Sivut

24.7.2017

Vanhuuden anatomiaa lempeydellä

Claes Andersson: Hiljaiseloa Meilahdessa 
Kustantajalta kirjamessuilla

Tämän luin osana kesän lukumaratonia. Kirja on helppolukuinen, eikä kamalan pitkä, joten se sopi varsin mainiosti maratonpäivään. Jälkikäteen jäin tosin miettimään, olisiko kuitenkin pitänyt lukea tämä kirja jossain muussa yhteydessä. Kaunis kieli ja mietiskelevä kerronta olisivat ansainneet enemmän makustelua. Toisaalta lukumaratonin aikaan kerkiää lukemaan pidempään putkeen.

Oton tarina tosin on kokoelma pätkiä, joten siinä mielessä kirja olisi ehkä sopinutkin hektisempiin hetkiin. Olisi voinut napata ajatuksen kerrallaan. Niitä nimittäin Oton päähän ilmaantuu paljonkin, onhan hänellä aikaa, eikä elämä muutenkaan ole ihan niin tapahtumakäyhää kuin voisi kuvitella.

Otto viettää leppoisia eläkepäiviä. Hänellä on edelleen työhuoneensa, jonne hän voi vetäytyä pohtimaan maailmanmenoa ja muistelemaan elämänsä tapahtumia, tai ehkä ennemminkin ihmisiä. Tapahtumat tuntuvat aina kietoutuvan yksittäisiin ihmisiin. On Albert, joka on vanhentunut Ottoakin enemmän. Gabriel, joka katosi. Putin, joka uhittelee Krimillä. Yksittäisten ihmisten tavat ja teot vaikuttavat veteen heitetyn kiven renkaiden kaltaisina ympäristöönsä - läheltä ja kaukaa, myös Ottoon.

Pidin kovasti kirjan lempeän ironisesta kuvauksesta Otosta ja hänen vanhenemisestaan. Kaikkia asioita ei enää voi tehdä eikä kroppa muutenkaan enää tottele kuin ennen. Kummasti jo tässä iässä sitä jo osaa kropassaan kuvitella, minne suunta vie. Ajatuksia kuitenkin riittää. Toivon itsekin vanhenevani niin, että kykenen yhtä laajaan pohdintaan maailman tapahtumista, vaikka Otto taitaa samalla kyllä vieraannuttaa itseään lähellä olevista - oli se sitten tarkoituksella tai vain vanhan äreän äijän käpertymistä itseensä.

Myös kieli, jolla ajatukset ilmaistaan on kiehtovan kaunista. Olen huono ottamaan sitaatteja, se kai on blogissa todettu jo moneen kertaan. Tästä kirjasta kuitenkin luin peräti videolle kappaleen, joka minusta kauniisti kiteytti ajatuksen kirjailijana olemisesta.


2 kommenttia:

  1. Minulla odottaa samainen kirja postaamista, kuten muutama muukin kirja. Jos vaikka ensi viikolla ehtisi jotain kirjapostauksia tehdä, kun alkaa loma. :)
    Pidin Hiljaiseloa Meilahdessa -kirjan tunnelmasta. Luin kirjaa pienissä pätkissä työmatkoilla ja kissan ulkoilutuksen ohessa. Oli hienoa maistella Oton vanhuuden tuomia kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulenpa tosiaan, että tämä kirja toimii tosi hyvin pienissä pätkissä. Taisin ahnehtua vähän turhaan sen kerralla. No, tämä kestänee toisenkin lukukerran jossain kohtaa.

      Poista