1827

Niinhän se on, että tytön saa pois Turusta, muttei Turkua tytöstä. Kuulostaa kliseeltä, mutta huomaan vaistomaisesti tarttuvani erittäin helposti Turusta kertoviin kirjoihin, vaikka tarinoiden tapahtuma-aika olisikin kauan ennen minun Turku-vuosiani.

Voin muuten edelleenkin sanoa asuneeni elämästäni suurimman osan Turussa.. vielä jonkin aikaa.

Kaikki turkulaiset tietävät montakin Turun paloa, mutta erityisesti sen katkerimman. Siis sen järkyttävän tapauksen, jonka jälkeen Turun Akatemiakin muutettiin (huom. muoto. Se ei muuttanut vaan muutettiin) Helsinkiin, pahus vieköön. Selkeä salajuoni kyseessä, vaikka edelleenkin kai kaikki tietävät, missä Suomen oikea pääkaupunki sijaitsee (?)

Kun siis joku sanoo tietävänsä 1827 Turun palon todelliset taustat ja juonittelut, niin eihän siinä voi muuta kuin lukea kirjan.

Mike Pohjola : 1827
Luettavaksi ja blogattavaksi kustantajalta 

Mike Pohjola tunnetaan meidän perheessämme nyt sitten sekä roolipelisuunnittelijana että kirjailijana. Pelailemme tässä pikkuhiljaa Myrskyn aika (Age of Tempest) roolipeliä eteenpäin ja 1827 oli ensin minun lukulistallani ja kaiketi seuraavaksi jonossa esikoiselle. Peli etenee ajan puutteen vuoksi vähän kankeasti ja kirjankin lukemiseen meni luvattoman kauan selkäkipujen estäessä paperisen kirjan käsittelyn. Molemmat ovat kuitenkin mielikuvituksellisia, viihdyttäviä ja ehdottoman koukuttavia.

Turun palosta lienee kirjoitettu moneen kertaan, mutta ei varmaan koskaan tarinaa yhtä täynnä juonittelua ja tulenhimoisia ihmisiä. Laskin ainakin 3 tai neljä eri motiiveistä tulella leikkivää tahoa. Mikäs siinä. Ihan yhtä todennäköisiä kaikki.

Tarinalla on löyhä nykyaikaan sijoittuva kehyskertomus käsikirjoitusta sukulaisensa perintödokumenttien perusteella kirjoittavasta kirjailijasta. En ihan tarkkaan tajunnut kehyskertomuksen merkitystä romaanissa, sillä varsinainen historiallinen osuus olisi kantanut yksinäänkin. Siinäkin oli jo tarpeeksi menoa ja meininkiä ja erityisesti monenkirjavia henkilöitä.

Rakastin kirjan henkilöhahmoja. Saatananpalvontaan taipuvainen Turun Arkkipiispa, yllätyksen Turkuun säkissään idästä kantanut runonkeräilijä, ruhtinatar Sofia, Hellmanskan piika Maria (jota ihan todellisessa historiassa syytettii palon sytyttäjäksi - tosin huolimattomuuttaan ei tahallaan), Runeberg, renki, Snellman, mammonanhimoinen kauppaneuvos ja itse Venäjän tsaari. Siinä on kunnon sopan ainekset kasassa.

Kuuma keitto kirjassa syntyykin ja melkein koko Turku palaa. Motivaatiota sytyttämiseen löytyy useammaltakin suunnalta, mutta lopputulos ei taida useimpien kohdalla kuitenkaan vastata alkuperäisiä tavoitteita. Niinhän se on. Tulella leikkiminen päättyy usein huonosti.

Hivenen tarina tuppasi rönsyilemään ja varsinkin alkupuolella meinasi punainen lanka kadota väkijoukkoon useampaankin kertaan, mutta kun pääsin kärryille ja vauhti kiihtyi laukkaan saakka, oli meno vinkeää. Yli viisisataa sivua oli lopulta kuitenkin nopeaa luettavaa ja Turku paloi iloisesti viihdyttäen. Mielikuvituksessa ei oltu säästelty, mutta mikään ei silti jotenkin kummasti ollut niin yliampuvaa, että olisi menettänyt kokonaan uskottavuutensa.

Jos siis kaipaa vauhdikasta ja Turkua kohtaavasta tragediasta huolimatta vähän veijarimaistakin viihdykettä, niin tässä olisi Halloweenin teemoihin omalta osaltaan varsin sopivaa luettavaa...