Sivut

7.3.2017

Kiloja ja viihdefantasiaa


Tiedä sitten, onko tämä syy vai seuraus - nimittäin yöunien vähyyteen. Jotenkin on illalla taas köhä kiusannut, jolloin helposti tartun kirjaan ja mielellään johonkin viihdyttävään ja kevyeen. Toisinaan käteen osuu jotain liian viihdyttävää, jolloin pieni köhänpoistoluku venyy ja venyy ja venyy - ja sitten aamulla väsyttää.

Tässä eräänä päivänä kävin vaa'alla ja identifoin syynkin ylimääräiseen köhään. Se ei ole flunssa. Minulla on kiloraja, jonka jälkeen alan yskiä ja nyt olen syksyn aikana livahtanut kyseisen rajan väärälle puolelle, ja peräti viiden kilon verran. Pahus. Sitä se selkävaivaisuus ja työmatkat autolla teettävät. Taitaa tuo ostamani aktiivisuusmittari tulla tarpeeseen - vielä kun oikeasti myös liikkuisi sen piiskaamana.

Olisiko liikunnan lisäämisessä uutta haastetta kaiken maailman lukuhaasteiden lisäksi? Ainakin taitaa väkisinkin iltojen lukuaika lyhentyä - PITÄÄ mennä ulos ja liikkumaan! Varsinkin nyt kun on ollut aurinkoisia päiviä.

Lukemista en kuitenkaan tietenkään kokonaan jätä ja unohda. Vaikka sitten lukisin illalla viimeiseksi jotain kevyttä. Ilona Andrewsin kirjat ovat oikeasti sieltä kevyimmästä päästä fantasiagenreä, mutta jotenkin jännän viihdyttäviä ja koukuttavia. Niissä on hyvä rytmi ja huumori.  Tämäkin sarja ylittää kirkkaasti sen kolmen ensimmäisen osan maagisen rajan.

Ilona Andrews : Magic Bites, Magic Burns, Magic Strikes 
HelMet Overdrive 

Kate Daniels on tottunut selvittämään taikuuden aiheuttamia haasteita. Siitä lähtien, kun taikuuden aallot alkoivat ravistella Atlantaa ja poistaa teknologian vaikutuksia, ovat kummalliset oliot ja tilanteet olleet enemmän sääntö kuin poikkeus ja palkkionmetsästäjillä riittää hommia. Katella on myös oma salaisuutensa, jonka säilyttäminen on elinehto vaarallisia sukujuuria omaavalle nuorelle naiselle.

Ensimmäisessä osassa Katen huoltaja murhataan ja hän joutuu yhä syvemmälle virallisen taikuudenvalvonnan vaikutuspiiriin murhaa tutkiessaan. Samalla myös ihmissusien ja muiden nahanvaihtajien yhteisö ja varsinkin heidän johtajansa tulee turhankin lähelle.

Toisessa osassa poikkeuksellinen taikuuspiikki tuo myös jumalolennot Atlantan kaduille ja taas tarvitaan Katen voimia (ja ihmisleijonaa). Kolmannessa osassa kohdataan taas outoja olioita ja lisäksi Kate ystävineen päätyy laittomille taisteluareenoille.

Myönnetään, on noissa kirjoissa tietynlainen toistuva kaava. Tulee ongelmia, tulee isoja ongelmia ja sitten niitä ratkotaan - yleensä taistellen ja jossain kohtaa tarvitaan jotain taikaa. Toisaalta tuollainen vähän toistuva rytmi on mukavakin. Tietää, mitä odottaa, eikä tämän kirjailijan mielikuvituksessa ainakaan ole mitään vikaa.

Jos siis etsit "aivotnarikkaan" kirjoja, jotka viihdyttävät myös huumoritwistillä ja ripauksella romantiikkaa, niin tässä olisi oiva sarja aloitettavaksi.

2 kommenttia:

  1. Kiloraja, tuo olikin uutta, että se juuri aiheuttaa köhää :)
    Onneksi nykyään voi vaikka kuunnella kirjoja kävelylenkillä ollessaan.
    Ihanaa tiistai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, riippunee köhän syystä. Minulla se johtuu vatsahapoista, joiden liikettä ruokatorveen ylimääräiset kilot lisäävät :-)
      Kävely on kivaa ja tänään kuuntelin Muumipappa ja meri -kirjaa. Se on ihana!

      Poista