Esikoisen kanssa teatterissa - Shakespeare & Rikhard III

Vanha rakkaus 

Käytiin esikoisen kanssa teatterissa katsomassa vanha rakkauteni Rikhard III.

Äitini työpaikalla oli kausikortti asiakkaiden teatteriin viemistä varten. Jos jostain syystä kortti ei ollutkaan käytössä, piti tyhjät paikat täyttää. Eihän se nyt ollut laitapeliä jättää tyhjiä tuoleja.

Tiesivät minun pitävän tetterista ja lopputuloksena näin varmaan kaiken, mitä teatterissa näytettiin ja Rikhard III:n (1987) kävin katsomassa monta kertaa, Rakastin sitä ja erityisesti Marja-Leena Koukin vahvaa ja dramaattista tulkintaa päähenkilöstä.


Klassista versiota

Nyt on Kansallisteatterissa menossa Rikhard III. Willensaunaan sovitettu näytelmä on vahvatunnelmainen ja jopa vähän päällekäyvä. Pieni lava ja suuri mies (Kristo Salminen Rikhardina) intensiivisine katseineen voivat tuntua aika vaikuttavilta, Muutenkin näytelmässä hyödynnettiin teatteria laajemminkin kuin vain lavalla.

Helsingin Kirjamessuilla kävin kuuntelemassa Jussi Nikkilän (ohjaaja) ja Kristo Salmisen jutustelua pyrkimyksistään näytelmän suhteen. Klassista Shakespeare-tyyliä tavoiteltaisiin ja tekstin toimivuutta vanhahtavasta rytmityksestä huolimatta. Klassinen Shakespeare-tyyli kai näkyi esityksessä siinä, että tragedia kääntyi enemmän nauruksi kuin kyyneliksi. Karmeita asioita tapahtuu lavalla, ihmisiä kuolee kuin kärpäsiä, mutta ajoituksessaan taitavat näyttelijät osasivat liioitella juuri sopivasti, jotta yleisö hörähtelee. Varmaan kaikki tekstin kohdat, joissa "ei niin poliittisesti korrekti yleisöminä" saatiin houkuteltua nauramaan, oli hyödynnetty. Huomasimme nauravamme rammalle, kyttyräselkäiselle ja syntymästään lähtien syrjitylle Rikhardille. Missä muualla niin tapahtuisi kuin Shakespeare-teatterissa?

Klassisuutta tuo välillä farssin piirteitä hiponut esitystapa edustaa mallikkaasti. Shakespearen omana aikaan yleisöä piti naurattaa säännöllisin väliajoin, jos näyttelijät halusivat selvitä näytelmän loppuun saakka ilman fyysisiä haittoja (lavalle lentäviä esineitä). Näin ainakin muistelisin jostain lukeneeni. Näytelmän useat tasot kuitenkin kestävät myös naurut. Tarinasta löytää paljon pohdittavaa vallan korruptoivasta vaikutuksestä, elämän hinnasta ja lapsuuden vääryyksien vaikutuksesta persoonallisuuden kieroutumiseen.

Toinen perinteinen juttu on kai tekstilähtöisyys. Ylimääräisiä efektejä ja elementtejä ei viljelty ylenpalttisesti. Painotus oli tekstin sisällöllä, tarinalla ja sitä kautta muotoutuvilla suhteilla ihmisten välillä. Kielellisesti pitää myös sanoa, että Shakespearelainen rytmitys oli saatu kuulostamaan ihan normaalilta puheelta, toistuvista loppusoinnuista huolimatta. Pitääkin lukea näytelmän suomennos, jotta tajuaa, miten se kieli omassa mielessä (tai suussa) taipuu suhteessa Kansallisteatterin Rikhardiin, Miellyttävää kuunneltavaa joka tapauksessa.

Mitäs me sitten tykkäsimme? 

Koitin tiukata esikoiselta mielipiteitä Rikhard III:sta taksissa heti esityksen jälkeen. Tyypilliseen teinitapaan vastaus voitaneen summata sanomalla "ihan kiva".

Sen verran sitten saatiin tarkennettua, että hän koki alussa kielen ja tapahtumat ehkä hivenen hankalaksi seurata, Tämä lienee täysin normaali reaktio Shakespearen näytelmään, jollei sitä ole aikaisemmin tullut nähtyä tai luettua, Onneksi käsiohjelmassa oli selostettu historiallisia tapahtumia, joten tekstin luettua pääsee kyllä tarinaan hyvin mukaan.

Kaikkein mieluisin kohta oli kuulemma se, kun Rikhardia pyydellään kuninkaaksi ja hän kursailee kirkossa. Täytyy myöntää sen olleenkin yksi kaikkein herkullisimmista. Yleisön hihityksestä päätellen emme olleet ainoita, joita Rikhardin epävireinen veisaus nauratti.

Kristo Salminen Rikhardina osaa taidon tasapainoilla naurettavan ja traagisen välillä. Samoin muut näyttelijät osoittivat monipuolisuuttaan (ja nopeuttaan vaatteidenvaihdossa) - Miltei kaikilla oli kolme tai jopa useampi rooli hallittavanaan. Mahtavaa, miten pienellä näyttelijäkaartilla saatiin lavalla eläväksi näytelmä, jonka joukkokohtauksetkin välillä aiheuttavat ohjaajille harmaita hiuksia hallintavaikeuksillaan.

Pidimme molemmat myös erityisesti musiikillisista ratkaisuista. Esikoinen ihasteli näyttämöllä koko ajan istuneen (soittaneen ja laulaneen) Mila Laineen taituruutta. Hän vastasi koko näytelmän musiikista miltei yksinään. Välillä saattoivat muutkin näyttelijät tarttua johonkin instrumenttiin ja lopussa kuulimme myös nauhaa, mutta esityksen parhaimpia elementtejä oli muusikon, tekstin ja näyttelijöiden välinen vuorovaikutus, Mahtavasti suunniteltu, upeasti esitetty.


Summa Summarum

Kaikkiaan siis tykkäsimme kovasti. Minä tallennan muistiini uuden version Rikhard III:sta. Ei ihan ykköspaikalle nuoruudenkokemuksen ohi, mutta sillä onkin etunaan ajan kultaus.

Kannattaa käydä katsomassa Kansallistetterin versio klassikosta - Shakespeare on aina Shakespeare.. Näytelmä viihdyttää, ilahduttaa taitavalla lavatyöllä ja herättää tietysti myös ajatuksia, jos niin haluaa ja antaa historian elää mielessään. Ihan kaikkihan Shakespearen näytelmässä ei edes pidä yhtä historiallisen totuuden kanssa - ja siitä saa hyvän aasinsillan taiteen (ja muutenkin viestinnän) vastuun pohtimiseen yleisön asenteisiin vaikuttamisessa, vaikka sitten jälkipolvien osalta.

Jotain kertonee esikoisen kokemuksesta sekin, että hän tarjoutui taksimatkalla lähtemään äidin kanssa teatteriin toistekin - ihan vaikka vakiseuralaiseksi!