Muistan - Otavan aika

Tai enhän minä mitään muista, mutta tykkään lukea muistelmia. Omiani en koskaan kaiketi pystyisi kirjoittamaan, koska

a) en nyt vain kertakaikkiaan ole taaksepäin katsovaa ihmistyyppiä. Kotonakin meillä isäntä muistelee romanttisia hetkiä ja minä välillä mietin, että olikohan tuo edes minun kanssani, kun ei ole mitään mielikuvaa.

b) en ole myöskään hyvä tallettamaan mitään tietoja mistään tapahtuneesta tai muistoista. Lasten vauvakirjatkin voisi melkein lahjoittaa eteenpäin, niin tyhjiä ne ovat. Blogeista voi toki lukea elämästäni - ainakin siitä, mitä olen syönyt tai lukenut. Kirjat tietysti paljastavat ihmisestä yllättävän paljon. "Kerro minulle, mitä luet, niin minä kerron, millainen olet..." tai jotain sinnepäin.

Muiden elämäkertoja olen oikein innostunut viime vuosina lukemaan. Liekö sitten iän vaikutusta... ja mikä siinä on lukiessa. Tämäkin oli todella kiinnostava ja hyvin kirjoitettu.

Kuvan ensimmäinen luettu loppuun...

Hannu Mäkelä: Muistan Otavan aika 

Luettavaksi kustantajalta Bloggariklubilla, kun ensin oli kuunneltu Mäkelän mainiota jutustelua

Kirjassa Hannu Mäkelä on jo nuori aikuinen ja liittyy Otavan vaikeuksissa olevan kustannustalon työntekijöiden joukkoon vuonna 1967. Alkaa kolmenkymmenen vuoden jakso, jonka aikana Mäkelän käsien läpi kulkee lukematon määrä käsikirjoituksia, pöydän vieressä istuu sarja Suomen johtavia kirjailijoita ja oma kirjoittaminen kasvaa ja kehittyy aina vapaaksi kirjailijaksi heittäytymisen hetkeen saakka.

Kirja vilisee tuttuja nimiä, Antti Tuuri, Erno Paasilinna, Pentti Saarikoski, Jarkko Laine, Laila Hietamies sekä tietysti Otavaa luotsaava Paavo Haavikko sekä moni, moni muu. Ihan kuin lukisi Kuka kukin on Suomen kirjallisuudessa -kirjaa, paitsi että jokaisesta Mäkelällä riittää henilökohtaisia muistoja. Lyhyillä vedoilla hän maalaa kunkin kirjailijan ominaispiirteet ja kertoo anekdootteja omista kokemuksistaan heidän kanssaan. Sävy on lämmin, vähän haikeakin.  Huomaa, että suhteet kirjailijoihin ovat olleet tärkeitä, vaikka kirjat tietysti pääasiassa ovatkin.

Juuri tuo ystävällinen jutustelu kertomistapana tekee kirjasta niin viehättävän ja lukemaan houkuttelevan. Luin kirjaa pienissä pätkissä juuri ennen nukkumaanmenoa. Tapa toimi hyvin, koska kirja ei kokoa sen kummempaa juonta, paitsi tietysti Mäkelän oman elämän etenemisen, vaikka tarinointi ei varsinaisesti kronologisessa järjestyksessä etenekään. Mäkelästä itsestään syntyvä kuva on sekin vähän hahmotelmamainen, hivenen itseironinen.

Tykkäsin kovasti. Hajanaiset muistiinpanot ja anekdootit ovat tässä muodostuneet mielenkiintoiseksi kokonaisuudeksi, jota lukee mielellään, vaikkei kaikkia kirjassa vilahtelevia kirjailijoita tai heidän tuotantoaan tuntisikaan. Pitänee hankkia muutakin Mäkelää vielä luettavaksi. Tähän mennessä olen tainnut lukea vain Mestarin.