Farang - kirja & kokemus

Meillä oli töissä leikkimielinen myyntikilpailu. Minä nyt en edes ole myyjä, kunhan paikkailen toistaiseksi vasta tulossa olevaa resurssia. mutta oli kuitenkin ihan pakko ilmoittautua kisaan nähdessäni palkinnoksi olevan tarjolla keittokirjoja.

Sitten vielä menin voittamaankin ja sain valita Björckin keittokirjoista haluamani. Farang on Isännän suosikkeja, joten vaikka yhteinen visiittimme ehkä viimeksi jättikin pientä petrauksen varaa, nappasin ravintolan nimikkokirjan omakseni.

Kirja ei ole uudenuusi, mutta sehän ei näissä varsinaisesti haittaa. Itse asiassa minua tuppasi vähän huvittamaankin, miten mustan taustan trendi taisi alkaa noilta ajoilta ja on jatkunut tähän saakka. Tämä painos on vuodelta 2012, mutta ensimmäisen kerran se taisi ilmestyä jo vuonna 2010. Silloin kun omistajiensa nykyinen ravintola-imperiumi taisi olla vasta visioasteella.

Aasialaiseen ruokaan tummataustaiset kuvat jotenkin sopivatkin hurjan hyvin. Värikkäät annokset nousevat mahtavasti näkyviin. ja Tuukka Kosken kuvaamat annokset näyttävät kauniisti myös reseptien kompleksisuuden.  Aineksiä ei välttämättä ole hurjan pitkää listaa, mutta ne on leikattu milloin minkäkin muotoiseksi ja annokset koostuvat enemmänkin osiensa summasta kuin yhteen sekoitetuista ruoka-aineista. Se kai on muutenkin aasialaiselle keittiölle tunnusomaista.

Kirjassa kerrotaan Farangin syntytarina ja idea. Sitä oli ihan mielenkiintoista lukea, vaikka suurinpiirtein historian tunsinkin jo. Miinusta kirja saa superpienestä fontista, jota tummalta taustalla sai tihrustella silmälasienkin kanssa. Sama jatkui reseptienkin kohdalla. Ehkä tilaa olisi pikkuisen voinut kuvilta uhrata tekstiä varten. Olisin myös kaivannut selityksiä ja taustaa resepteille, muuten kuin annostyypin jaottelun osalta. Reseptit (ja cocktailit) ovat mielenkiintoisia kokonaisuuksia. Niistä olisi varmasti riittänyt jutun juurta.

Farang ei kirjana varsinaisesti houkutellut minua kokkaamaan - nykyään on aika niin kortilla, että perehtymistä vaativat reseptit eivät saa kuitenkaan ansaitsemaansa aikaa. Kotikokkaajan reseptivarastona toimiminen ei kai tällaisten ravintolakirjojen kohdalla yleensä olekaan pääasia. Tärkeää on välittää ravintolan henki ja idea, sekä tietysti houkutella lukija palaamaan aiheen pariin, kun seuraavan kerran miettii ulkona syömistä.

Tämä toimi ainakin meidän kohdallamme.

Oli nimittäin pakko sitten mennä syömäänkin 

Edellisestä kerrasta minulla olikin jo neljä vuotta. Niin se aika menee, Söimme maistelumenun Khlong Phrao, joka mahdollistaa kokeilevan herkuttelijan vaeltelun makumaailmasta toiseen. Menu osoittautui oivaksi ratkaisuksi, samoin kuin valintamme juomien suhteen. Jätimme viinit suosiolla toiseen kertaan. Farangin cocktailit ovat raikkaita ja jännittäviä. Alkuun yksi, kuplavettä välissä ja sitten jälkkärien seuraksi vielä toinen. Sopivasti makua, eikä alkoholikaan määrältään käynyt ylivoimaiseksi. Toki cocktail-menussa myös mainittiin mocktail-vaihtoehdot, mistä peukut!

Viimeksi käydessämme kiukuttelin odottamisesta ja annosten ajoituksesta. Tällä kertaa palvelu sujui aika lailla täydellisesti. Selvästi rutiinit olivat hallussa ja maistelumenun tarjoilujärjestystä oli mietitty myös salityöskentelyn kannalta. Kukin annos tuli omalla vuorollaan, jolloin kuuman sai syötyä kuumana. Pieni odottelu annosten välillä oli vain hyväksi. Makunystyrät ehtivät tasaantumaan ja suu valmistautua seuraavaan herkkuun. Loppuvaiheessa emme myöskään pistäneet pahaksemme pientä hengähdystaukoa.

Seitsemän ruokalajia, joista osa jasmiiniriisin kera ja kaksi jälkiruokaa pitivät huolen siitä, että pienten maisteluannosten jälkeenkin olo oli kylläinen, vaikkei ylensyönyt. Minun suosikeikseni valikoituivat alun vihersimpukka jyräyttävällä chilikastikkeella sekä kookosribsit, joita olisin syönyt vaikka miten paljon. Samoin tofu, kampasimpukka ja thaimakkara olivat herkullisia. Papaija-salaatista en tykkää missään muodossa, joten tässäkin se jäi vähän ok -linjalle, samoin lohi näyttää tuottavan minulle vaikeuksia muodossa kuin muodossa.

Jälkiruoista tykästyin eniten itse asiassa cocktailiini. Happi Boi rommilla, passiolla ja kookoskermalla oli jälkiruoka ihan itsessään.  Mantelikakun passiosorbetti oli herkkua, mutta annoksen pilasivat ylenmääräisen suolaiset pähkinät. Tasapaino puuttui. Marenki ohuella vohvelilla oli hyvää, mutta hankalasti syötävää.

Kuten huomaatte, urputuseni johtuvat lähinnä henkilökohtaisista ainesvierastuksista. Kaikkiaan ruoka oli ihan mahtavaa. Tunnelmaltaan Farang on hauskasti salimainen, vähän sellainen vanhanajan kapakkameininki on aistittavissa rustiikkisissa pöydissä, tummissa väreissä ja joka puolelle kiitävissä tarjoilijoissa. Valaistuskin on sellainen baaripimeä ja tarjoilijan tullessa oman tai naapurin pöydän viereen, piti syöminen lopettaa, jollei halunnut käsikopelolla lastata haarukkaansa. Pimeni nimittäin entisestään. Mikäs siinä, ihan hauskaa.

Todennäköisesti palaamme tuonne vähän nopeammalla tahdilla kuin edellisestä kerrasta. Kahden hengen maistelumenu 66€/nuppi ja juomineenkin kokonaislasku vain vähän yli 200€ ei ole kauhean paha hinta Farangin tasoisesta ruoka-elämyksestä. Ei ihme, että ravintola jaksaa vetää salin täyteen useammassa kattauksessa viikosta toiseen.