Ihan ok nuortenseikkailu

Neil Gaiman on yksi suurista suosikeistani. Rakastuin Neverwhere romaaniin, American Gods oli sisällöltään rikas ja kiinnostava, Hautausmaan poika herttaisuudes, saankin jännittävä. Novellikokoelma Smoke and Mirrors oli puolestaan ärsyttävän epätasainen ja Ocean at the End of the Lane taas tyylipuhdasta Gaimania, mutta jotenkin vähän hätäinen. Kaikkein suurin suosikkini taitaa kuitenkin olla yhdessä toisen fantasian konkarin eli Terry Pratchettin kanssa kirjoitettu Good Omens, vaikka Twitter-taiteena tehty Hearts, Keys and Puppetry äänikirjana olikin stimuloiva ja erittäin mielenkiintoinen jo tekotapansa vuoksi.

Voittopuolisesti siis olen pitänyt Gaimanin kirjoista, joita onneksi riittääkin luettavaksi pitkä lista.. Aktiviinen ja tuottelias kirjoittaja on nimittäin saanut aikaiseksi pilvin pimein romaaneja ja sarjakuvia yksin ja yhdessä muiden kirjoittajien kanssa, Hassua, miten tuo yksi epätasainen novellikokoelma ja yksi vähän hätäiseltä tuntuva, (mutta silti todella hyvä) kirja saavat muka koko tuotannon tuntumaan jotenkin epätasaiselta. No, myönnetään, tästä vimeisimmästäkään en nyt mitenkään kamalasti innostunut, vaikka ihan mielelläni luinkin loppuun saakka.

Neil Gaiman/Michael Reaves : Interworld 
HelMet Overdrive

Interworld on nuortenkirja. Se on sekoitus jonkinlaista scifiä ja mielikuvituksen leikittelyä. Siinä kuljetaan maailmoista toiseen Interworldin kautta ja erilaisia maailmoja riittääkin loputtomiin, sillä uusi syntyy aina, kun tehdään jokin tärkeä päätös. Päätöksen eri vaihtoehtojen vaikutukset näkyvät maailmoiden eroissa.

Lisäksi on yksi perustavaa laatua oleva maailmoja jakava tekijä. Toisissa vallitsee taikuus, toisissa tiede. Kummankin kehityssuunan edustajat pyrkivät saamaan hallintaansa mahdollisimman paljon eri maailmoja saavuttaakseen lopullisen herruuden. Tähän he tarvitsevat "kulkijoita".

Kulkijat ovat lapsia ja nuoria, jotka pystyvät siirtymään maailmasta toiseen vain ajattelemalla ja heitä voi hyödyntää kulkuvälineissä monin tavoin. Valitettavasti hyödyntäminen vain yleensä tarkoittaa kulkijan kiduttamista ja tappamista. Joey on kulkija, kaikkien maailmojen Joeyt ovat ja he ovat lyöttäytyneet yhteen pitämään yllä taikuuden ja tieteen tasapainoa ja siinä sivussa tietysti pelastamaan eri Joeyt kidutukselta kummankaan osapuolen käsissä.

Perusasetelma on siis samalla kertaa klassinen että vähän uudenlainen ja sinänsä tietysti ihan mielenkiintoinen. Jostain syystä en kutenkaan päässyt kirjaan koko aikana oikein mukaan. Joey ei osoittaunut kovinkaan kiinnostavaksi hahmoksi ja pahiksetkin olivat vähän paperisia. Itse asiassa koko henkilövalikoima tuntui jotenkin yksiulotteiselta. Kaikkein mielenkiintoinen oli itse asiassa kuplaotus, joka lyöttäytyy Joeyn seuraan. Se kertonee jo jotain henkilögalleriasta.

Itse tarinakin tuntui etenevän vähän nytkähdelleen. En tiedä, miten Gaiman ja Reaves kirjan kirjoittivat, mutta ihan saumatonta ei tarinan koostaminen ole lopputuloksesta päätellen ollut. Ei kirja mitenkään varsinaisesti huono ollut. Se vaan ei nyt tällä kertaa herättänyt samanlaista koukutusta ja innostusta kuin Gaimanin kirjat noin keskimääräisesti ovat minussa herättäneet.

Interworld on trilogia, mutta katsotaan nyt. Voi olla, etten ainakaan ihan heti tartu seuraavaan.