Oikea lukuromaani (sisältää Barcelonaa ja suklaata)

Suklaajuomaa ja churroja Barcelonassa

Maanantain päätin olevan tämän loman lukupäivä ja vietinkin iltapäivän sohvannurkassa nautiskellen. Hyvä niin.

Loman kaksi viimeistä päivää on nimittäin vietetty sellaisessa seurassa, että lukeminen on jäänyt. Kuopus päätti ryhtyä kehittämään flunssaa... ei sellaista kunnollista - vielä, mutta tarpeeksi vanhempien säikäyttämiseksi. Meidän on ihan pakko molempien päästä töihin torstaina. Ei sitä nyt ensimmäisenä työpäivänä heti oikein voi poiskaan jäädä.

Niinpä meillä on menossa operaatio "flunssan nujerrus" - tavoitteena pitää flunssa vähintäänkin säästöliekillä, jollei sitä saa kokonaan karkotettua ja poika torstaina päiväkotiin.

Toisaalta, tänään on kotona myös kröhivä ja niiskuttava esikoinen eli periaatteessa olisi lastenvahti ilmeisesti tarjolla huomiseksi ihan noin omasta takaa... jollei tuolla suunnalla tapahdu jotain ihmeparantumista.

No, joka tapauksessa, maanantaina luin ja nautiskelin. Pitkästä aikaa käsiini osui oikein perinteinen lukuromaani.

Ai, että mikä? Yhden selityksen voi lukea vaikka täältä, mutta minulle lukuromaani on 

• perusviihdettä hivenen raskaampaa, 
• tarpeeksi pitkä keskittyneeseen lukunautintoon (eli yli parisataasivuinen), 
• tarinallinen ja juonellinen, 
• suhteellisen helppolukuinen ja 
• ennen kaikkea nautittava romaani, joka imaisee mukaansa, eikä ole liian monimutkainen tai vaikea rentouttavaan lukemiseen. 

Care Santos: Suklaan maku 

Kustantajalta luettavaksi 

Rakastan suklaata (kukapa ei) ja viime vuoden 15v häämatkan ansiosta olen myös sydänjuuriani myöten ihastunut Barcelonaan. Kun siis luettavaksi tarjottiin Barcelonaan sijoittuvaa ja suklaateeman ympärille kehitettyä tarinaa historiallisin elementein, en kertakaikkiaan voinut sanoa ei huolimatta pullistelevasta lukulistasta ja isännän täyttyneen kirjahyllyn myötä rypistyneistä kulmakarvoista. 

Alussa vanha suklaakannu on särkynyt ja 

Max haluaa liimata sen takaisin kasaan. Kannu on hänen vaimolleen Saralle merkityksellinen sekä vanhan ystävyyden symbolina että sen kuiskailevien tarinoiden vuoksi.

Kannun myötä myös lukija pääsee seuraamaan kolmen naisen tarinaa. On Sara 1900-luvulla ja hänen kaksi rakkauttaan, on orpo Aurora 1800-luvulla ja 1700-luvun taitava suklaanvalmistaja Marianna. Jokaisella heillä on omat surunsa, murheensa ja rakkautensa.

Nautin kirjan lukemisesta paljon. Jokainen nainen on oma persoonallisuutensa ja myös heidän ympäristönsä ihmiset kuvataan elävästi, aikakauden piirteistä puhumattakaan. Barcelona elää läpi vuosisatojen. Pidin myös kerrontatavan muuttumisesta tarinoiden mukana. Kertoja, "sinä"-muoto ja kirjeet vaihtuivat ja jokainen sopi omalla tavallaan juuri kertomaansa tarinaan. Tosin täytyy myöntää, että "Sinä"-muoto oli välillä vähän hämmentävä.

Kaikkiaan siis ihanan perinteinen lukuromaani pienellä twistillä. Näitä tulee jostain syystä nykyään vastaan ihan liian vähän. Ovatko ne pois muodista vai enkö vain ole osunut kohdalle?