Ilmalaivoja ja teinivakoojattaria

Gail Carriger : Etiquette & Espionage, Curtsies & Conspiracies, Waistcoats & Weaponry
Omia hankintoja 

Sophronia on ilmiselvä poikatyttö ja äitinsä epätoivon lähde. Eräänä päivänä hänet lähetetään valmistavaan kouluun kehittymään nuoreksi naimakelpoiseksi neidoksi. Ollaanhan 1800-luvun lopulla, eikä naisella muuta tehtävää olekaan kuin hankkia edukas aviomies. Sophronia harmittelee tilannetta kunnes näkee millaiseen kouluun hän oikein on päätynyt.

Leijuva ilmalaiva kuljettaa tyttöjä nummien yllä. Opetus koostuu seurapiiritaidoista, mutta lisäksi harjoitellaan salamurhia, vakoilua ja viettelyä. Opettajien joukosta löytyvät niin vampyyri kuin ihmissusi ja lähimpänä kouluna on ilkeitä neroja kouluttava Bunson. Koulun käytävillä kulkevat raiteillaan mekaaniset palvelijat ja muutenkin kaiken juonittelun keskipisteenä tuntuvat olevan uuden teknologian tarjoamat mahdollisuudet valta-aseman saavuttamiseen. Vampyyrit ja kaikkea yliluonnollista vastustavat "Picklemen"-puolueen jäsenet kinaavat viestintäkoneesta ja kuningattaren vakoojat tekevät parhaansa osallistuakseen kisaan.

Gail Carriger on nimenä tae vauhdikkaasta ja hyvin kirjoitetusta viihteessä, jossa 1800-luvun asenteet ja tavat sekoittuvat herkullisesti Steampunk teknologiaan ja yliluonnollisiin olentoihin. The Parasol Protectorate  on ehdottomasti yksi parhaita lukemiani viihdefantasiasarjoja. Finishing School -sarja on tarkoitettu vähän nuoremmille lukijoille (sellaiset 25-30v nuoremmille) mutta hyvin jaksoin minäkin lukea kolme ensimmäistä osaa ja neljännenkin tulen varmasti hankkimaan.

Näissä romaaneissa naiset ovat aktiivisia toimijoita. Carrigerilla on taito luoda elävänoloisia henkilöhahmoja. He ovat moniulotteisia ja jokaisella on omat erityispiirteensä. Naisellinen Dimity, jonka haavenaa on päästä "normaaliksi" seurapiirirouvaksi, ihmissusien keskellä kasvanut Sidheag, vähän kömpelö Agatha ja vakoojaluonnonlahjakkuus Sophronia muodostavat kenties välillä vähän perinteisen, mutta erittäin toimivan kokonaisuuden. Pidän myös siitä, että kukaan ei kirjoissa ole puhtaasti paha tai erityisen hyveellinen, vaan kaikilla on omt motiivinsa ja syynsä niiden takana.

Monisyisestä polveilustaan huolimatta Carrigerin kirjat eivät edes yritä olla "vakavaa" kirjallisuutta, vaan kirjan aloittaessaan tietää lähtevänsä vauhdikkaaseen pyöritykseen ja saavansa vähintäänkin hymyillä, jollei ihan sitten nauraa ääneen. Suosittelen. Piristävää hyvänmielen kirjallisuutta ei koskaan ole liikaa.