Vauhtisokeus vs. hengityksen tasaaminen
Vauhdikkaat fantasiat, kuten vaikka Ilona Andrewsin Kate Daniels ja The Innkeeper Chronicles -sarjat hengästyttävät lukijan juonenkäänteillään ja siinä hötäkässä sitten tippuvat matkasta kaikenmaailman huolenaiheet ja pohdittavat asiat. Syke ei laske, mutta mieli kieputetaan tyhjiöön, johon eivät mahdu kuin vampyyrit ja ihmissudet ja muut oudot otukset.
Klassikot taas ovat kuin vajottava höyhenpatja (ainakin Proust). Kirjaa lukiessa vajoaa hitaasti kielen syövereihin. Hengitys tasaantuu, sydämenlyönnit hidastuvat. Sitä vain keinuu kauniin kielen mukana ja unohtaa todellisen maailman haasteet ja haihatukset. Itse asiassa vähän vaikeampaa ja keskittymistä vaativaa klassikkoa lukiessa mieli lepää täydellisemmin kuin vauhdin pyörteissä. Toki samaan voi päästä nykykirjallisuudellakin, mutta jotenkin vanha, vähän koukeroinen kieli tekee tuon minulle paremmin.
Metodin paremmuus riippuu tilanteesta. Hetken hengähdyksen saa fantasian vauhdissa helpommin. Keino sopii käyttöön kiireisen päivän tauolla tai kun pitää saada työajatukset pois kieppumasta. Klassikkoon tarttuminen sopii viikonlopun tai lomanaloituksen irtautumiseen. Silloin kun oikeasti ehtii hetkeksi keskittymään. Liian lyhyissä pätkissä klassikko voi stressata lisää, kun siihen ei oikein ehdi päästä sisälle. Silloin voi mahtavakin kirja tuntua vain vaikealta.
Mitäs tuumitte? Mikä teillä toimii?
p.s. klassikoita kokeiltavaksi löytyy pitkä rivi Kirjabloggaajien klassikkohaasteista. Viimeisintä isännöi Tekstiluola. Fantasiaa taas, no, klikkaa vaikka tähän. Lista jatkuu tosi pitkänä, kunhan painaa "vanhemmat tekstit" aina lopussa. Jonkun verran on tullut näköjään fantasiaa lueskeltua vuosien varrella.
Minä en fantasiaa lue paljonkaan mutta kun kaipaan vauhtia ja ajatusten nollaamista, vähän räväkämpi dekkari tai jännäri on oiva valinta. Ne toimivat mulla ylipäätään paremmin kuin hitaat klassikot, joita en oikein jaksa lukea koskaan. Koukeroinen kieli ja "tapahtumattomuus" vaativat sellaista keskittymistä, etten sitä hallitse. Pitäisi tietysti harjoitella enemmän. Mutta toisaalta, rentoudun melkein minkä tahansa kirjan parissa, joten ei valittamista :)
VastaaPoistaLukeminenhan rentouttaa aina (paitsi ammattikirjallisuuden ja siksi kai sitä välttelenkin viimeiseen saakka) Klassikot vaativat mielentilan :-)
PoistaMinäkin olen huomannut vauhdikkaat fantasiakirjat mainioiksi irrottautumiskeinoksi. Niihin pystyn yleensä keskittymään, vaikka sitä keskittymiskykyä olisi juuri silloin muuten vähänlaisesti. :) Vampyyrifantasiaa tosin tulee luettua äärimmäisen harvoin, jos ollenkaan. En ole näitä verenimijöitä oikein kokenut omakseni. :)
VastaaPoistaMinä taas ihan tykkään vampyyreista. Draculasta se alkoi aikoinaan...
PoistaFantasiassa on tosiaan jotain tarpeeksi lennokasta, että pääsee arjesta eroon.
Minulla vaihtelee, millainen kirja milloinkin rentouttaa. Tällä hetkellä lasten- ja nuortenkirjat ovat toimineet inspiroivina. Mutta kyllä sinne muutama poikkeuskin on eksynyt kuten yksi klassikko.
