Arkistojen kätköistä : Mikkelissä kesällä 2016

Arkistojen kätköistä : kesällä 2016 käytiin myös Mikkelissä! 

Siirsinpä tämänkin nyt sitten pois vanhasta blogista 

Matkalla Mikkeliin - Miekankosken uittomuseo

Suomi on täynnä ihania pysähdyspaikkoja ja tutustumisen arvoisia pikkumuseoita. Yksi niistä on Miekankosken uittomuseoMäntyharjulla, johon poikkeaminen vitostieltä ei tee montaa minuuttia ylimääräistä kierrosta.

Pysähdykseen toki kannattaa varata minuuttia enemmän aikaa. Pienellä saarella sijaitsevat rakennukset ovat oikeasti uiton ajalta peräisin ja muutenkin tukkilaismiljöö on tutustumisen arvoinen.

Pienellä alueella riittää paljon katseltavaa ja maisteltavaa. Pääasiassa itse leivotut herkut vitriinissä saivat veden herahtamaan kielelle, enkä voinutkaan vastustaa itse leivottua munkkirinkeliäl. Ihan mahtava herkku, jonka nautiskelu aurinkoisella terassilla piristi mukavasti!

Lasten leikkipaikka ulkona puolestaan viihdytti kuopusta samalla kun sain pidettyä historiantunnin koululaisille. Pysähdyspaikalta löytyy uittomuseo, jonka sisällä oli jos jonkinlaista työkalua ja uittoon liittyvää esinettä. Vähän harmillisesti suurimmassa osassa ei ollut mitään merkintää, joten väkisinkin jäi oppitunti nyt vähän yleiselle tasolle, kun ei opettajakaan tunnistanut kuin ihan pari juttua... Kuvatauluista sentään sai luettua paikan historiaa ja muuten äiti muisteli Suomi-filmejä ja omia kouluaikojaan sekä niitä paria aiempaa visiittiä uittopaikoille. Kaipa siinä jotain jäi nuorison päähänkin.

Mihin se oikein meni? 

 Parhaiten taisi nuorison mieleen kuitenkin paikasta jäädä se suuren suuri kala, joka hyppäsi korkealla juuri kun kävelimme autosta kahvilan suuntaan. Tovi jos toinenkin kului laiturilla tähystellen sen perään... Onneksi oli kuopukselle se leikkipaikka...

Keinutkin löytyivät, mutta paras oli tämä ulkokeittiö! 

Äiti innostui käsityövajasta. Sieltä löytyi kymmenen paikallisen käsityöläisen tuotoksia. Oli ihan pakko osta kirjoneulelapaset (itselleni!) syksyä varten ja samoin pojat saivat taatusti uniikit pehmeät heijastimet. Jopa teini ilmoitti ihan mielellään sellaisen kiinnittävänsä vähintään reppuun.

Ihan lyhyeksi tauoksi suunniteltu visiitti vähän venähti, mutta yhtään ei harmittanut. Mielenkiintoista katsottavaa, herkkuja lautaselle ja kauniita maisemia. Mikäs siinä oli nautiskellessa. Varsinkin, kun tauon kohdalle osui yksi päivän harvoja todella aurinkoisia ja lämpimiä hetkiä.

Voiko tie enää suomalaisemmalta näyttää? 

Tauon jälkeen jatkettiin matkaa uusin voimin. Jopa takapenkin kahina hiljeni hetkeksi. 

Mitäs Mikkelissä?

Kartta poikineen (ja pullot- tiätty aikakauden mukaan) 

No, Mikkelissä satoi - ja paistoi - ja satoi - ja paistoi... enimmäkseen kuitenkin satoi. Siis sen ensimmäisen päivän aikana. Sadepisarat kuitenkin sanelivat tekemisiämme ja Naisvuorelle vohvelille kiipeäminen vaihtuikin Päämajamuseoon ja shoppailuun... Ruokailu hoidettiin luottopaikassa eli Mikkelin Rossossa. Siellä ei tarvitse lapsia patistella valitsemaan (pizzaa) ja itselle löytyy sitten jotain muuta (pihvi tällä kertaa).

Päämajamuseo ja Lokki viestikeskus osoittautuivat erittäin hyväksi vierailukohteeksi. Uittohistoriaantutustumisen jälkeen saatiin siis annos tietoa Suomen talvisodan ja jatkosodan tapahtumista ja henkilöistä.

Kuvittelimme selviävämme Päämaja-museosta suhteellisen nopeasti, mutta paikka oli itse asiassa niin mielenkiintoinen, että tuli melkein kiire ehtiä Lokki-viestikeskukseen ennen sulkemisaikaa viideltä.

