Luettavaksi kirjastosta - ilmestynyt vuonna 1995
21.11.2016
Siinä se nyt on - Minun toinen osuuteni Kirjojen Suomi - hankkeessa. Varsinainen järkäle 793 sivuineen.
En ole koskaan lukenut Kalle Päätaloa. Monesti olen meinannut, mutta aina se on jäänyt. Jotenkin olen olettanut tarinan ehkä olevan liian kaukana omasta genrestäni. Vaan mikäs se minun genreni taas olikaan? No, ei sellaista oikeasti ole. Opportunistinen lukija lukee, mitä käsiin osuu ja nyt osui tämä.
Jostainhan se on aloitettava. Jos vaikka ensimmäisestä sivusta...
21.3.2017
Kestipä kovin kauan tämän kirjan lukeminen. Vika tosin on lukijassa, ei kirjassa. Päätalon kirja oli yllättävänkin sujuvalukuinen, aika vain on kortilla. Kuvittelin Päätalon rytmiin pääsemisen olevan hankalampaakin, mutta tuohan tarina soljui tasaiseen, vaikka rakennusmestarin puuhat työmaalla minulle vähän vieraampia ovatkin.
Avioero on tosiasia, töitä riittää ja naisasiat mietityttävät päähenkilöä muutenkin. Isoja rakennuksia pystytetään ja perhe perustetaan kirjan aikana. Samalla kehkeytyy myös kirjailijan ensimmäinen teos julkaistavaksi asti.
Ajankuva lienee tarkka. Sota on edelleen osana ihmisten elämää, jollei muuten niin rakennustyömaalla työskentelevien miesten sotilasarvoissa ja joillakin myös vammoissa. Päähenkilön ajatukset liukuvat sota-aikaan useammin kuin kerran, sota on puheissa ja kaverisuhteetkin usein yhteiseen palvelusaikaan liittyviä. Kaikki tuntuu jollain tavalla vertautuvan sen kautta.
Kovasti ollaan muodollisia ihmisten välillä ja moraalisäännöt ainakin ulospäin vaikuttavat nykyistä tiukemmilta. Syyllistä etsitään avioeroon ja tässä tarinassa vaivatta löydetäänkin. Romantiikka ei pahemmin hetkauta, keskitytään elämiseen ja uuden rakentamiseen.
Sukupolvesta toiseen
Tunnistan tiettyjä tapoja suhtautua elämään ja työhön omista vanhemmistani. He eivät sotaa nähneet rintamalla, mutta sen jälkeensä jättämä puute oli ajan lapsille tuttu. Siksi kai säästöön on pantava, mitään ei hukata, lainat pitää hoitaa kunnialla ja töitä tehdä vähintään voimiensa määrä. Oma koti on onnen mitta. Jotain on kai tarttunut minuunkin, kun kirjassa tuttua fiilistä tuli vastaan. Kuitenkin oli samaistuminen vähän hankalaa. Maailma on toinen.
Jos tuttuus on minulle etäistä, omille lapsilleni tällainen kirja kai voisi kertoa elämästä toisella planeetalla. Isovanhempien jututkin ovat ajan myötä, vanhetessa, muuttuneet vähän toisenlaisiksi. Hekin muuttuvat maailman mukana. Kuitenkin Päätalon kuvaama sodanjälkeinen Suomi on osa lastenikin perimää. Onneksi on kirjoja, joita lukemalla pääsee vilkaisemaan edes hieman aiempien sukupolvien elämää.
Ymmärtääkseen itseään pitää tietää myös juuristaan. Minä uskon vahvasti siihen, että tiedostamatta
välitämme jotain aiempien sukupolvien kokemuksista myös lapsillemme ja he taas eteenpäin. Sota-aika oli traumaattinen periodi maamme historiassa, jonka jäljet näkyvät vielä nykyajan lapsissa, vaikkemme sitä ehkä suoraan osaakaan aavistaa. Jokin kuitenkin asenteissa, peloissa ja toiveissa heijastaa historian vaikutusta.
