Tyhmä neitsyt (otsikko ei kuvaa kirjoittajaa kuin korkeintaan puoliksi)

Se on juhannusaatto. Ensimmäistä kertaa vietämme tätä keskikesän juhlaa ihan vain kotosalla. Itse asiassa emme ole pahemmin edes nenäämme ovesta ulos pistäneet. Siellä sataa - tai sitten näyttää siltä, että kohta sataa.

Valehtelin vähän. Kävimme kaupassa. Taivuimme isännän kanssa kohta alkavan loman, sadekelin ja ennen kaikkea kahden ensimmäisen johdosta lasten vaatimuksiin. Ostimme uuden telkkarin.

Nyt meillä käyneet kai sitten pistävät ruksiin seinään ja huutava hallelujaa! Ainakin poikien luokalla on meidän televisiomme kuulemma ollut jo ihan yleinen vitsin aihe.

Toisaalta sen ymmärtää. Hyvin palvellut vanhuksemme kun oli ajalta ennen taulutelevisioita, jos joku sellaista enää muistaa. Se oli meillä jo asuessamme Kirkkonummella ja syyskuussa tulee täyteen kymmenen vuotta täällä.

Nyt on sitten UHD:tä ja 4K:ta ja smartia enemmän kuin tarpeeksi, vaan mahtavatko kestää seuraavaa kymmentä vuotta? Nähtäväksi jää, oliko tämä järkevä vai tyhmä ostos. Ainakin kuva on parempi, myönnetään.

En olet itse kyseisen laitteen viereen päässyt vielä oikein yhtään, mutta kirjaan tuli tartuttua. Tämän tosin sain luettua jo vähän aikaisemmin.

Kuva Gummerus Kustannus

Ida Simons : Tyhmä neitsyt 
Kirjakierrosta luettavaksi

Ida Simons oli konserttipianisti, joka ryhtyi kirjoittamaan romaaneja lopetettuaan soittouransa terveydellisistä syistä. Keskitysleireiltäkin selviytynyt pianisti kuvaa esikoisteoksessaan juutalaisyhdyskunnan elämää sotien välissä viime vuosisadan alkupuoliskolla.

Gittel on 12-vuotias. Elämä ei ole helppoa eksentristen aikuisten maailman kynnyksellä. Isä epäonnistuu systemaattisesti liiketoimissaan. Äiti jättää säännöllisesti miehensä ja kuskaa lapsensa milloin milläkin tekosyyllä despoottisen isoäidin luokse. Onneksi isoäidin läheltä löytyy kuitenkin uusi ystävätär, niin parhaan koulukaverin ikävä ei kasva liian suureksi.

Ida Simons kuvaa ystävyyttä, ensimmäisiä kosketuksia romantiikkaan sekä suuren pettymyksen aiheuttamaa petosta tuoreesti nuoren tytön näkökulmasta. Samalla piirtyy myös juutalaisten tapojen ja persoonien maailma tavalla, joka on samaan aikaan julma ja ymmärtäväinen.
Elintasomuutokset, ympäristön asenteet ja usein vaihtuva asuinpaikka, olivat juutalaisten arkipäivää jo ennen toisen maailmansodan kauhuja.

On jotenkin lohdullista huomata, miten itsekin varmasti kovia kokenut kirjailija on onnistunut säilyttämään herkkyytensä. Hän olisi hyvin voinut kirjoittaa paatoksellista propagandaa tai ihannoida oman lapsuutensa ja nuoruutensa kulttuurista ympäristöä, mutta ajan linssi ei ole muuttunut ruusunpunaiseksi eikä katkeruus särkenyt sen heijastamaa kuvaa.

Ymmärrän hyvin, miksi nykylukijat ovat ihastuneet tähän (Stonerin tavoin) jo unohtuneeseen ja taas uudelleen löydettyyn klassikkoon. Kirjassa on jotenkin raikas tunnelma ja on aina kiinnostavaa lukea "sisäpiiriläisen" kuvausta jo kadonneesta maailmasta.

Oliko Gittel sitten tyhmä neitsyt? No jaa. Kaipa ainakin vähän luottavainen.  Nimi viittaa raamatun kertomukseen ylkää vastaan ilman lamppuöljyä lähteneistä neitsyistä. Ehkä me kaikki voisimme valmistautua paremmin, mutta toisaalta voi tarinan nähdä myös opetuksena siitä, että pitää selvitä omin voimin. Edes ystävien apuun ei aina voi luottaa, tai ystäviin yleensäkään, jos pelissä on oma etu. Aika masentava tulkinta kuitenkin - ehkä pitäydyn vain tuossa valmistautumisen hyveessä.


Ai niin, hauskaa juhannuksen jatkoa!
Toivottavasti huomenna on parempi keli. Silloin jätetään telkkari kotiin odottamaan ja lähdetään lähirannalle katsomaan, onko kaupungissa jäljellä ketään muita kuin sorsia ja me.