Varsinkin Kirppua kiehtoivat erilaiset kuvaukset sekä sotien tapahtumista, että erityisesti aikakauden varusteet ja aseet. Iso plussa museon suunnittelijalle siitä, että näytillä ei ollut vain vanhoja esineitä ja tekstejä, vaan interaktiivisuus vei nuorison mukanaan. Videoita, kolmiulotteisia junamalleja, kosketusnäytöllä valittavaa materiaalia. Siinä meni hetki jos toinenkin mielenkiintoisten aiheiden parissa.

Mitä ihmettä Hitler teki Mannerheimin synttäreillä? 

Päämaja-museohan on koulurakennuksessa, jossa sijaitsi Mannerheimin sodanaikainen komentokeskus 1039-1945 välisenä aikana. Sieltä on ohjattu Suomen joukkoja ja lähetetty Ylikomentajan päiväkäskyt. Minulle mieleenpainuvimmat huoneet olivatkin juuri Mannerheimin työhuone sekä ylimmässä kuvassa näkyvä komentokeskus. Sitä voi melkein mielessään nähdä hyörinän huoneessa, kun karttoja tutkittiin ja joukkojen liikkeitä merkittiin niihin seurattavaksi. Kirppua taisivat eniten kiinnostaa kuvaukset kalustosta, Mannerheimin junavaunun kolmiulotteinen mallinnus sekä aikakauden uutisnauhat esim. Hitlerin ei niin toivotusta vierailusta Mannerheimin syntymäpäivillä.

Museo on kiinnostava, vaikkei varsinaisesti sotahistoriaa harrastaisikaan. Onhan kyseessä kuitenkin ratkaiseva osa Suomen historiaa. Visiitti ei myöskään pakota rikkomaan säästöpossua. Aikuisen yhteislippu Päämajamuseoon ja Lokki-viestikeskukseen kustansi peräti 7€ ja alle 18-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi.


Lokki-viestikeskukseen pääsimme siirtymään vasta vähän ennen viittä. Onneksi kuitenkin ehdimme. Luoliin louhittu keskus sisältää aikakauden viestintäteknologiaa sekä kertomuksia keskuksen toiminnasta. Siinä riitti kännykkäkansalla ihmeteltävää vaihdekeskuksen vieressä. Tyhjilleen jätetyssä luolanosassa emme kauan viihtyneet - aika pelottava paikka.

Kaikkiaa iltapäivä sujui mielenkiintoisten aiheiden parissa. Sade ei haitannut eikä aika käynyt pitkäksi. Opintomatkan vastapainoksi sitten tipautimme nuoremman väen hotellille isännän hoteisiin ja siirryimme siskon kanssa ostoksille...

Hotellina oli tälläkin kertaa Original Sokos Hotel Vaakuna. Se on sopivasti siinä keskustassa, melkein torin kulmalla. Mukava perushotelli. Huoneet ovat siistit ja viihtyisät.

Kesän ajaksi neuvottelutiloihin siirretty leikkihuone viihdytti monenikäisiä lapsia. Minibiljardissa hävisin kaikki matsit, vastustajan ikään katsomatta. Siellä ilta sujui rattoisasti ja matka oli lyhyt nukkumaan.

Hotellissa majoittuminen oli muuten varsin rentouttavaa, mutta aamupalalla punnittiin kärsivällisyys. Muutkin lomalaiset olivat päättäneet käydä syömässä vasta viimeisen tunnin aikana ja ruuhka oli harmittavainen. Jo vapaiden pöytäpaikkojen löytyminen vaati useamman hakukierroksen. Täytyy myöntää, että hieman ihmetyttivät pöytien vieressä istuskelevat (poikkeuksetta vanhemmanpuoleiset) pariskunnat, joilla ei ollut aamupalaa edessään vaan aikaa kulutettiin juttelemalla tai lehteä lukemalla. Kyllä minä ainakin seurueeni siirtäisin vaikka aulan sohville jatkamaan keskustelua, jos näkisin useampia perheitä kiertelemässä salissa etsimässä lapsille istumapaikkaa.

No, aamupala saatiin ja siitä jatkettiin matkaa seuraavalle etapille, eli laivalaiturille!

Viesti menneisyydestä? Viisituhatta vuotta vanha kädenjälki

Kylmät väreet menivät pitkin selkäpiitä, kun kuvittelin ihmistä 5000 vuotta sitten painamassa kädenjälkensä kallioon. Aika harvoin saa viestejä niin kaukaa menneisyydestä.

Historiapitoinen Mikkelinreissumme huipentui iltapäiväristeilyyn Astuvansalmen kalliomaalauksille. Lähtö oli puoliltapäivin ja takaisin palattiin ennen neljää. Matkan varrelle mahtui upeita järvimaisemia, vauhdin hurmaa ja mykistävä maalausten kallio.

