Sivut

5.11.2017

Mutakakkua muts... ei kun muksuille



No ei meillä kyllä ole lupa käyttää m-sanaa äidistä. Siellä, mistä minä olen kotoisin, sillä oli minun nuoruudessani ennemminkin vähän sellainen halveeraava sävy. Mutsiksi äitiään kutsuivat vain vastaan kapinoivat uhossaan. Tiedän sanan toisilla alueilla (tai toisina aikoina) kuuluvan normisanastoon, mutta minä olen äiti ja sillä hyvä. Tuossa otsikossa se vaan rimmasi. 

Tämä artikkeli on itse asiassa ollut aluillaan jo kolmisen viikkoa. Niin kauan minun on mieleni tehnyt mutaista suklaata. Nyt vasta sain aikaiseksi. Kerätessä voimia sunnuntai-iltana arjen alkuun, on tämä tahmea herkku ihan paikallaan. Taitaa meistä olla itse kullakin kiireinen ja työntäyteinen viikko edessä. 


Mukavia viimeisiä sunnuntaihetkiä kaikille! tai sitten energistä arjenkulkua - milloin nyt satutte tätä lukemaan. 

Suklainen mutakakku 

Laita ensimmäiseksi uuni lämpiämään 200 asteeseen ja vuoraa irtopohjavuoan pohja (halkaisija 26cm) leivinpaperilla, reunat voidellaan tai sitten voit vuorata koko vuoan leivinpaperilla, jolloin reunoihin jää jonkin verran taitosjälkiä, mutta makuahan tuo ei haittaa sitten tippaakaan. 

200g tummaa suklaata (Valrhona Manjari)
200g voita

Sulatetaan yhteen ja annetaan jäähtyä suurin piirtein kädenlämpöiseksi

4 kananmunaa
2dl sokeria

Vatkataan tuhdiksi vaahdoksi, johon sitten varovasti sekoitetaan voi-suklaaseos.

2,5dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta

Sekoitetaan ja sihdataan taikinakulhoon. Nostellaan tasaisesti taikina sekaisin ja kaadetaan kakkuvuokaan.

Paistetaan kakkua 10min uunissa ja ripotellaan sitten nopeasti päälle valkosuklaahippuja. Laitetaan takaisin uuniin 5-6minuutiksi.

Nostetaan kakku uunista. Odotetaan pari minuuttia ja otetaan pois vuoasta.

Vatkataan Vispi-vaahtoa tai kermavaahtoa. Maustetaan runsaalla vaniljalla. 


Tarjoillaan haaleana ja nautiskellaan hyvässä seurassa tai rauhassa yksinään. 

12 kommenttia:

  1. Onneksi luen tämän niin myöhään etten enää edes yritä leipoa tätä. Vaikka mieli tekisi;)

    VastaaPoista
  2. Tämä olisi juuri nyt niin täydellinen maanantai-iltapäivän kaffihetkeen - mitä tummempaa suklaata, sitä parempaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oi kyllä, tummaakin tummempaa niin hyvin menee. Sinänsä hupaisaa, etten pidä tummasta maistelusuklaana, mutta leivonaisissa se on ihan ehdoton.

      Poista
  3. Mutakakku on niin ihanaa. Pitäisikin tehdä sitä taas pitkästä aikaa. Minäkään en ole mutsi vaan äiti, en toimi mutsi sanalla ollenkaan :)

    VastaaPoista
  4. Mäkään en halua olla mutsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukapas sitä...? No, jossain suunnalla se ilmeisesti on ihan normitermi, muttei meillä.

      Poista
  5. Oi, tuo herkku menisi yksinään mulle:) Miten mutakakut voikin olla niin hyviä? Ilmeisesti se rasva ja suklaa ;)

    VastaaPoista
  6. Nam, mutakakku on syntisen hyvää herkkua:)

    VastaaPoista