Lentokonelukemista ja vehnäjuurisämpylöitä

Vehnäjuurisämpylöitä 

Täällä ollaan, vaikka hiljaisuus onkin muutaman päivän vallinnutkin. Kävin piipahtamassa Malmössä työmatkalla, eikä niillä reissuilla pahemmin laiteta ruokaa tai kirjoitella. Otinkin vahingon nyt takaisin ja testasin What's Cooking Helsinki -tapahtuman "Leipä ja juuri" - työpajasta mukaan saamaani leipäjuurta. Hyvin tomi Satu Koiviston lahjoittama "kuplamaakari", jonka ehdin sopivasti palattuani ruokkimaan ja samalla kokeilin myös mukana tullutta sämpyläreseptiä. Nam!

Vehnäjuureen leivotut sämpylät ovat selvästi meillä koko porukan lemppareita. Vähän nauratti ohjeen teksti "voi myös pakastaa" - hyvä kun jäi pari vielä seuraavalle aamupalalle... Katson vielä saanko juuren pysymään hengissä muutaman viikon ja tuosta vielä kehittymään ja kirjoittelen sitten lisää. Pitäkää peukkuja!

EDIT: tästä samaisesta juuresta ovat leiponeet lähiaikoina sämpylöitä myös Campasimpukka, Sauvajyvänen ja Mallaspulla.

Lentokonedekkareita 

Lentokoneeseen palatakseni - onneksi lukeminen siellä sentään onnistuu. Kobo oli kovassa käytössä mennen tullen, vaikkei Köpiksen lento nyt niin kamalan kauan kestäkään. Tuli ihan historia mieleen. Reissasin aikoinaan viikottain Turun ja Brysselin väliä ja välipysähdys oli useimmiten Tukholmassa. Melkein joka kerta kävin Brysselin kentän kirjakaupassa ja nappasin mukaani jonkin englanninkielisen dekkarin. Aloitin sen lennon lähtöä odotellessani ja viimeiset sivut kääntyivät pyörien koskiessa Turun kentän kiitorataa.

Ruth Rendell tai P.D.James = Brysseli - Tukholma - Turku... Se tuli todennettua moneen kertaan.

Tälläkin kertaa sain kirjan loppuun paluumatkalla, mutta olin sen kyllä jo aloittanut aiemmin. Dekkari tämäkin. Jotenkin ne sopivat niin tosi hyvin reissulukemiseksi.

Donna Leon : Turvasatama 
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Donna Leonin kirjat ovat tuttuja ja turvallisia, ja aina taattua laatua. Ne eivät koskaan petä, vaikken jostain syystä niitä kykenekään lukemaan kuin maksimissaan pari peräkkäin.

Tällä kertaa iki-ihana Guido Brunetti selvittää iäkkään rouvan kuolemaa. Kaikki näyttää luonnolliselta sydänkohtaukselta, mutta miksi olkapäistä löytyvät sormien malliset mustelmat? Tutkimus vie Brunetin vanhan petoksen jäljille ja vanhainkodin asukkien muistojen pariin.

Olen välillä miettinyt, mihin ihmeeseen Brunetin viehätys perustuu, sillä ei tässäkään romaanissa varsinaisesti tapahdu kauhean paljon. Ehkä ihanuus tulee Italiasta, Venetsiasta ja kaikista niistä herkuista, joita Brunettien keittiössä valmistetaan?

Olen kuitenkin sitä mieltä, että Donna Leonilla on myös taito kuvata ihmisiä, joiden inhimillisyys liikuttaa ja herättää vastakaikua. He ovat jollain lailla aitoja, eivät kokonaan pahoja tai kokonaan hyviä, toisinaan vain olosuhteiden uhreja kauheita tekoja tekevätkin. Leonin kirjojen henkilöhahmot onnistuvat koskettamaan. Niin myös tällä kertaa vanhainkodin asukit.

Toinen Brunetin tutkimukset kiinnostaviksi tekevä seikka on ajankohtaisten aiheiden ja ongelmien käsittely. Nyt mieleen nousivat kysymykset esim. vanhusten hoidosta ja sen hinnasta, vapaaehtoistyön haasteista ja inhimillisyyden puutteesta byrokratian rattaissa. Teemat liittyät ehkä Italiaan, mutta kumman tutuilta moni kritiikin kohde tuntuu ihan kotimaatakin ajatellen.

Eikä siitä tietenkään päästä yli eikä ympäri, että nämä ovat hyvin kirjoitettuja dekkareita. Väkivallalla ei mässäillä, mutta pelottavia asioita tapahtuu. Donna Leon viihdyttää ja saa ajattelemaan samaan aikaan, ja Guido Brunetti on tietysti ihana mies.