Sivut

16.7.2017

Arkiston kätköistä: Kesällä syödään jäätelöä

Kesällä syödään jäätelöä litroittain - ainakin meillä. Konstit ovat monet, kun himo iskee ja kylmää herkkua saa helposti tehtyä kotonakin - jäätelökoneella tai ilman. 

Viime päivinä olen sattuneesta syystä jättelöjuttuja mietiskellyt ja kaivoin arkistoista tällaisen summeerauksen: 

2.6.2015 pohdittiin tällaisia 


Minulla ei ole jäätelökonetta. Pakastin on liian pieni (ja täynnä) jäätelökonekulhon jäädyttämiseen, enkä sopivaa itse jäähdyttävää jäätelökonetta ole löytänyt  sen jälkeen, kun tyhmänä jätin tarjouksessa olleen sopivan vehkeen kauppaan pikaisessa kitsauskohtauksessa. Pidän kuitenkin ihanan kermaisesta ja pehmeästä jäätelöstä. Sellaisesta, joka valuu paksuna piirakan päältä tai muuten vaan jäätelökulhossa.


Olen minä toki saanut kotona aikaiseksi kylmää herkkua ilman jäätelökonettakin eli glukoosisiirapin avulla. Esimerkiksi suklaajäätelöstä saa ihan yhtä herkullista kuin kaupan pakastealtaasta löytyvät kalliimmat merkit. 

Suklaajäätelön tein ihan perinteisellä jäätelöreseptillä (glukoosisiirappia lukuunottamatta), mutta jätskiä voi toki valmistaa muutenkin. Yksi parhaista kokeiluistani kautta aikojen on ollut kookosmaitoon tehty jäätelöpohja, jonka maustoin mansikka-raparperilla. Ihan tajuttoman hyvää. 



Kookosjäätelömassankin keitin, mutta nyt pääsi Copycat testaamaan helppoakin helpompaa reseptiä. Instasta bongasin ensin kuvia ja sitten löysin useammankin kondensoidusta maidosta kerman kanssa ilman keittämistä valmistetun jäätelömassan reseptin. En nyt kuollaksenikaan muista, mistä loppujen lopuksi tämän nappasin, mutta täyteläisen hyvää on Tosin massa kyllä kovettuu pakkasessa ihan kivikovaksi, mutta pehmenee hetken malttamisen jälkeen ja pysyy koossa ihanan kermaisena.


Kylmää ilman kuumaa

6dl vispattavaa kermaa
1prk kondensoitua maitoa
0,5dl glukoosisiirappia
haluamiasi makuaineita. Minä murskasin joukkoon tummia täytekeksejä.

Sekoita jäätelömassan ainekset ja vatkaa ne tiukaksi vaahdoksi. Sekoita varovasti joukkoon keksimurut (tai muut haluamasi makuaineet).

Pistä kannelliseen pakasterasiaan ja vähintään muutamaksi tunniksi jäätymään. Jos jätät pidemmäksi aikaa, niin nosta rasia pois pakastimesta ainakin 15min ennen kuin haluat tarjota jäätelön.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti