Sivut

31.7.2017

Kesälounaan herkullinen Burrata



Millainen on hyvä kesälounas?

Sellainen, jonka tekemiseen ei mene ikuisuutta. Kesällä en käki keittiössä, varsinkaan kauniilla kelillä.

Sellainen, joka pirskahtelee raikkaita kesän makuja ja maistuu auringolta.

Ainoan kesälomaa muistuttavan viikkoni aikana oli tasan yksi päivä, jolloin tarkeni lounastaa pihaterassilla. Hyödynsimme hetken. Pääsimme jälkiruokaan saakka ja sitten sadekuuro ajoi sisälle jatkamaan herkuttelua (jäätelöllä tietenkin!). Voimme kuitenkin todistettavasti sanoa lounastaneemme pihalla!

Alkupaloiksi testattiin monissa lehdissä hehkutettua ja nyt niin hehkutettua trendikästä Burrata-juustoa. Mozzarellasta ja kermasta valmistettu juusto on juuri nii pehmeä ja herkullinen kuin voisi kuvitella, eikä tarvitse seurakseen paljon mitään.

Me sekoitimme Burratan seuraksi pikaisen tomaattikimaran,  Makeita kirsikkatomaatteja leikattiin puolikkaiksi ja sekoitettiin yrttisilpun kera (timjamia ja minttua tällä kertaa). Vähän pippuria, 1 sitruunan kuori raastettuna ja loraus sitruunamehua. Lopuksi vielä valutettiin pinnalle hyvää oliiviöljyä.

Lopputuloksena oli ihan täydellinen herkku kesälounaalle. Jos raaskii ostaa hintavaa juustoa useamman pallon, voi tällä ja rapeakuorisella leivällä korvata vaikka koko lounaan.

Me raaskimme tällä kertaa ostaa vain yhden juuston, josta kai kevyeksi lounaaksi riittäisi kahdelle. Pääruokana oli sitruunaista peruna-kana uunivuokaa - helppo herkku sekin.

12 kommenttia:

  1. Onpa todella kesäisen näköinen ruoka-annos. Tomaatteja ja juustoja on kyllä tämän kesän aikana tullut syötyä ihan urakalla. Värikäs ruoka on ihanaa!
    Mukavaa heinäkuun viimeistä päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tomaatit ovat kesällä niin ihania ja juustot kelpaavat vuodenajasta riippumatta :-)
      Mukavaa elokuuta!

      Poista
  2. Tollaiset yksinkertaiset, mutta hyvistä raaka-aineista tehdyt ruuat on ihan parasta!

    VastaaPoista
  3. Mäkin ostin pk-seudulle saavuttuani jääkaappiin burratan. siellä se odottaa, sopivaa hetkeä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy koittaa löytää lisää. Tuo oli tosi herkkua.

      Poista
  4. Burratasta voi vain haaveilla meilläpäin. Paitsi jos teköö itte. ja minähän tein. Mutta se ei oo enää mikään oikalounas sitten...

    VastaaPoista
  5. Oi, parasta ja niin simppeliä!

    Kesäkuussa Roomassa suurin piirten elin burratalla. Joka aamu hain lähikaupasta tuoretta burrataa tiskistä ja tomaatteja ja leipää. Ei sitä ihminen paljon muuta tarvitse.

    VastaaPoista
  6. Minun silmään ei ole osunut ollenkaan tuollaista herkkua. Pitää alkaa Googlettelemaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää taitaa olla Suomessa aika uutta, eikä saatavuus varmaan mitään markettiluokkaa. Mekin ostimme kauppahallin juustokaupasta.

      Poista