Kissoja siellä ja kissoja täällä eli Väärän kissan päivä

Mistähän se johtuu, että asiat tulevat aina vastaan sarjoissa? Nytkin olen lukemassa Islannista (Islantilainen voittaa aina), lehdessä tuli vastaan islantilaista ruokaa ja lisäksi töissä valmistelen projektia, joka tullaan tekemään Reykjavikissa. Toinen viime aikojen teema on ollut kissa - varsinkin kirjoissa. Luin Osuuskumman Varjoisilta kujilta (pelkkiä kissatarinoita), viimeksi lukemaani fantasiakirjaan ilmestyivät ihmiskissat (ihmissusien lisäksi) ja Pasi Ilmari Jääskeläisenkin viimeisin romaani vilisi kissoja.

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Väärän kissan päivä 
Luettavaksi ja blogattavaksi kustantajalta 

Kaarna kutsutaan kuolevan äitinsä luokse hoitokotiin. Perille päästyään hän huomaa olevansa myöhässä ja ryhtyy äitinsä kuolinvuoteen vierellä pohtimaan elämäänsä ja sen salaisuuksia. Juostessaan muistojen viitoittamaa polkua kaupungilla kilpaa kellon kanssa, hän huomaa asioiden ja ihmisten lopulta olevan jotain muuta kuin oli koko ikänsä uskonut - ja miksi ihmeessä koko kaupunki tuntuu olevan täynnä noita omituisia kissoja?

"Tik,tak, kiiruhda! Aika kuluu kaikilta!"

Aahh... tämä oli taas taattua Jääskeläistä. Kiemurtelevaa ja ärsyttävän vaivihkaa maagisen realismin puolelle keikahtavaa, miltei salapoliisitarinamaista kieputusta. Nautin tarinasta suunnattomasti. Se oli juuri sopivan arvaamaton ja kiemurteleva, pysyen kuitenkin tarpeeksi absurdin tällä puolen, jotta kirjaa voi lukea kertomuksena eikä unikuvauksena, vaikka tiesihän sen jo Shakespearekin:

"We are such stuff, as dreams are made on; and our little life is rounded with sleep..." (The Tempest)

Ihan kauheasti en Väärän kissan päivän tarinasta halua tässä edes kirjoittaa, sillä kirjan ensimmäisen lukukerran viehätys perustuu juuri arvaamattomuuteen. Se tuo riemastuksen hetkiä, kun tajuaa tulleensa (melkein) huijatuksi. Joitain asioita arvasin, joissain minua vietiin kuin pässiä narussa. Kirja myös kestänee toisenkin lukukerran, sillä uskon tarinan piilottelevan vielä montaa yksityiskohtaa ja linkkiä, joita en ensimmäisellä lukukerralla tullut huomanneeksi.

Jääskeläinen on taas parhaimmillaan ja löysin kirjaa lukiessani saman tunnelman ja viehätyksen kuin kohdallani saivat aikaan Lumikko ja yhdeksän muuta sekä Harjukaupungin salakäytävät, joista kumpaankin ihastuin täysin varauksettomasti (hehkutusta ja mutinaa täällä) Viimeisin romaani eli Sielut kulkevat sateessa aiheutti tuota mutinaa. Siihen en jotenkin oikein päässyt millään mukaan.

Väärän kissan päivä on samalla tavalla "leijuva" kuin kaksi ensimmäistä Jääskeläisen romaania, mutta samalla se on jotenkin kypsempi ja huolitellumpi. Tarinan kaaret lomittuvat juuri oikeissa kohdissa, lukija säpsähtää ja huomaa oivaltaneensa jotain.

Tämä kirja on maailmanluokan romaani, jonka soisi saavan huomiota laajemmaltikin. Olen aiemminkin verrannut Jääskeläistä Murakamiin - tämä romaani vain vahvisti mielikuvaani. Molemmat ovat suuria suosikkejani vuosien varrelta ja saavat minut samanlaiseen haltioituneeseen lukufiilikseen.