Kirjoja lukemalla ja niiden herättämiä ajatuksia analysoimalla oppii paljon itsestään, mutta myös vanhemmistaan ja isovanhemmistaan. Onneksi Suomessakin on ollut paljon kirjoittajia, jotka säilövät aikansa sanoihin ja lauseisiin. Milläs saataisiin nuorisokin näiden kirjojen pariin?
Oi miten oivaltavasti kirjoitat vanhempien sukupolvien vaikutuksesta ja kirjoista ymmärryksen lisääjinä. Nuorisoa voi olla vaikea saada lukemaan ainakaan Päätaloa. Ihan oman kokemukseni perusteella voin sanoa, että luin yhden Päätalon teoksen, kauan sitten, varsin nuorena, enkä ole sen jälkeen muihin tarttunut.
VastaaPoistaKiitos :-)
PoistaEhkä Päätalo puree jotenkin paremmin vähän vanhempana. Minullakin oli sellainen mielikuva, että kamalan vaikeaa ja tylsää, mutta sitten luinkin oikein mielenkiinnolla.
Hienosti kirjoitat menneisyyden säilömisestä sanoihin. Se on arvokas asia.
VastaaPoistaKiitos. Olen tässä iän myötä tullut siihen tulokseen, että kirjoitetut tarinat (kuten aikoinaan lauleltut / kerrotut) ovat ehkä arvokkainta, mitä voime jälkipolville jättää.
PoistaNuorison edustajana täytyy todeta että ei tuo kansi ainakaan houkuta tarttumaan tähän teokseen. Lisäksi pidän tuollaista "äijänäkökulmaa" monesti aika raskaana. Toisaalta olen kyllä klassikoiden ystävä joten siinä mielessä tämä voisi mennä alas. En kyllä varmaan aloittaisi viimeisestä (?) osasta.
VastaaPoistaNo tuo kansi onkin kyllä ihan karmea.
PoistaÄijänäkökulma puolestaan upposi minuun paremmin kuin kuvittelin. Päätalo on jäänyt minulta lukematta juurikin sen takia, etten ajatellut sitä jaksavani.
Aikajärjestyksessä on tietysti parempi lukea, jos haluaa kahlata koko sarjan läpi, mutta aika hauskasti tästä sai näkyvyyden "kokonaiskaareen". Itsekin yleensä aloitan aina järjestyksessä, mutta tämä nyt sattui osumaan kohdalleni Kirjojen Suomi -hankkeessa.
En ole lukenut yhtään Päätaloa eikä oikeastaan kiinnosta ;) Sota-ajoista ja sen jälkeisistä vuosista olen aika paljonkin lukenut. Kyllä se ihmisiä traumautti ja koettu puute jätti jälkensä. Vanhat, sodan kokeneet sukulaiseni mm. olivat tavattoman säästäväisiä eivätkä oikein millään voineet heittää pois. Kyllä hyvä olisi nuorison tutustua Suomen menneisyyteen, onhan se heidän omaakin historiaansa. Ehkä joku muu kirjailija olisi media- tai nuorisoseksikkäämpi kuin Päätalo?
VastaaPoistaOnhan noita sota-ajan älkeisiä kirjoja useampiakin. Lisäksi on uusien kirjoittajien teoksia sijoitettuna samaan ajankohtaan. Ne eivät tietysti ole "autenttisia" (koskas fiktiivinen tarina olisi?), mutta jännästi niistä tulee uudenlaista näkökulmaa ja osaltaan ehkä selventävät edellisiltä sukupolvilta saamaamme perintöä. (Anni Kytömäki, J.P. Koskinen, Tommi Kinnunen)
PoistaSe on hurja, miten tuo puutteen kokeminen näkyy säästäväisyydessä. Isäni tuossa jo varoitteli, että talon tyhjennyksessä tulee sitten joskus olemaan aikamoinen urakka...
