä esimerkkejä. Juuri tässä yhtenä päivänä juttelimme lasten kanssa, miten Retu ei tietyissä koulupiireissä enää olekaan Retu Kivinen... tai miten Yrjö muuttui jotenkin ikäväksi assosiaatioiltaan (minun isoisäni oli Yrjö). Nuoret ovat luovia sanamerkityksiä luodessaan ja muuttaessaan ja suurin piirtein joka koululla on omat termistönsä, joista osa sitten päätyy laajempaankin käyttöön.
Mitä jos?
Mieleeni juolahti voisiko sanan merkitystä kääntää myös toisinpäin? Mitä jos ihmiset päättäisivät, että nyt pahoina pidetyt sanat ovatkin kohteliaisuuksia? Voisiko tuota tehdä tietoisesti? Paljonko ihmisiä pitäisi saada mukaan, jotta merkitys muuttuisi? En tiedä, pystyisikö tuota tekemään tietoisesti, vai onko sanojen suunta aina vain negatiiviseen (ja mitä se taas kertonee ihmiskunnasta?).
Toisinaan tuntuu, että tietyillä sanoilla on jo liian vahva merkitys ja poliittinen korrektius kahlehtivaa ja välillä vähän ylilyönteihin taipuvaa. Sellainen käväisi mielessä, kun luin artikkelia asiakkaan tekemästä valituksesta sillä perustella, että kirjastossa luettiin Peppiä - juurikin noiden tiettyjen sanojen takia. Eikö olisi kannattanut ennemminkin mennä kysymään, keskustellaanko aiheesta ja miksi sanat eivät ehkä sovi lasten suuhun nykypäivänä? Sanojen voima on minusta nille antamissamme tulkinnoissa ja niiden käytön takana olevassa tarkoituksessa, ei kirjainyhdistelmässä itsessään.
Uusien sukupolvien Peppi
Onneksi Pepissä on kielellä ilottelua edelleenkin. Peppi on myös edelleen riemastuttavan omanlaisensa reipas oman tiensä kulkija, vaikka toki hahmona myös hieman haikea. Onhan pieni tyttö selviytymässä maailmassa yksinään vähän surullinenkin hahmo, kuten Kristiina Rikman meille kertoi Peppiä tulkitsevansa.
Kaksi ensimmäistä osaa ovat jo ilmestyneet ja kolmaskin on tulossa keväällä. Kokeneella kääntäjällä ei kauan nokka tuhise käännösten parissa. On oikeastaan aika kiehtovaa miettiä, miten suomentaja kykenee vaihtamaan tyyliä Alice Munrosta, Donna Leonista ja Charles Bukowskista John Irvingiin ja Astrid Lindgreniin. Luulisi olevan vaikeaa löytää tunnelma ja kielen poljento, mutta tottahan ammattilainen siitä selviää.
Joka tapauksessa Pepin tie uusien sukupolvien sydämeen lienee turvattu. Taidan kokeilla uppoaako meillä kuopukseen. Tällä kertaa haen kirjan kirjastosta, sillä Kristiina Rikman mainitsi jotain, jota en ole tullut aikaisemmin ajatelleeksi. Suomentaja saa myytävistä kirjoista kertapalkkion, mutta kirjaston kirjoista käytön mukaan. Mitä enemmän lainataan, sitä varmemmin saamme siis nauttia laadukkaista käännöksistä tulevaisuudessakin (?).
Tuota olinkin miettinyt joskus, että saavatko myös suomentajat kirjastokorvauksia eikä vain originaalikirjailijat.
VastaaPoistaSanastosta, ymmärrän kyllä hyvin että ainakin lastenkulttuurissa on yleensä käytännöllisempää muokata sanasto vastaamaan modernia käyttöä, koska lapsille historiallinen konteksti kuitenkin on vähemmän merkityksellinen ja ei joka lapsella ole mahdollisuutta joka kerta keskustella sanojen konteksteista aina kun tarttuu Peppiin tai Tinttiin tms.
Vaikka samalla arvostankin että vähän kasvaneen lukijan on mahdollista tutustua monenlaisiin kulttuurituotteisiin, ihan jopa oman aikansa dokumentteihin jollaisena mm. Tintti Afrikassa on erinomainen.