Astuvansalmen kalliomaalaukset on kohde, jonne ehdottomasti kannattaa mennä, jos vähänkään tuolla suunnalla sattuu kulkemaan. Erityisen mukava reissu oli veneellä, jolloin pääsi tarkastelemaan kokonaisuutta veden suunnalta.

Järveltä lähestyttäessä ymmärtää hyvin, miksi muinaiset ihmiset pitivät paikkaa pyhänä. Löydätkö sinä kuvasta jumalan kasvot?

Kasvot näkyvät selkeinä aika monesta suunnasta, vain ilme muuttuu. Voi vain kuvitella, millainen olo on ollut modernia tietämystä vailla olevalla palvojalla hänen lähestyessään suuria kivikasvoja.

Erityisen mielenkiintoiseksi kalliokuvan tekee sen täysi luonnonmukaisuus. Kasvoissa ei ole ihmisen kädenjälkeä, vaan kaikki on luonnon muovaamaa. Tuhansia vuosia vanhat kivikasvot saavat nykyihmisenkin hiljaiseksi.


Kalliomaalaukset löydettiin virallisesti 60-luvun lopulla, vaikka toki niistä tiedettiin paikallisesti jo ennen sitä. Paikka on tehty turistiystävälliseksi mukavalla tavalla, rikkomatta tunnelmaa. Perille pääsee veneellä, kanootilla tai vaikkapa muutaman kilometrin verran metsäpolkua pitkin parkkipaikalta kävellen.

Kalliomaalauksia on paljon ja niiden joukosta löytää hirviä, ihmisenkuvia ja kämmenten tai tassujenjälkiä. Minä yllätyin siitä, miten selkeästi kuvia vielä näkyi. Onhan ne sentään tehty aika kauan sitten.

Kallion laelle pääsee kiipeämään rannasta portaita pitkin. Yksi asia on syytä muistaa: Paikka on pyhä. Sieltä ei pidä ottaa mukaan pientä kivensiruakaan, jollei halua joutua kirouksen uhriksi. Paikalta kivinäytteitä varoituksista huolimatta keränneen geologin esimerkiksi tiedetään joutuneen putoamisonnettomuuteen pian käyntinsä jälkeen ja muitakin vastaavia tapauksia tunnetaan. Näin kertoi tarinoiva kipparimme.

Maisemat olivat huikeat niin kalliolta kuin koko matkan ajan. Kuvittelin Saimaan olevan kokonaisuudessaan vilkkaasti liikennöity, mutta kovin montaa venettä ei tullut vastaan matkan aikana.

Mökkejä sitten näkyi rannoilla sitäkin enemmän. Joka niemeen ja notkelmaan oli rakennettu jonkinlainen torppa ja usein erittäin lähelle vesirajaa. Torppa tietysti on vähän huono ilmaisu kuvaamaan osaa lomapaikoista, jopa mökkikin kuulostaa turhan vaatimattomalta.

Matkan varrella mahtui niin kapeikkoja, kanaali kuin aavaa järvenselkääkin. Kanaalin kohdalla saimme ihailla myös höyrylaiva-aikojen palomuureja. Ne olivat ihan konkreettisesti kanavan varrelle rakennettuja kivimuureja, joiden tehtävänä oli estää höyrylaivojen lähettämistä kipinöistä helposti alkavia metsäpaloja.

Aavalla sitten mentiin vähän lujempaa, mikä ilahdutti nuorisoa... No, myönnetään. Istuin minäkin paluumatkalla ylimmillä tuoleilla nauttimassa vauhdin hurmasta.

Vauhti olikin tarpeen, sillä päivän sää oli varsin epävakainen. Meillä tosin kävi tuuri - koko iltapäivän aikana kohdalle osui vain muutama vesipisara. Kotiin sitten ajettiin kilpaa tummien pilvien kanssa. Me voitimme tällä kertaa.

M/S Kuutin risteilyt lähtevät Anttolanhovin laiturista ja kestävät noin 4h. Ainakin meidän kokemuksemme reitistä ja matkaohjelmasta olivat erittäin positiiviset. Kipparikin oli mukavan rento ja hyväntuulinen ja tarinoi matkalla näkyvistä seuduista ja niiden historiasta. Vahva suositus siis, jos haluaa viettää rennon iltapäivän ja muutaman kilometrin kävely suuntaansa tuntuu pienimpien osallistujien kannalta vähän turhan pitkältä.

Meille jäi Mikkelinreissusta mukava mieli.
Muuta historiaa samalta reissulta täällä ja täällä.

p.s. venematkalla syötiin eväitä eli ihan vain uunissa paistettuja valmiita pakastepasteijoita. Ei ollenkaan huonoja.