Kun nyt kerran alkuun ruvettiin

Kuvittelin lomalla viettäväni aikaa rennosti lukien, mutta kissan viikset! Tässä minä olen painellut kuin pieni aropupu ympäri kaupunkia. Lopputuloksena toki on ollut kivoja retkiä ja tilaisuuksia, herkullisia lounaita ja vaatevarasto ihanasti syksyä varten ihanasti täydennettynä. Paitsi sitten eilen illalla, kun istahdin yhdeksän jälkeen sohvalle selailemaan Maailma on outo -kirjaa. Siinä on muutaman sivun juttuja historian kaikista pienistä omituisista tapahtumista. Ajattelin pikaiseen lukevani muutaman.

Lyhyitä tarinoita vaan on liian helppo lukea aina "vielä se yksi" ja aika monta tarinaa myöhemmin kello olikin jo lähellä puoltayötä. Aamulla taasen heräsin ennen kuutta. Se on kumma, miten voi olla väsynyt, muttei nukuta...

Olotila siis lienee selvä. Seuraavaksi onkin sitten luontevaa jatkaa jo tiistaina aloitettuja mutinoita. Minulla on yleensä lukemistani kirjoista lähinnä positiivista sanottavaa - kukapa sitä nyt ottaisi luettavakseen kirjoja, joista lähtökohtaisesti ei pidä. Nyt olen kuitenkin lukenut peräjälkeen kaksi, joista en ole ollenkaan innostunut. Viimeisimpänä tämän, paljon kehuja ja huomiota saaneen (nuorten)fantasian.

Victoria Aveyard : Punainen kuningatar 
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Ehkä avainsana onkin juuri "nuorten". Minä aivan selkästi olin liian vanha ja monissa fantasialiemissä keitetty lukija, jolloin tarinan yksinkertaisuus ja paremman sanan puutteessa naiivius otti päähän. Olen myös tottunut viime aikoina odottamaan "maailmakuvaukselta" innovatiivisuutta ja mielellään jotain pientä twistiä, jotka tässä jäivät pahasti tuttujen elementtien jalkoihin. Esimerkiksi viihdefantasia avaruusvampyyreista voitti mielenkiintoisuudessaan Punaisen kuningattaren mennen tullen.

Tarinassa siis on punaiset ja hopeiset yhteiskuntaluokat. Hopeiset ovat erityisiä ja punaiset aika lähellä orjan asemaa. Sitten on punainen tyttö Mare, jolta yllättäen löytyykin erityisvoimia ja hän päätyy hopeisten linnaan kuriositeettina ja poliittisena pelinappulana.

Linnasta tietysti löytyy kaksi prinssiä ja kuvioissa pyörii myös yksi lapsuudentoveri. Kaikki rakastuvat Mareen, joka (tietysti) sitten soutaa ja huopaa poikien välillä. Kuulostaako tutulta? Sitten on erilaisia pelejä, joissa testataan voimia ja kapinallisjoukkio ja... Tiedän, tässä on yhdistelmä Nälkäpeliä ja Outolintua. Juoni on myös aika ennalta-arvattava monia samantyylisiä lukeneelle, petoksineen päivineen.

Myös Mare päähenkilönä jää ohueksi. Toki olen vasta lukenut ensimmäisen osan, mutta jos vertaa esim. Celaena Sardothienin monitasoiseen hahmoon, on Mare vain kiukutteleva teinityttö. En oikein jaksanut samaistua ja ympärillä pyörivät pojatkin olivat pääasiassa ärsyttäviä.

Tai sitten minä vain olen keski-ikäinen täti, jonka kyky eläytyä teinien maailmaan on kadonnut kauan sitten. Todennäköisesti näin onkin. Punaisessa kuningattaressa nimittäi on myös paljon hyvää. Teksti on sujuvaa, juoni etenee reippaasti ja siinä on sentään jotain yritystä liiallisen suoraviivaisuuden välttämiseksi. Ihan varmasti kelpo lukemista kohderyhmälleen, kunhan eivät ole vielä liian pitkällä fantasiagenreen tutustumisessa.