(ilmeisesti Lindgren itsekin oli vanhemmalla iällä ollut sitä mieltä että jos olisi kirjoittanut Pepit nyt, ei olisi laittanut niihin neekerikuningasta...)
Sanastoa muuttuu kyllä myös neutraalimmaksi. Aika monen taidesuuntauksen nimi on ollut alun perin vähättelevä tai pilkkanimi impressionismista heavy metaliin, ja esim. Shakespearen näytelmissä viljellään rivoja sanaleikkejä joita ei nykylukija sellaisiksi tunnistaisi kuin asiantuntijoiden selityksistä kun kaksoismerkitys on kadonnut ajan saatossa (ja Downton Abbeyn ohella olen katsellut vanhempia suomalaisia elokuvia joissa täti saa slaagin kun räväkkä nuori neiti sanoo "hemmetti").
Totta, kieli muuttuu ja toki lapsille halutaan lukea kirjoja, joissa heille opetetaan mielellään kauniita termejä eikä haukkuvia.
PoistaToisaalta jäin kuitenkin miettimään sitä, miten sanojen merkitys myös saattaa vahvistua, jos niitä tietoisesti koko ajan vältellään kaikessa. Annetaan ikään kuin voimaa sille haukkumiselle. Siksi ryhdyin miettimään, voisiko merkitystä jotenkin muuttaa käänteiseksi.
Minä en olekaan lukenut uudelleen suomennettua Peppiä. Vanhaa Peppi kirjaa luin töissä ja itse vaan muutin muutaman sanan, esim Pepin isä oli saaren lasten kanssa ja saaren kuningas.
VastaaPoistaTuo on kätevä ratkaisu (eikä vaadi erillistä suomennosta) :-)
PoistaSanojen ja sisällön kanssa voi olla ongelmia nykypäivänä, mutta muuten en ihan ymmärrä sitä, että vanhat kirjat pitää kääntää uudestaan vanhanaikaisen tekstin takia. Eihän kukaan kirjoita alkuperäisteoksiakaan uudestaan sen takia? (Pahoja sanoja on varmaan poistettu ja jopa kuvia piirretty uudestaan kuten tanskalaisen Rasmus-strutsin tapauksessa, mikä taisi kyllä mennä tietyllä tapaa huonompaan ja stereotyyppisempään suuntaan.) Mutta en muista että itseä olisi koskaan häirinnyt liian vanhanaikainen teksti, päin vastoin se tuntuu kuuluvan kirjoihin. Ja luulisi että erilaisten tekstien lukemisesta olisi myös hyötyä?
VastaaPoistaTuota sanavaraston kapenemista mietin minäkin (siis en tarkoita, että haukkumasanoja pitäisi oppia). Esim. erilaiset vanhat sanat kuten nyt vaikka sukkanauha tai mikä sen sukkia ylhäällä pitävän klipsun nimi onkaan (en muista) on kai muutettu myös, jotta lapset "ymmärtävät".
PoistaSamalla niitä kyllä siivotaan myös sanastosta aika tehokkaasti pois. Kontekstista kuitenkin usein voisi ymmärtää.
Minäkin muistan pohtineeni lapsena laulun sanoja "sukat on sillä makkaralla" ja miettineeni, miten ihmeessä. Päädyin kyllä ihan oikeanlaiseen ratkaisuun. Näin totesin, kun sitten vähän vanhempana ymmärsin, etteivät sukkahousut olekaan niin kovin vanha keksintö. Lapset eivät ole tyhmiä.
Hyvää ja aiheellista pohdintaa! Omasta mielestäni halventavien sanojen käyttäminen ei ole kuitenkaan historiallisen ymmärryksenkään kannalta perusteltavaa, koska siihen liittyy niin vahvoja valta-asetelmia ja alistamista, että en koe tässä yhteydessä tarpeelliseksi voivani keskustella lasten kanssa siitä, miksi luen kirjasta toisen ihonväriä halventavan sanan, mutta lapset eivät sitä omassa arjessaan kuitenkaan saa käyttää.