Aikamoisen järkäleen sait luettavaksesi. Minulla on Päätalot lukematta ja saattaa jäädäkin, ellei vastaavalla tavalla tule luettavaksi. Toisaalta kyllä allekirjoitan tuon, että ymmärtääkseen itseään kannattaa tutustua myös menneiden sukupolvien maailmaan. Varmasti tunnetasolla kannamme vanhempiemme ja isovanhempiemme kokemuksia, varsinkin sotien jälkeinen puhumattomuuden kulttuuri on jättänyt jälkensä. Lukeminen on yksi tapa lisätä ymmärrystä, varsinkin jos näistä asioista puhuminen omien sukulaisten kanssa on vaikeaa tai mahdotonta.
VastaaPoistaKirjojen kuvaukset ovat myös sillä tavalla etäisempiä, että niitä voi lukea ajatuksella ja pohtien. Läheisten puheisiin on järjellä suhtautuminen yleensä vaikeampaa.
PoistaMinusta pitäisi kaikki saada lukemaan kirjoja, mutta onhan se hankalaa (nimim. omat pojat eivät oikein kirjoista perusta)
Ehkä hain juuri tuota sukupolviymmärrystä tiedostamattani, kun ahmin kaikki Päätalot läpi parikymppisenä! Kovasti koukutuin Kallen tarinaan, nyt viisikymppisenä en enää jaksaisi... ja ymmärrän, että aika on muuttunut niin, että tämän päivän nuorille tässä tosiaan ollaan toisella planeetalla. Mutta kuten hienosti sanot, kirjat säilövät aikaa. Nämäkin saattavat olla kovaa kamaa nuorten parissa taas joskus, kun joku haluaa tutustua muinaiseen historiaan? Olisi jännä tietää.
VastaaPoistaMistä sitä tietää, miten trendikkääksi nämä vielä muuttuvat. Onhan nytkin ollut sellainen pieni uudelleentuleminen havaittavissa.
PoistaIhan ymmärrettävää, että et tätä projektia varten lähtenyt lukemaan koko Iijokea läpi - olisi voinut tulla aikataulun kanssa vähän tiukkaa. :)
VastaaPoistaPäätalon kerronta on minustakin yllättävän vetävää (vaikka juuri nyt olenkin Miinoitetun rauhan kanssa vähän jumissa) ja huumorian määrä oli sekin iloinen yllätys.
Olisi mielettömän hienoa, jos jokaisesta sukupolvesta löytyisi ainakin yksi Päätalo, joka kirjaisi näin pikkutarkasti oman tarinansa kansien väliin tuleville polville luettavaksi!
Heh, pientä stressiä olisi voinut pukata matkan varrella.
PoistaMinä tosiaan yllätyin kielen ja tarinan vetävyydessä. Jotenkin odotin sellaista vähän kuivakasta, miehistä uhoa.
Vaikka olenkin huomannut monien karsastavan Päätalon tuotantoa, olen itse kiinnostunut siihen tarttumisesta. Valitsen tosin luettavani nykyään niin vahvasti fiilispohjalta, että odotan sopivaa hetkeä Päätalolle. Kirjoituksesi sai minut jännittämään vähemmän miehen mahdollista kirjoitustyyliä. :)
VastaaPoistaKiva, jos kynnys vähän madaltui.
PoistaMinulle tämä ainakin oli paljon helpompi luettava kuin oletin :-)
Päätalo on minulla yhä tutustumatta. Postauksesi sai huomaamaan, että voisin päästä näiden kirjojen kautta jälleen lähelle menehtyneitä isovanhempiani. He lukivat aina Päätaloa.
VastaaPoistaSiinäpä oiva syy ruveta tutustumaan. Minunkin isäni noita jossain vaiheessa luki, vaikkei yleensä kirjoihin pahemmin tartukaan. Muistan nimittäin joskus ostaneeni sellaisen hänelle lahjaksi - ihan toiveen perusteella.
