Tähkän sunnuntaisoppa

Tähkän keittokirjasta kuuntelin kirjoittajan itsensä selostusta jo vuoden 2015 Helsingin Kirjamessuilla. Silloin mietin, että laulajan ruokafilosofia kuulosti hyvinkin omaan tekemiseeni sopivalta, mutta jäin kiinni yhteen pieneen seikkaan. Minua ärsytti tähden kielenkäyttö, varsinkin kun haastattelijoina oli kaksi nuorta tyttöä. Ärräpäitä kun lenteli siihen tyyliin, että tämä täti-ihminen vähän väsähti kuuntelemaan. Minulle kirosanat ovat sanoman vahvikkeita, eivät lauseiden välimerkkejä. Koska mielelläni nimenomaan luen keittokirjoja, tulin epäluuloiseksi. Jaksaisinko edes lukea, saatikka kokeilla, reseptejä?

No, nyt osui kirja sitten vastaan Cittarin alehyllystä ja nappasin sen mukaani. Oli nimittäin halvempi kuin vilkuilemani ruokalehdet.

Ilokseni sain huomata kielenkäytön olevan huomattavasti elävämpää ja siistimpää keittokirjassa. Turha retostelu ja uho oli saatu karsittua, vaikka rento ja vähän reteä tyyli jatkuukin. Kaiken lisäksi reseptit ovat juuri niin kivoja kuin ajattelinkin. Ihan varmasti tulemme kokeilemaan muitakin, mutta nyt ensi alkuun valikoitui flunssantappokeitoksi Kolmen sipulin keitto eli "Keitto kuin valon tulo..."
"On siinä ainakin tarpeeksi valkosipulia", mietin keitto-ohjetta lukiessani, ja lisäsin vielä yhden kokonaisen..

Kokkaustyyli on tekijänsä näköinen eli näistä selviää, vaikkei olisikaan kokiksi koulutettu kuten Tähkä sattuu olemaan. Koulutus näkyy resepteissä sen verran, että ne ovat selkeästi kirjoitettuja ja välillä vähän huvittavastikin tarkkoja ainesmäärissä (esim. keitossa 50g purjoa ja 50g sipulia - en punninnut...). Lisäksi ohjeissa on välillä yllättäviäkin yhdistelmiä, jotka houkuttelevat kokeilemaan, kuten nyt vaikka savujuusto parmesaanin ja yrttien kanssa kanafileiden täytteenä.

Ruokatyyli on konstailematon ja kuvat kivan raikkaita. Ilmeisesti niistä on aika moni myös Tähkän itsensä ottama. Kirjassa myös riittää hetkeksi lukemista. Resepteillä on intronsa ja se, jos mikä, on plussaa! Onhan se kiva kuulla, miksi tähti tykkää jostain reseptistä tai miten joku toinen on toiminut treffiherkkuna...

Täytyy sanoa, että tämä sunnuntaikeitto pääsi myönteisistä ennakko-odotuksista huolimatta vielä yllättämään positiivisesti. Kyllähän minä tiesin, ettei paahdettua valkosipulia sisältävä keitto voi olla huonoa, mutta ylistys oli niin yksimielistä, ettei sellaista meidän perheen ruokapöydässä yleensä kuule koskaan. Ja olihan se herkullista...

Vähän vähemmän laitoin kermaa ja taisi flunssasta kärsivä lykätä sekaan sen yhden ylimääräisen valkosipulinkin (puolustuksekseni on sanottava, että nämä olivat aika pieniä). Muuten seurasin alkuperäistä reseptiä suht tarkkaan. Niin, paitsi, että ilman silmälaseja pistin vedenkeittimestä 1,5l vettä 1 litran sijasta ja niitä sitten keiteltiin kokoon vähän ohjetta kauemmin...


Kolmen sipulin sipulikeitto

3 valkosipulia
oliiviöljyä
1,5 punasipulia (puolikas löytyi jääkaapista odottamasta hävikkikäyttöä)
1 purjo
nokare voita
n. 1l vettä
2 kanaliemifondikuutiota
1dl kermaa
Loraus limen mehua (jonka unohdin autuaasti kokonaan laittaa - hyvää oli ilmankin)
suolaa, pippuria
persiljasilppua

Ota kolme pientä valkosipulia ja leikaa hatut pois. Laita uunivuokaan, päälle oliiviöljyä ja peitä vuoka foliolla. Anna muhia 175 astessa runsaan tunnin verran. Ota pois uunista ja jäähdytä.

Silppua sipuli ja purjo ja laita valkosipulimössön kanssa voihin hetkeksi kuullottumaan. Lisää pehmenneisiin sipuleihin fondikuutiot ja vesi ja anna poreilla hiljalleen 20-30 min. Kaada myös valkosipulien vuoan öljy keittoon.

Surauta sauvasekoittimella sileäksi ja lisää kerma, (suolaa en lisännyt fondikuutioiden jälkeen ollenkaan!)  ja pippuri. Kuumenna.  (Sekoita joukkoon vielä limen mehu, jos sen muistat paremmin kuin minä)

Ripottele pinnalle persiljasilppua ja tarjoile hyvän leivän kera - tai pistä muita sattumia lautasille halusi ja mielesi mukaan. Nauti kuumana. (Saattaisi tosin toimia myös kylmänä keittona, varsinkin erittäin runsaan persiljan kera).