VastaaPoistaItse esikoulunopettajana koen, että käyttämäni ja lukemani sanaston tulee olla sen mukaista, että sen takana voin seistä, eikä se saa asettaa meistä ketään eri arvoiseen asiaan. Historiamme tuntemus tulee lapsille kyllä ajallaan, mutta satujen maailma ei ole se, jonka tulee minusta tuoda vanhoja asenteita lasten eteen. :)
Ja tosiaan tuo ajatuksesi sanojen suunnan kääntämisestä on hurjan mielenkiintoinen! Sitähän on pyritty tekemään esimerkiksi lihavuuskeskustelussa jo jonkin aikaa, vuosia sitten More To Love -pluskokobloginkin ajatus oli neutralisoida tiettyjä ylipainoon liittyviä sanoja, en tosin tiedä miten kauas käytäntöön se ulottui. Itse taas kokisin, että esimerkiksi suvaitsevaisesta väännetty haukkumasana "suvakki" olisi mieletöntä saada "takaisin", näyttää, että mielelläni olen, ei minua voi haukkua siitä, että suvaitsen. Rodullistettuihin ihmisiin kohdistettuina nämä sanat ovat tosin eri asia, kun taustalla on niinkin karmeita asioita kun koko orjuushistoria, voi olla että jotkin sanat ovat vain jo niin kauan ihmisryhmiä halventaneet, että niiden käytöstä on ihan vain syytä suoraan luopua.
Luulen tosiaan, että sanojen suunnan kääntäminen vaatisi jonkinlaista kollektiivista kansanliikettä, joka kuitenkin tietysti saisi vastustajia ja niin sitä taas mentäisiin samaa kehää. Ihmisten on jotenkin helpompi vahistaa negatiivista kuin positiivst. Välillä mietin, onko se jokin ihmisrotuun sisäänrakennettu piirre.
PoistaTämä on jotenkin todella hankala asia, josta en ole vielä onnistunut muodostamaan täysin mielipidettäni. Peppi-kirjoissa nämä muutetut sanat eivät ole aivan niin keskeisiä, että niiden muuttaminen jotenkin tärvelisi tarinaa, joten ehkä siistiminen on ihan paikoillaan. Ihannetapauksessa kielestä toki keskusteltaisiin lapsen kanssa, mutta saattaahan lapsi lukea tekstiä itsenäisesti, jolloin vanhojen sanojen uudet merkitykset ja historiallinen painolasti jäävät helposti unholaan.
VastaaPoistaEi tosiaankaan helppo juttu, enkä minäkään oikein tiedä, mitä mieltä aiheesta lopulta olen. Tapani mukaan varmaan analysoin asian puhki, enkä päädy mihinkään lopputulokseen.
PoistaLuulen, että sanojen merkitys on myös aika yksilöllistä ja riippuu ihmisen omista kokemuksista ja ympäristöstä. Esim. minä elin aika vanhaksi ennen kuin tajusin mitenkään liittää neekeri-sanaan negatiivista sävyä. Minulle se vain yksinkertaisesti tarkoitti tummaihoista ihmistä - toki tiesin orjuudesta ja sitä kauhistelin asiaankuuluvasti, mutta se ei suoraan yhdistynyt minulla tähän nimenomaiseen sanaan.
Lakupekka oli aika suoraan rinnasteinen Elovena-tyttöön - ero oli ulkonäössä, ei arvostuksessa.
Toki ymmärrän sanan nykykontekstin ja mihin sitä liian usein käytetään, enkä itsekään sitä käytä juuri sen saaman negatiivisen sävyn vuoksi. (Enkä kyllä muutenkaan puhu ihmisistä värin mukaan, enemmänkin nimillä tai ammatin/tittelin tai sitten tapaamiskontekstin mukaisesti).
Tämä mahdollisuus erilaiseen tulkintaan kai minut juuri sai miettimään, voisiko kovasti negatiivisia sanoja saada yksinkertaisesti käännettyä eri merkitykselle, mutta ehkä se on liian vaikeaa.
Oi Peppi kirjat ovat niin ihania varsinkin juuri nuo vanhat. Ihan omia lapsuuden suosikkeja. Voi kun löytäisi niitä vielä jostain itselle.
VastaaPoistaMinusta on kuitenkin turhaa osa rajoituksista tekstin osalta. Tietysti osaa tekstistä on hyvä rajoittaa, mutta ei nyt sentään kaikkea.
Sanni
sannibeauty.blogspot.fi
Ei kai tuossakaan sentään kaikkea ole rajoitettu, mutta tiettyjä osioita. Ja ainahan kielen "uudistamisessa" myös menetetään jotain, jollei muuta niin tunnelmaa.
Poista