VastaaPoistaHauskaa, että pidät fantasiaa vauhdikkaana. Minulle tulee ensimmäisenä mieleen moniosaiset tiiliskivet, joissa pääosassa on pitkä vaellus :) Sitten vasta muistan nämä vauhdikkaammat nykykirjat.
Hih, Tolkienin teokset menevät tosiaankin sinne klassikko-osastolle...
PoistaMinä en lue paljonkaan fantasiaa. Silloin kun on kiire ja/tai stressiä, luen yleensä dekkarin. Niistä monet ovat niin nopealukuisia, että kirjan saa luetuksi muutamassa tunnissa. Klassikoita luen paljon, mutta niihin tarvitsen rauhaa.
VastaaPoistaMinäkin rentouduin ennen dekkarien parissa ja vieläkin aina välillä. Tuntuu vaan tulevan uusissa liikaa väkivaltaa vastaan ja se puolestaan vain stressaa minua lisää.
PoistaAlkukesästä pääsin työvuoden stressistä ja pienimuotoisesta lukujumista eroon viihdyttävällä ja vetävällä dekkarikirjallisuudella, ja koinkin sen parissa pitkästä aikaa todellisen ahmintavaihteen: luin vajaassa viikossa yli tuhat sivua noin vain. Sen jälkeen ei tosin ole tehnyt mieli dekkareihin tarttua, mutta se auttoi lääkkeeksi silloin. ;)
VastaaPoistaNyt on meneillään yksi tiiliskivi, joka on selvästi kärsinyt pätkittäisestä lukemisesta. Keskittyminen vain tuntuu jotenkin haastavalta, sellainen mielentila täytyy ihan erikseen itselleen luoda. Toisaalta hyvä niin, senkin taidon harjoittelu on tärkeää.
Tiiliskivet tosiaan usein vaativat todellisen keskittymisen tai ainakin niistä saa irti enemmän sillä tavalla.
PoistaMielenkiintoinen kirjoitus ja aihe on läheinen ja omakohtainen, koska valitsen lukemiseni pitkälti juuri vallitsevien j alati vaihtuvien mielialojeni ja olotilojeni mukaan. Tykkään pääasiassa ns. hitaasta kirjallisuudesta (genrellä ei sinänsä väliä), jossa saa ajatella ja tulkita lukemaansa.
VastaaPoistaAina en kuitenkaan jaksa ajatella ja kaipaan nimenomaan pakoa kaikenlaisista ajatuksista (joskus tuntuu, että pää käy ylikierroksilla). Silloinkaan en oikeastaan kaipaa sivuntäydeltä äksöniä, vaan hitautta saa olla. Mutta silloin kaipaa erilaista hitautta eli sellaista, että voin vain lukea ja ottaa vastaan se mitä annetaan kummempia tulkitsematta. Monet dekkarit toimivat tällaiseen oloon.
Eräs ikävä asia tapahtui jokunen aika sitten (ei mitään vakavaa) ja tuli suuri tarve saada ajatukset muualle ja lepoon. Silloin otin lukuun Jo Nesbon Punarinnan ja se ajoi asiansa hienosti: sai vain ottaa tekstin vastaan, mutta ei tarvinnut liikaa itse ajatella.
Nyt luen Muumipapan urotöitä (joka ei tosin kiinnostanut pätkääkään, mutta se on "satavuotiskirjani" ja deadline lähestyy, joten oli pakko). Mutta se veikin mukanaan ja keinuttaa ihanasti eteenpäin <3
On totta, että mieliala vaikuttaa hurjasti siihen, millainen kirja milloinkin sopii. Ennen luin enemmän dekkareita juurikin irtipääsemiseen, mutta nykyään ylenmääräinen väkivalta karkottaa, enkä aina jaksa etsiä erikseen vanhempaa tyyliä. Tosin olen taas näköjään pikkuhiljaa palailemassa dekkarienkin pariin.
PoistaJa Muumipapan urotyöt on tosi ihana. Olen vasta nyt aikuisena siirtynyt muumien pariin ja itse asiassa nimenomaan äänikirjoina.
PoistaAiemmin luin feministidekkareita todellisuudeta pakenemiseen. Sittemmin olen jotenkin mystisesti menettänyt kykyni lukea dekkareita. Ne eivät vaan enää kiinnosta, joka tosin voi johtua siitäkin, että en ole nähnyt vaivaa löytääkseni uusia feministidekkareita.
VastaaPoistaTuosta klassikoiden rauhoittavasta vaikutuksesta olen samoilla linjoilla. Toki riippuu tietenkin myös siitä, mitä luettavakseen valitsee. Mulla oli edellisessä klassikkohaastessa Stendhalin Punainen ja musta ja sen lukeminen oli ennen muuta työvoitto.
Millaisia ovat feministidekkarit ? Kuulostaa kiinnostavalta.
PoistaKlassikot vaativat sellaisen tietyn flown, jotta rauhoittuminen onnistuu.
Minulla toimii rentoutumiseen parhaiten kaikki kirjat, jotka ovat riittävän kaukana omasta arjestani. Esimerkiksi historialliset romaanit, klassikot, muista kulttuureista kertovat kirjat ja fantasia toimivat loistavasti. Sen sijaan nykyajan Suomeen sijoittuvat kirjat saavat usein ärsyyntymään ja lisäävät stressin tunteita, varsinkin jos niissä sometetaan koko ajan ;)
VastaaPoistaTuo on muuten ihan totta. Nyky-Suomeen sijoittuvat kirjat saavat minutkin ärsyyntymään aika usein - tai muuten vaan pyörittelemään silmiäni.
PoistaYleensä nollauksena toimii minulla rikoskirjallisuus, mutta kyllä todellisuuspakoa voi harjoittaa myös klassikoiden tai jopa esseiden parissa; tämän huomasin juuri, kun luin Merete Mazzarellan Elämän tarkoitus -teosta.
VastaaPoistaMinulla fantasia on korvannut juurikin dekkarit, joita luen aika vähän nykyään. Täytyy varmaan koittaa vähän keskittyä siihenkin genreen taas välillä lisää.
PoistaOlen samaa mieltä, joskaan fantasiaa en lue minäkään. On ihanaa upota paksuun klassikkoon, mutta kiireessä tulee vain paha mieli, kun ei ehdi paneutua. Siksi säästän yleensä kunnianhimoisemmat lukemisprojektit lomille tai pidemmille vapaille.
VastaaPoistaNoin minäkin kuvittelin tässä lomalla lukevani kaikkea ihanaa ja olen tietysti lukenutkin, mutta tiiliskiviä en taaskaan ehtinyt ja huomenna on edessä paluu sorvin ääreen.
PoistaMinulla chick-lit toimii samalla tavoin kuin sulla nuo fantasiat, joita sitten taas en itse lue. Voisi ajatella että kevyttä hömppää nyt lukee milloin vain, mutta kyllä sekin vaatii oman mielentilansa. Toki vaativammat klassikot tai esim Keltaisen kirjaston kirjat vaatii vielä tarkemmin sen tietyn fiiliksen. Enimmäkseen luen sitten ihan muuta kuin kumpaakaan noista 😀
VastaaPoistaAika moni noista fantasioista ei välttämättä ole ihan kamalan kaukana perus chick-litistä muuten kuin miljööltään. Tosin useimmissa taitaa juonessa olla myös vähän dekkarimaisia tai seikkailuromaanimaisia piirteitä.
PoistaFantasia, jota tosin tuskin ollenkaan luen, ei minulla toimi rentouttajana. Paremmin tunnistan hyvän klassikon rentouttavan merkityksen. Ylipäätään hyvä, helppolukuinen kirja rentouttaa. Jos työskentelen tietokoneella myöhään, vaikka kirjoitan blogitekstiä, ja jätän iltalukemisen väliin, koska yö on jo pitkällä, huomaan etten saa unta. Ajatukset pyörivät kirjoituksessa. Mikä tahansa kurja rentouttaa silloin. Enää en edes yritä jättää ilta/yölukemista väliin.
VastaaPoistaMinulla on sama. Illalla on pakko lukea edes hetki, niin saa päivän touhut taka-alalle ja pääsee rauhoittumaan uneen.
Poista