PoistaOlen muutaman kerran yrittänyt lukea Päätalon kirjoja - ellen sitten joskus ole jotakin lukenut kokonaankin? - ja todennut, etten oikein ole kohderyhmää. Mutta siitä on jo aikaa. Ehkä joskus taas yritän.
VastaaPoistaVoi muuten olla, että Päätaloa lukee paremmin vähän vanhempana. Ehkä silloin osaa jo eri tavalla suhteuttaa ja miettii noita periytymisasioitakin toisella mielellä.
PoistaMä olen lukenut muutaman kirjan verran Päätaloa aikanaan. Monta vuotta olen suunnitellut, että lukisin koko tuotannon läpi. Lähihistoria kiinnostaa ja Laila Hietamiestä olen lukenut todella paljon joskus, niin kiinnostaisi toisenlainen näkökulma.
VastaaPoistaSiinä sitä onkin urakkaa, kun lukee ne kaikki.
PoistaTosin voisi olla mielenkiintoista vertailla nais- ja miesnäkökulmaa.
Uhh, yhtään Päätaloa en ole lukenut ja ihan rehellisesti sanottuna tuskin tulen lukemaankaan. Toisaalta "ihailen" niitä jotka jaksavat, kun olen käsittänyt, että tiivistämisen varaa näissä järkäleissä olisi. Muuten kyllä historiallisia romaaneja luen, että siitä ei varsinaisesti kiikasta.
VastaaPoistaNo, eihän sitä kaikki kaikkea. Eikä sitä tiedä, vaikka joskus vielä kiinnostaisi.
PoistaAika jaarittelevaahan tuo on, mutta yllättävän vetävää.
Vaikuttiko lukemiseen (hankaloittavasti) lainkaan se, että kyseessä on sarjan toiseksi viimeinen kirja? Pääsikö siis kirjaan hyvin mukaan, vaikkei ole muita kirjoja lukenut?
VastaaPoistaOlen miettinyt, että kokeilen joskus Iijokea, mutta ajatus on vasta pienenä pilkkeenä jossain vielä pienemmässä aivosolussa. Minua kuitenkin Suomen kulttuuri- ja tapahistoria kiinnostaa: sitä tästä kirjasta varmasti löytyy ajankuvauksen muodossa.
Itse asiassa ei hankaloittanut ollenkaan. Minäkin tuota vähän pelkäsin, mutta sen verran hyvin viittaukset selitettiin, ettei yhtään harmittanut. Itse asiassa vähän mietityttää, että voikohan tuota nyt ollenkaa palata niihin aikaisempiin, kun muka niin hyvin luulee päätapahtumat jo tuntevansa...
PoistaMinä olen lukenut Päätalolta Koillismaan ja pidin siitä itse asiassa hyvinkin paljon. En tiedä, miksi en ole tullut lukeneeksi enemmän.
VastaaPoistaIsältäni löytyy likimain koko Iijoki-sarja ja lapsuudessani teimme pyhiinvaelluksia Taivalkoskelle. Paikkoja kiertäessä isä puhui henklilöistä kuin henkilökohtaisista ystävistään 😊
Päätalon teokset edustavat minulle ajankuvaa, ehkä vähän linnamaista monumenttia maasta ja ajasta, jota ei enää ole.
Sinulla ovatkin sitten jännästi Päätalon kirjat melkein niin kuin osa omaakin historiaa :-)
PoistaAika monumentteja ovat, sekä sisällöltään että ihan fyysiseltä olemukseltaankin.
Niin ovat minunkin Päätaloni lukematta ja vielä saa hetken odottaa, kun olen toistaiseksi Pentinkulmalla Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogian kanssa. Sitten ajattelin napata Enni Mustoset, sillä haluan historiaan enemmän naisnäkökulmaa ja nimenomaan sitä naisten arjen kokemusta. Mutta kaipa yleissivistykseen kuuluu myös Päätalo, joten ehkäpä.
VastaaPoistaUnohdin sanoa, että kuvasi ovat ihanat!!!!!
VastaaPoistaKiitos! Meillä oli tosi hauskaa poseeratessa... :-)
Poista