Oma ostos Elisa Kirjasta
On vuosi 1910 ja pieni tyttö syntyy... yhä uudelleen ja uudelleen. On niin monta tapaa kuolla ja Ursula Toddin kohtalona on palata alkupisteeseen kerta toisensa jälkeen.
Ursula myös aavistaa hetkiä, joilla on merkitystä, päätöksiä, joiden vaikutuksesta kierros alkaa uudelleen. Oudot tuntemukset saavat hänen käyttäytymisensä muuttumaan oudoksi ja vievät hänet äidin toimesta psykologin luo tai saavat luovuttamaan väärässä kohtaa.
Lukijalle tarina on kiehtova ja vähän pelottava. Elämä on hauras ja lanka katkeaa helposti. Tietysti oman lisänsä vaaroihin tuovat myös maailmansodat ja niihin liittyvät kohtalot. Helpoimmalta näyttävä tie ei aina lopulta viekään eteenpäin.
Toinen maailmansota tuo aivan oman ulottuvuutensa eri elämäkertoihin. Ihmisten kohtaamiset, rakkaus ja historian käänteet muuttavat tarinan milloin mihinkin suuntaan. Lopulta Ursula tuntuu myös saavan juonesta kiinni. Olisihan se huimaa, jos voisi vaikuttaa historian kulkuun jo ennen kuin se on tapahtumassa.
Kate Atkinson kuljettaa tarinaa taitavasti. Välillä toisto huimaa (jouduin tarkistamaan, olinko välillä vaihtanut väärälle sivulle), mutta missään kohtaa ei tylsisty. Kirjan loputtua jäin miettimään haluaisinko uusia mahdollisuuksia elämässäni. En oikein tiedä. En ainakaan, jollen olisi uusinnasta tietoinen ja pystyisi vaikuttamaan lopputulokseen. Toisaalta en usko siihen, että kukaan voisi ohjata tarinansa kulkua tosissaan. Muuttujia on liian paljon niin tapahtumien kuin ihmisten osalta. Muistattehan. Perhosen siipi ja niin edelleen... Lisälksi olisi kamalan stressaavaa joutua koko ajan miettimään aiheuttaisiko vaikka illallisravintolass salaatin valitseminen pihvin sijaan pimeyden saapumisen.
Lukukokemuksena ajatusleikki on kuitenkin viihdyttävä ja kirjaa melkein ahmii. Lopussa tarina hieman hajoaa, enkä ihan saa kiinni loppuratkaisusta, mutta ei kai tällaisessa nyt ihan kaikkea tarvitsekaan ymmärtää. Mietinkin matkan varrella, miten tällaisen kertomuksen oikein lopettaa, eihän sillä periaatteessa voi loppua ollakaan. Ehkä tuo olikin se kirjan lopun tarkoitus?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti